Maastopyöräretkeilyä itärajalla

Itärajalla ajaminen maastopyörällä on kiinnostanut jo pitkään, joten 15-26.7.2021 kävin ajamassa reitin Ilomantsi-Hossa maastopyörällä. Tämän osuuden tekee mielenkiintoiseksi se, että se yhdistää monta retkeilyreittiä ja luonnon nähtävyyksiä. Retkeilyreiteillä on sinänsä melko hyvät palvelut, vaikka reitti kulkeekin usein melko syrjäisillä raja-alueilla ja niiden läheisyydessä. Seuraavaksi esitellään reitti etappeina, ja lopussa yhteenveto ja kommentteja varusteista. 

Helsinki-Joensuu-Ilomantsi (torstai)

Otin aamujunan kuuden jälkeen kohti Joensuuta, jossa juna on puolilta päivin. Vaikka Joensuuhun meni päivässä jopa kahdeksan(?) junavuoroa, niin kaikki pyöräpaikat oli myyty loppuun parin päivän ajalle. Tämä siitä huolimatta, että juna oli puolityhjä. VR, lisätkää pyöräpaikkoja vaikka poistamalla muutama penkkirivi vaunuista! Tämän vuoksi jouduin osittain purkamaan pyörän osiin, ja laitoin sen pahvilaatikkoon matkan ajaksi. Ei kovin kätevää, mutta ainakin pääsin junan kyytiin. Joensuussa olin päättänyt vaihtaa vielä bussin kyytiin seuraavan noin 70 km matkalle jotta pääsisin heti polkujen äärelle. Juna-asemalta oli hyvin lyhyt alle 100m matka bussilaiturille, josta matka jatkuisi Ilomantsiin. Noh, laiturille saapuikin pikkubussi, jossa ei ollut juurikaan tavaratilaa. Joten iso pyöräpakettini ei mahtunut kyytiin. Pikainen laatikon purku, ja pyörä bussin takakonttiin penkkien alle ja matka jatkui. Huomio! Näiden bussien aikatauluja on hyvin hankala löytää netistä. En nyt enää löytänyt sitä sivua josta tulostin oman aikatauluni. Kannattanee vaikka suoraan soittaa Ilomantsin kuntaan tai Joensuuhun ja kysyä aikatauluja. Tai täältä löytyy yksi: 
https://www.pohjoiskarjala.com/kunnat/joensuu/bussit-joensuu/bussit-aikatauluhaku

Kannattaa kuitenkin huomata, että jos otat polkupyörän tai pyöriä pikkubussin kyytiin, niin soita ennakkoon liikennöintiyhtiöön. He voivat ilmeisesti ottaa pikkubussin perään peräkärryn tarvittaessa. Ilomantsissa nousin bussin kyydistä ja pyörää kootessa paikalle saapui ystävällinen taksinkuljettaja (Olikohan Jouni Hassinen nimeltään?), joka kertoi paikalliset lounaspaikat ja anto jopa muutaman kartan. Hän antoi esimerkiksi ”Ilomantsin luonto kutsuu kulkemaan” –kartan, jossa on kuvattu hyvin Ilomantsin retkeilyreitit Patvinsuolle asti. Joten tämän kartan saanee tilaamalla Ilomantsin kunnasta tai juttelemalla paikallisen taksikuskin kanssa. Kuitenkin, kauppareissun ja lounaan jälkeen päätin jatkaa kohti Petkeljärven kansallispuistoa. Joskin, jos aikaa on, niin Ilomantsissa voi hyvin viettää päivän tai yön. Nähtävää olisi sielläkin.  

Ilomantsi-Taitajan taival (27 km)-Petkeljärven kansallispuisto-Rajan polku (14 km)-Möhkö

