Avainsana-arkisto: tavarafillari

Onko nyt oikea aika hankkia tavarapyörä?

Viimeisen vuoden aikana lapsiperheitä on puhuttanut inflaatio ja korkojen nousut. Näiden asioiden vaikutus on ollut kenties korkeimmillaan juuri nuorilla lapsiperheillä, joilla on usein asuntolainaa ja normaalit lapsiperheen kulut. Kuitenkin, juuri lapsiperheillä on myös paljon menoja ja liikkumisen tarvetta. Lapset aamulla päiväkotiin tai kouluun, sitten vanhemmat töihin ja taas töiden jälkeen lasten haku, sitten kotiin ja kohta taas lasten ja vanhempien harrastuksiin. Joten monille herää kysymys, millä lapsiperhe liikkuu?

Meidän vastaus on luonnollisesti se, että jos liikkuminen on mahdollista tavarapyörällä, niin se on usein paras ratkaisu. Se on ylivoimainen energiataloudeltaan, joka tarkoittaa että polttoainekuluja ei käytännössä ole. Polttomoottoriauton tankkaus voi viedä helposti sata euroa kerta, sähköauton lataaminen vähemmän, mutta sähköauton lataaminenkin voi (moni)kymmenkertaisesti enemmän sähköä kuin tavarafillarin lataaminen. Eli jos mietitään liikkumisen kuluja energian käytön näkökulmasta, niin tavarapyörä vie voiton. Sähköillä tai ilman. Samassa suhteessa myös haitalliset päästöt liikkumisesta ovat minimaaliset, joten omaan ja muiden elinympäristöön ei tarvitse tuprutella turhaan savua ja päästöjä. On arjen luksusta nauttia puhtaammasta ilmasta. Ja jos mietitään muita kuin polttoainekuluja, niin niitä autoissa riittää. Talouslehti Forbes kirjoitti 4.2.2022 tutkimuksesta, jossa todettiin että pienen auton elinkaarikustannus on noin 689 000 usd. Eli noin 653 000€, josta yhteiskunnan osuus kuluista on noin 260 000€! Eli toisin sanoen, autoilu maksaa ja paljon! Usein asuntoa pidetään selvästi suurimpana hankintana, mutta autoilun kustannukset ovat salakavalan isoja, ja saattavat olla samalla tasolla asunnon kanssa. Jos verrataan tavarapyörään, niin jälkimmäisen elinkaarikustannukset ovat hyvin pieniä autoon verrattuna, ja etenkin yhteiskunnan osuus kuluista on hyvin minimaalista, koska pyörät eivät juurikaan kuluta infraa ja vievät vain vähän tilaa autoon verrattuna. Talouden ennakoitavuuden kannalta pyörä on myös hyvä valinta. Autojen ongelma on se, että minkähintaiseen autoon tahansa saattaa tulla yllättäviä korjauskustannuksia vaurion tapahtuessa. Moottorin ja alustan vauriot ja viat voivat maksaa tuhansia euroja yllättäen, tai pelkkä pieni kivi tuulilasiin voi aiheuttaa yli tuhannen euron kulut. Pyörällä noin suuria yllättäviä kuluja ei yleensä pysty syntymään. Esimerkkinä, että pyörän renkaat voi saada vaihdettua noin satasella, mutta auton pakollinen talvirengassarja vanteineen voi maksaa tuhat euroa tai yli, ja lisäksi yleensä tarvitaan kesärenkaat.

