Lastenpyörät

Potkupyörillä on helppo opetella tasapainoa ja liikkumista. Kun tasapaino on ensin opittu potkupyörällä, niin siirtyminen polkupyörään onnistuu sen jälkeen helposti. Ensipyöriä löytyy meiltä hyvinkin pieniä. Ensimmäiset pyörät ovat usein yksivaihteisia, jolloin riittää että keskittyy ajamiseen, polkemiseen ja jarruttamiseen. Hieman isommista pyöristä löytyy jo vaihteet, joilla pyörän käyttöä voi laajentaa pidemmille matkoille, tai vaikka poluille.

Myymme muutamia eri merkkejä, joista suosituimmaksi ovat tulleet Frogin kevyet lastenpyörät. Näiden pyörien etu on keveys sekä hyvä koko- ja värivalikoima. Tällöin kasvavalle lapselle löytyy aina oikean kokoinen, kevyt ja näppärästi käsiteltävä pyörä, jolla on helppo opetella ajamaan ja kehittymään. Frogin hyvä puoli on myös muunneltavuus. Useimpiin kokoihin tulee mukaan kahdet renkaat: sileämmät katukäyttöön, ja nappularenkaat maastoon tai syys- ja kevätkeleille. Näiden lisäksi pakettiin kuuluu myös lokarit sekä heijastimet. Näillä varusteilla useimmat pärjäävät hyvin alkuun. Mutta jos pyörää haluaa varustella esimerkiksi pyöräretkeä tai arkikäyttöä varten, niin meiltä löytyy esimerkiksi valoja, seisontatuki, tavarateline, vaihtajan suojahäkki, pulloteline ja  muita tarpeellisia varusteita. Lisäksi, vaikka Frogin pyörät ovat kevyitä, ne on kuitenkin kasattu osista, joita on helposti saatavilla hyvin varustelluista pyöräkaupoista. Tämä takaa pitkän käyttöiän ja helpon huollettavuuden vielä pitkänkin ajan kuluttua. Eli liian eksoottisia ja harvinaisia osia näissä ei ole käytetty. Kuitenkin, meiltä ja Frogilta saa näihin pyöriin tarvittaessa monenlaista tuunausosaa, kuten erimittaisia ohjainkannattimia, joilla pyörän saa tarvittaessa sopimaan myös niille pienille polkijoille, joilla kädet, jalat ja muu keho vielä kasvupyrähtelee eri tahtiin. Tiettyihin kokoihin löytyy myös nastarenkaita, tai hyvinkin leveitä ja kevyitä maastorenkaita.

Frogin pyörien mallinumero, Frog 43, 48, 52, 55, 62, 69, 73 jne. kertoo kätevästi polkijan jalan sisämitan vähimmäispituuden. Eli jos mittaat lapsen jalan sisämitaksi vaikkapa 53 senttiä, niin erittäin todennäköisesti Frog 52 on hänelle sopivan kokoinen pyöräkoko. Kannattaa huomioida, että pyöräilemään opettelevilla lapsilla pyörä ei saa olla liian iso. Pienempi pyörä on ketterämpi, helpompi ja kevyempi käsitellä, ja sillä ajamisen oppii hyvin ja se on hauskaa. Liian isoa pyörää ei kannata kasvuvara mielessä hankkia. Pienempikin pyörä menee lapselle yllättävän pitkään, sillä pyörässä on hyvät säätömahdollisuudet. Meille voitte tulla myös kokeilemaan sopivaa kokoa, yleensä pidämme koeajopyörät valmiina ainakin kokoon 62 asti.

Lisätietoja löytyy esimerkiksi valmistajan sivuilta: www.frogbikes.com. Tuolta näette myös ajantasaiset hinnat pyörille ja tarvikkeille, kun yläreunan palkista on valittuna maaksi Finland. Pyörän voitte tilata meiltä soittamalla, sähköpostilla tai nettikauppamme kautta. Lasten pyöräilykypäriä meiltä myös aina löytyy, kannattaa pyörää noutaessa kysyä myös näistä, niin niitä voi samalla sovittaa.