Ilomantsin keskustasta polkaisin Papperinvaaran museoalueelle, josta on yhdyspolku Taitajan taipaleelle. Papperinvaarallakin voi syödä ja tutustua alueeseen, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Katsoin yhdyspolun alkua ja päätin kuitenkin ottaa pienen tiesiirtymän suoraan Taitajan taipaleelle. Käytännössä reitti on kuintenkin merkitty heti Ilomantsista alkaen, Hossaan asti! Taitajan taival oli mukavaa ajettavaa, joka itselleni oli tuntuman hakua täyteen lastatun pyörän ja helteen kanssa. Näille alkupäiville sattui jopa yli +30´C asteen helteet, jotka tarkoittivat untia ja juomista aina kun siihen oli mahdollisuus. Mutta siihen Petkeljärvellä ja sitä ympäröivillä alueilla on hyvä mahdollisuus. Itse Petkeljärvi on aika pieni, mutta poikkesin Luontokeskuksella syömässä ja jäätelöllä. Sen jälkeen matka jatkui osin Rajan polkua (14 km) pitkin kohti Möhköä.  Se on pieni kylä, josta saisi päiväaikaan myös ruokaa. Kaivokin taisi sieltä löytyä kun tarkkaan etsii. Möhköstä alkaa virallisesti myös Susitaival, joskin pysyin hiekkatiellä Öykkösenvaaraan asti, jossa on osin museoituna taistelupaikka opastauluineen. Viimeistään tässä vaiheessa käynee selväksi, että itärajan reiteillä Suomen sotien historia on vahvasti läsnä. Kenttälinnoitteista on merkkejä toistuvasti kymmenien tai satojen kilometrien matkalla. Vertailun vuoksi, kulkemani reitti taitaa kuitenkin pääosin sijaita 1200 km pitkän Salpalinjan itäpuolella. Salpalinjalla ei varsinaisesti ikinä taisteltu, mutta nämä retkireitit kulkevat monissa paikoissa joissa taisteluita käytiin noin 80 vuotta sitten. 
Osuuden ajettavuus: 98% ajettavissa, lähinnä muutamat jyrkät mäet ja tuulenkaatamat puut joutuu ylittämään. Tasaista polkua tai jonkin verran kiveä toisinaan. Reittimerkinnät taisivat olla pääosin ihan ok, mutta teiden kohdalla ja risteyksissä oltava tarkkana. 

Susitaival (90 km)-Patvinsuo (Perjantai)

Jatkoin ensimmäisenä päivänä matkaa aina Pohjoisen pitkäjärven autiotuvalle asti. Myöhään saapuessani tuvalla oli jo retkeilijöitä, ja yksi teltta pihassa. Joten uinnin jälkeen majoituin hyvin ilmastoituun puuvajaan hyttysverkon alle. Tämä olikin hyvä vaihtoehto, sillä helleyönä ei kaivannut edes makuupussia. Helteen ja tuulettoman yön vuoksi päätin jatkaa matkaa jo aikaisin, varmaan kuuden jälkeen. Ehkä tuntia tai paria myöhemmin Särkkäjärven autiotuvalla lämpömittari näytti jo +28´C. Särkkäjärveltä löytyy kaivo, jonka vesi oli viileää. Myös seuraavalla taukopaikalla, Teponsärkän umpikodalla oli uuden näköinen kaivo. Päivän ensimmäisen uintireissun pidin Kaunisjärvellä, jonka vesi oli niin kirkasta että sitäkin joi huoletta. Kaunisjärvi oli viihtyisä paikka, jossa pidin pienen siestan lämmön vuoksi. Tämän jälkeen tulikin jo Jorhon autiotupa ja pieni laavu, jossa taas pääsi uimaan ja kaivosta sai raikasta vettä. Jorhon jälkeen reitillä on myös neljä vetolossia josta Harkkojärvellä kaksi. Ehkäpä eteläinen osa Susitaipaleesta on sitä hienointa osuutta, ja rankin osuus minulle tuli eteen reitin lopussa Saarikosken ja Patvinsuon välillä. Jokivartta seuraavalla osuudella on paljon katajaa jaa muuta oksaa jotka repivät ja raastavat jos kulkee lyhythihaisissa vaatteissa. Helteen takia en halunnut laittaa pitkiä vaatteita päälle. Jos olet pyörällä liikenteessä, niin suosittelen kiertämään tuon osuuden metsäteitä pitkin, jos ei kaipaa liikaa seikkailua.  Kuitenkin, jos seuraa polkua Patvinsuolle asti, niin polku lähtee hienosta paikasta suolle. Auringon jo laskiessa oli hieno ajaa rauhassa isojen suoalueiden läpi pitkospuita pitkin. Yöksi saavuin Terettiin, jossa laitoin hyttysverkon paikalta löytyvään laavuun. Ja hyttysverkko tulikin todella tarpeeseen! Mutta ylipäätään, hyttyset tulivat vain yöllä esiin suolla, illalla ja aamulla auringon noustua niitä ei enää ollut. Aamulla jatkoin taas matkaa hyvin aikaisin. Ajettavuus: Yleisesti ottaen, Susitaipaleella maasto vaihtelee. Myös hankalia kivikkoisia osuuksia. Mutta ainakin 95% ajettavissa. Lopun risukkoinen osuus oli kiusallinen helteellä, muutama vetolossi jonka kyytiin tietyillä vedenkorkeuksilla voi olla haasteellista saada pyörää jos on yksin liikkeellä. Reittimerkinnät hyvässä kunnossa, uusittu 2020? 