Jotkut ovat siten onnellisessa asemassa, että liikkuminen saattaa pääosin onnistua julkisella liikenteellä. Tällä hetkellä AB-lippu pääkaupunkiseudulla maksaa noin 60€/kk ja noin ABC lippu noin 80€/kk jos nuo hankkii koko vuodeksi kerrallaan. Jos kahdelle aikuiselle hankkii tämän hetken hinnoilla ABC liput viideksi vuodeksi, niin siitä kertyy yllättäen melkein kymppitonnin verran kuluja! Sillä hinnalla saa jo premium-tason tavarafillarin. Mutta, näissä julkisen liikenteen hinnoissakin on varmasti nostopainetta, kuten kuulimme pyöräliiton ”Valtio kestävän liikenteen edistäjänä” -seminaarissa 24.10.2023. Tuolla Rauno Särkkäaho pohdiskeli hintojen nostopainetta muunmuassa inflaation ja uuden hallitusohjelman puitteissa. Jo pelkästään linja-autoliikenteen kustannusindeksin noususta johtuen hintojen korotuspaine olisi tällä hetkellä 27-53%, joka on merkittävä muutos! Lisäksi, vaikka hallitusohjelmassa sanallisesti sanotaan että työn ja liikkumisen verotusta pyritään keventämään, niin valitettavasti joukkoliikenne on tainnut jäädä nykyhallituksella vähemmälle painoarvolle? Tämä päätelmä sen vuoksi, että riskinä on että joukkoliikenteen ALV kanta saatetaan nostaa 10%->14%. Se taas nostaisi lippujen hintoja. Pyöräilyn kustannukset taas ovat helpommin hallittavissa. Useimmat varaosat ovat kohtuuhintaisia, ja ainakaan meillä huoltojen hinnoissa ei ole ollut isoja muutoksia. Toki meillä on jatkuvasti paine nostaa myös huollon hintaa kulujen noustessa, mutta monet huollot pyörään pystyy tekemään tarvittaessa itse.

Joten, vaikka nyt saattaa monilla perheillä tehdä tiukkaa talouden kanssa, niin on pääteltävissä, ja laskettavissa, että tavarapyörä saattaa olla taloudelle erittäin järkevä valinta liikkumiseen. Ne jotka eivät ole pyörää aiemmin käyttäneet, saattavat alkuun kauhistua perhepyörien hinnoista, joka on nykyään yleisesti 5000+€ luokkaa. Mutta kun otetaan huomioon vaihtoehtojen kustannukset, niin hinta ei ole lopulta niin suuri. Tavarapyörien osalta tilanne on yhä se, että niitä on käytettynä markkinoilla todella vähän. Tämä johtaa siihen, että käytettyjen pyörien jälleenmyyntihinnat ovat olleet suhteellisen korkeita. Toisin sanoen, jos ostat nyt uuden pyörän ja myyt sen parin vuoden päästä, niin saatat saada ison osan pyörän hankintahinnasta takaisin. Mikä on hyvä asia! Ja kun inflaatio on ollut tänä vuonna noin 6% luokkaa, niin sehän on lopulta enemmän kuin noin 4% euribor-korot tällä hetkellä. Joten periaatteessa, pyörähän kannattaa ostaa nyt ennen kuin hinnat taas nousevat.

Yhteenvetona: Laadukas perhepyörä on viisas valinta, jos sillä pystyy hoitamaan perheen (tai yrityksen!) liikkumistarpeet. Vaikka hankintahinta saattaa tuntua juuri nyt korkealta, niin hankintakulu on pienempi kuin esimerkiksi autossa. Ja pyörässä juoksevat kulut ovat merkittävästi pienemmät kuin autossa, koska ei ole pakollisia vakuutuksia, katsastuksia ja muita vastaavia kuluja. Julkiseen liikenteeseen verrattuna pyörä tarjoaa vapauden liikkua omia reittejä omiin aikoihin, ja etenkin lasten kanssa liikkuessa pyörä on loistava joukkojenhallintakeino. Lapset saa kiinni penkkiin kotiovella, ja lapset voi määränpäässä vapauttaa suoraan luontoon kirmailemaan, koska pyörän voi ajaa suoraan leikkipuistoon tai metsään, toisin kuin auton, bussin tai junan.

Loppupohdinnat tälle päivälle: Jos ajatellaan tätä vuodenkiertoa, niin nyt syksyllä ja talvella pyöräliikkeissä, kuten meillä, on se hiljaisempi ajanjakso. Joten juuri nyt on hyvä aika olla yhteydessä ja kysyä pyörästä vinkkejä ja tarjouksia! Näitä vinkkejähän meiltä kysylläänkin usein, ja jos nyt ihan ummikkona joku kysyy juuri tänään, että mikä pyörä olisi meille paras, niin todennäköisesti vastaisin, että itse valitsisin laatikollisen pyörän, jos se muutoin sopii esimerkiksi säilytyksen kannalta. Laatikollisessa pyörässä lapset pääsevät tilavan kuomun alle suojaan säältä, ja samalla kuomu suojaa polkijan jalkoja. Laatikossa painopiste on myös matalalla, joka helpottaa käyttöä ja on hyvä ominaisuus esimerkiksi talvella. Painopiste laatikollisissa pyörissä sijaitsee yleensä tasaisesti renkaiden välillä, joka on ajettavuuden ja lasten mukavuuden kannalta hyvä. Jos taas laatikollinen pyörä on jostain syystä pois laskuista, esimerkiksi pienen säilytystilan vuoksi, niin sitten pitkäperäpyörät ovat hyvä valinta. Pitkäperäpyöriä on erimittaisilla telineillä, mutta yhtenevää näissä on se, että pyörän taka-haarukka on pidenmpi kuin tavallisissa pyörissä. Tuo tekee sen, että jos takana on matkustaja, niin matkustajan painopiste saadaan paremmin renkaiden/akseleiden välisellä alueelle. Lyhyissä/tavallisissa pyörissä takaosa on lyhyempi, joka tekee sen, että yksikin lastenistuin voi usein heikentää ajettavuutta huomattavasti. Etenkin, jos takamatkustajan painopiste on pyörän taka-akselin takapuolella. Jos tarkkaan luet istuinvalmistajien ohjeet, niin niissähän toisinaan esitetään, että penkin painopiste (joka on myös joihinkin penkkeihin merkitty, pitäisi olla akselin etupuolella. Ja se ei monissa tavallisissa pyörissä onnistu. Eli, lasten- tai tavaroiden kuljettamiseen tehty pyörä on oikea valinta. Niiden runko ja osat on tehty kantamaan riittävästi kuormaa siten, että pyöräily on mahdollisimman turvallista ja mukavaa!

Mikä perhepyörä sopisi meidän käyttöön?

Mikä tavarapyörämalli olisi paras meidän perheelle? Pelkästään Riese&Müllerilla on viisi eri mallia, joista on lisäksi eri runkomalleja, pituuksia ja kokoja. Lisäksi lastenkuljetusvarusteita on monia eri vaihtoehtoja, joten ensimmäistä perhepyörää hankkivilla onkin usein monia kysymyksiä. Näistä vaihtoehdoista on nyt tehty hyvä esittelyvideo, joka kannattaa katsoa kun miettii pyörän hankintaa: 

Video esittelee hyvin eri vaihtoehtoja. Etenkin uusi Multitinker on näistä uusimpia, joka vastaa hyvin pitkäperäpyörien viime vuosina kasvaneeseen kysyntään. Moni miettiikin sitä, että kumpi olisi parempi, laatikollinen pyörä vai pitkäperäpyörä? Jos lapsi tai lapset ovat vielä hyvin pieniä, niin laatikollisella pyörällä on selviä etuja. Sen laatikossaon helppoa ja turvallista kuljettaa hyvinkin pientä lasta. Laatikon sisään saa erityylisiä turvakaukaloita. Moni käyttää autokäyttöön tarkoitettua turvakaukaloa, tai sitten vauvan tai taaperon istuintukea. Myös kaukalovaiheen jälkeen laatikolla on etunsa pienten lasten kuljetuksessa. Moni pieni lapsi nukahtaa herkästi, ja laatikon sisällä on hyvä ottaa torkut. Joissain malleissa, kuten Packster 70:ssä, penkki on helppo kallistaa nukkuma-asentoon vaikka kesken lapsen unien. Tai kun matka pysähtyy, niin pidempien laatikoiden pohjalla voi hyvin ottaa torkut myös ihan makuullaan. Ja laatikoiden päällä on usein ikkunallinen kuomu tai laatikon peite, jotka tarjoavat hyvää sääsuojaa sateelta, auringolta tai viimalta. Laatikolliset mallit ovatkin yleensä paras vaihtoehto etenkin pienille lapsille.

Mutta kun lapset kasvavat, niin moni kallistuu pitkäperäpyörän puoleen. Siinä lapset matkustavat tilavalla takatelineellä, johon mahtuu mallista ja lapsen koosta riippuen yksi tai kaksi lasta. Tavaraakin saa kyytiin pyörälaukkuihin, tavaratelineen kylkiin tai telineen päälle kiinnitettynä. Mutta tavaroiden kiinnittäminen usein vaatii hieman enemmän mietintää kuin laatikollisessa pyörässä, jossa yleensä riittää että tavarat vain laitetaan laatikon sisään.

Mutta kun mietit vaihtoehtoja, niin kannattaa suhtautua rennosti, sillä vaihtoehtoja on monia. Joidenkin mielestä nykyään jopa liian monia. Jokainen pyörä on kuitenkin hyvällä tapaa kompromissi. Jos sinulla on monta lasta, niin pyöränkin on oltava riittävän iso. Ei välttämättä ole yhtä mallia, joka olisi täydellinen jokaisella hetkellä. Ehkä voit hankkia alkuun pienemmällä laatikolla varustetun mallin, johon mahtuu hyvin yksi lapsi. Jos myöhemmin tarvitaan lisää tilaa, niin pyörän voi päivittää isompaan. Tai vastaavasti myöhemmin, kun lapset alkavat kulkea itsenäisesti yhä enemmän, voit kenties hankkia pyörämallin, jolla hoidat hyvin arkiset ajosi mutta jonka kyytiin saat tarvittaessa isonkin lapsen silloin tällöin. Tarpeet muuttuvat vuosien kuluessa, ja pyöriä voi vaihtaa tarpeen mukaan.

Laatikkopyörä, pitkäperäpyörä vai lastenkuljetuskärry vai pelkkä lastenistuin?

Ensimmäistä perhepyörää hankkivat usein miettivät näiden vaihtoehtojen välillä. Jos ajatellaan, missä vaiheessa perhepyörä kannattaisi hankkia, niin se olisi toki jo ennen kuin ensimmäinen vauva syntyy. Silloin pyörän käyttöön ehtii totutella rauhassa. Ja kun lapsi syntyy, niin meilläkin on muutama perhe asiakkaana, jotka ovat hakeneet vauvan heti synnytyksen jälkeen kotiin pyörällä. Ja paras pyörävaihtoehto tähän on laatikollinen pyörä. Sen kyytiin voi laittaa sopivan kaukalomallisen ”penkin” jotka sopivat myös pienimmille vauvoille. Eli laatikkopyörä on oikeastaan ainoa vaihtoehti kaikkein pienimpien lasten kuljettamiseen, niinkin pienien jotka eivät vielä osaa itse istua vaan vaativat vielä kaukalon käyttöä. Pienien vauvojen kuljetuksessa on myös tärkeää saada lapset säältä suojaan, eli yleensä kuomun alle. Voikin ajatella niin, että laatikollinen pyörä on kuin lastenvaunut, mutta sillä vain pääsee paljon pidemmälle kuin mihin vaunua työntäen jaksaisi (tai ehtisi) liikkua. Laatikkopyörä on omasta mielestäni usein paras vaihtoehto liikkumiseen. Lapsen saa heti kotipihalla kyytiin ja pyörän voi ajaa yleensä suoraan puistoon tai vaikka kauppaan tai kavereiden luokse. Ei lastenvaunujen nostelua bussiin tai autoon tai sähläystä parkkipaikoilla. Pyöräkärry toki tarjoaa joitain samoja etuja, mutta laatikkopyörässä etu on se, että pieni lapsi on koko ajan näkyvillä.

Lapsi voi mukavasti nukkua päiväunet pyörän kuomun alla.

Kun lapsi kasvaa, niin laatikkopyörän kyytiin saa useita erilaisia penkkivaihtoehtoja. Ne tukevat lasta vielä silloin, kun istuminen ja tasapaino on vielä opittavana. Laatikkopyörän laatikossa on myös tilaa leluille ja kavereille, jotka on kiva pitää lähellä jotta matka sujuu mukavasti. Eri vaihtoehdoista laatikkopyörän etu on myös se, että kun lapsi on edessä näkyvissä, niin tietää mitä siellä tapahtuu. Jos tumput hanskat ja lelut haluaa heittää pois laatikosta, niin vanhempi huomaa sen helpommin kuin jos lapsi matkustaa vanhemman takana. Lapsen tai lasten kanssa on myös helpoin jutella, jos hän on edessä. Laatikon sisällä lapsella on myös turvallinen olo, ja ainakin meidän lapset ovat viihtyneet eri vaihtoehdoista parhaiten laatikon kyydissä. Laatikko myös antaa fyysistä suojaa, ja on yleensä vaihtoehdoista turvallisin. Sen seisontatuki on hyvin leveä, joten pyörä ei kaadu jos lapsi kiipeää itse pyörän kyytiin tai sieltä pois. Jos pyörä sattuu kaatumaan ajossa, niin laatikon alareuna ottaa hyvin nopeasti kiinni ja kaatumista ei usein edes tapahdu, tai jos tapahtuu niin se on hyvin rauhallinen koska painopiste on valmiiksi hyvin matalalla.

Laatikon kyydissä on myös mukava matkustaa, koska lasten istumapaikka on suunnilleen akseleiden puolivälissä. Tällöin renkaiden kulkiessa kuopan tai kanttikiven ylitse, kohdistuu heihin mahdollisimman pieni kiihtyvyys. Pitkäperäpyörässä tai peräkärryssä lapset istuvat suunnilleen akselin kohdalla, jolloin kiihtyvyys kuoppaan ajaessa on suurin. Joissain tavarapyörissä, kuten Riese&Müllerin malleissa, on jousitus edessä ja parhaissa malleissa myös takana (Load). Tämä vaihtoehto tarjoaa lapsille pehmeimmät kyydit.

Joskus kuulee sanonnan, että tällaiselle pyörällä ei olisi kovinkaan paljoa käyttöä kun lapset kasvavat kyydistä ulos. Mutta meillä ainakin vielä 10 v on usein kyydissä ja itse ajan suurimman osan ajosta nykyään laatikollisella pyörällä vaikka kyydissä ei olisi lapsia. Laatikko on helppo lastata. Ostoskärryllinen ruokaa menee kyytiin ja harrastusvälineet tai vaikka koira kulkee tarvittaessa laatikossa.

Yhteenvetona laatikkopyörä tarjoaa lapsille sääsuojaa ja perheen kuljetustarpeisiin paljon tilaa, mutta vie paljon säilytystilaa.

Esimerkkejä malleista on Workcycles Kr8, Bakfiets Cargobike (pitkä ja lyhyt), Riese&Müller Packster ja Load.

Kaukaloistuin Workcycles Kr8:n kyydissä. Kuvassa istuimesta puuttuu turvavyöt ja kiinnitys.
Laatikossa on tilaa. Kuvassa Cargobike Long
Lapsi, koira ja potkupyörä. Cargobike Long. Sateen sattuessa ikkunat voi sulkea ja lapsi on heti säältä suojassa.
Lisävarusteena saatava lisäpenkki, Workcycles Kr8.
Lasten penkit säätyvät helposti korkeussuunnassa ja ovat kallistettavissa. Laatikkopyörät tarjoavat parhaat ja mukavimmat kyydit!
R&M Load 60 ja lastenpyörät peräkärryssä
Kolmipyörään mahtuu kaikki kyytiin

Pitkäperäpyörät ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana. Ne tarjoavat melko pieneen tilaan mahtuvan ratkaisun, jossa on melko paljon kuljetuskapasiteettia. Ne eivät sovellu kaikkein pienimpien vauvojen kuljetukseen, mutta noin vuoden ikäisestä lapsesta alkaen voi alkaa kuljettamaan yhtä, kahta tai jopa kolmea lasta. Pitkäperäpyörän säilytys on yleensä melko helppoa, sillä ne eivät vie juurikaan enempää tilaa kuin tavallinen pyörä. Kyytiin saa yleensä hyvin yhden lapsen ja paljon tavaraa tai kaksi lasta ja vähän tavaraa. Nämä ovat mainioita välineitä arjen ajoon. Vaikka yhtä lasta voi kuljettaa usein myös tavallisen pyörän lastenistuimessa, niin pitkäperäpyörä tarjoaa paremman ja vakaamman ajettavuuden kuormattuna jos verrataan tavallisiin pyöriin. Laatikkopyöriin verrattuna pitkäperäpyörä on ketterämpi ja kevyempi, mutta sen painopiste on usein korkeampi. Joten käsittely saattaa vaatia riuskoja otteita. Useissa pitkäperäpyörissä on myös tukeva tuplajalka, mutta tukevuudessa se ei vedä vertoja laatikkopyörien jopa 60 senttiä leveille tuille. Laatikkopyörään lapset voi huoletta jättää istumaan jos sisälle unohtui jotain noudettavaa, mutta pitkäperäpyörää ei voi yleensä jättää ilman aikuisen valvontaa lapset kyydissä. Lapset saavat jonkin verran sääsuojaa koska ovat aikuisen selän takana, mutta vaatetukseen tulee silti kiinnittää enemmän huomiota kuin laatikkopyörän kuomun alla. Lasten sadeviitat (jopa kahdella päänreiällä!) ja muut vastaavat vaatteet tarjoavat sääsuojaa. Eli nämä ovat erinomaisia arkiajoneuvoja polkijalle jolla on usein yksi tai useampi lapsi mukana ja kohtuullisesti tavaraa. Ilman lapsia pitkäperäpyörän kyytiin saa perheen viikon ruokaostokset.

Pitkäperäpyörä on aika lavea käsite. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan pyörää, jossa tavarateline on normaalipyörää pidempi ja vahvempi. Tavallisten pyörien telineet kestävät usein vain 15, 20 tai 25 kiloa, kun taas pitkäperäpyörissä telineen kantavuus on usein 50…100 kiloa. Osassa pyöriä teline on osa runkoa, joissain teline on irrotettavissa. Akseliväli on jonkin verran tavallista pyörää pidempi, joka tuo vakautta ajoon. Tällaisia pyöriä on esimerkiksi Workcycles Fr8, Tern GSD, Bicicapace Justlong, Riese&Müller Multicharger.

Perhepyörän tulee pysyä pystyssä vaikka lapsi yrittäisi kiivetä sen kyytiin ilman lupaa. Kuvassa Bicicapace Justlong.
Pitkäperäpyörässä lapsille pitää pukea riittävästi vaatetta talvella. Kuvassa jo markkinoilta poistunut R&M Transporter.
Pitkäperäpyörän kyljessä voi kuljettaa laatikoita. Kuvassa R&M Multicharger.

Lastenkuljetuskärryjä on monenlaisia ja tasoisia. Näiden kanssa kannattaa olla laadusta tarkka. Voiko lapsi ylettyä työntämään kädet renkaisiin? Kestävätkö materiaalit ulkokäyttöä? Kärry tarjoaa kuitenkin joustavuutta kuljetustarpeisiin, sillä sen voi kiinnittää erilaisiin pyöriin. Ja kun kärry on irti, niin pyörä on jälleen tavallinen. Mutta jos verrataan laatikkopyörään, niin kärryä on hieman raskaampi vetää, koska renkaita on enemmän ja yhdistelmässä on enemmän liikkuvia ja joustavia osia. Laatikkopyörässä kaikki massa on saman rungon ja renkaiden päällä, ja ajettavuus on yleensä parempi koska kärry ei esimerkiksi puske päälle. Kannattaa myös huomioida se, että vedettävän kärryn maksimipainojen pitäisi olla yleensä alle 50 kg, joten kaksi hiemankin isompaa lasta ylittää usein kärryjen kantavuuden. Osa kärryistä on myös muutettavissa lastenrattaiksi, joten yhteenvetona voisikin sanoa että kärry on joustava ratkaisu monenlaiseen käyttöön, mutta ei ehkä se paras valinta jos lapsia pitää kuljettaa paljon ja päivittäin.

Pyöräretkellä lastenkuljetuskärryn kanssa.

Tavalliseen polkupyörään voi usein kiinnittää myös lastenistuimen. Näitä on telineeseen tai runkoon kiinnittyviä malleja. On kuitenkin huomattava, että tavallisella pyörällä voi yleensä kuljettaa vain lasta tai tavaraa, mutta ei molempia. Tämä sen vuoksi, että tila ei riitä tai pyörän ajo-ominaisuudet eivät sovi raskaammille lasteille tai painopiste siirtyy näissä epäedulliseen kohtaan esimerkiksi takana istuvan lapsen vuoksi. Kannattaa lukea myös blogitekstimme lastenistuimista. Tai tutustua nettikauppamme valikoimiin.

Polkupyörän takaistuin on yksinkertaisin ratkaisu.