Karhunpolku (133 km) (Lauantai ja sunnuntai)

Karhunpolun olin ajanut viime kesänä poikani kanssa kolmen yön taktiikalla joten tämä oli tuttua maastoa. Aamuhämärän jännitystä lisäsi kyltti ”alueella havaittu raadon tuoksua, alueella saattaa liikkua normaalia enemmän karhuja”. Lisäksi bongasin hiekasta suden tai ison koiran jäljen. Muutamalla tauolla päädyin pitämään pidemmän lounastauon ja siestan Pitkäjärven autiotuvalle (kyllä, taas Pitkäjärvi). Tauon jälkeen oli miellyttävää ajomaastoa ja historian havinaa vaikuttavien panssariesteketjujen varrella. Tämä osuus on myös kartalla miellyttävää katsottavaa, noin 30 kilometriä lähes suoraan luoteeseen. Ruunaan retkeilyalueelle saavuttuani poljinkin aika suoraan Ruunaan retkeilykeskukselle syömään. Ja ruoan jälkeen päätin myös jäädä yöksi. Tästähän voisi myös jatkaa Ruunaan Matkailuun asti, jossa kävin syömässä aamupalan seuraavana päivänä (Retkeilykeskuksella aamupala alkaa vasta yhdeksältä). Jos nyt tekee pikaisen vertailun näiden paikkojen välillä, niin jälkimmäisessä on keskimäärin siistimpää ja ehkä hieman parempaa ruokaa. Ja Ruunaan matkailusta voisi myös varata koskivene tai kumilauttaretkiä. Kannattaa varata sesonkiaikoina ainakin viikkoa ennen! Mutta molemmista saa ruokaa ja majoitusta. Yleisesti sanoen Ruunaan alueella on hienoja paikkoja koskien kupeessa. Jos aikaa on, niin myös Naukunniemi kannattaa ajaa, vaikka toisessa päässä on jälleen venematka. 

Seuraavana aamuna, lauantaina, jatkoin Karhunpolkua luoteeseen. Tällä osuudella on myös Jynkänsärkkä, joka herätti viimekesänä arvosteluja reitinvalinnan tehneen suuntaan. Eli Karhunpolulla on monia kohtia, joihin löytyy erikseen suosituksia pyörälle ja vaeltajille. Tuosta lisää myöhemmin. Mutta päivän puolivälissä sijaitseva Änäkäisen linnoitusalue on maininnan arvoinen, ja se on paikka jossa voi viettää kokonaisen tai puolikkaan päivän jos historia kiinnostaa. Mutta, reissullani usean päivän helteet repesivät tässä kohtaa ukkoseen. Tummat pilvet ja ukkosen jylinä toivat dramatiikkaa taistelualueille. Tiesin edelliskesän jäljiltä, että tuolla osuudella olisi upeita polkupätkiä. Päätin kuitenkin koittaa ajaa karkuun ukkosta hiekkateitä pitkin. No, se onnistui jonkin aikaa mutta sitten kaatosateet ja ukkonen iski päälle. Tievalinta oli ihan ok, sillä kaatosateessa maastoajosta tulee osittain aika haastavaa. Saavuin litimärkänä Otroskosken autiotuvalle, jossa sauna oli aivan mahtava paikka varusteiden kuivatukseen ja saunomiseen. Uinnista ei oikein voi suvannossa puhua, koska syvyyttä oli ehkä puolisen metriä matalalla vedellä. Tänne saapui myös pari kalastajaa yöksi. 

Ajettavuus: Huomio! Karhunpolulle Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas antaa useita suosituksia vaihtoehdoiksi polkupyörällä liikkuville. Tämän kesän reissulla ajoin ne osuudet, joita en ajanut viime kesänä. Eli, jos haluat helpottaa reittiä, valitse ne tieosuudet maaston sijaan. Jos taas haluat nimenomaan maastoa ja olet kevyin kantamuksin liikkeellä, niin voit valita myös maasto-osuudet. Kierroksista todettakoon, että pohjoisosan jokivarsi on todella hankalasti ajettavaa, ja taasen Ruunaanjärven maasto-osuus on pääosin ihan hyvin ajettavaa ja nättiä maastoa, mutta toki tieosuus on nopeampi. Joten vaihtoehdoista riippuen Karhunpolun pärjää jopa peruspyörällä tai gravel-pyörällä, mutta maasto-osuuksia seuraamalla kannattaa olla maastopyörä käytössä. Täällä toki on polun yli kaatuneita puita, joita tilanteen salliessa jku toisinaan raivaa pois. Viimekesänä oli osuus jossa oli noin kymmenen nostokeikkaa kilometriä kohden. Tänä kesänä myrskytuhoja oli raivattu polulta pois. Reittimerkinnät pääosin hyvässä kunnossa. 

http://www.vaellus.info/reittikartta.php?id=041008102304867F

Petran polku (38 km?) Jonkerinsalon suojelualue, Jämäsvaaran reitti, osia UKK-reitistä (maanantai/tiistai)

Petran polku on tärkeä mutta hieman vaarassa oleva osuus pitkästä vaellusreitistä. Se on suoraa jatkoa Karhunpolulle, mutta valitettavasti tätä osuutta ei tällä hetkellä huolleta (metsähallituksen toimesta). Kun Karhunpolulta saavutaan tielle Teljossa, niin reitti jatkuu suoraan tien toisella puolella. Aivan reitin alussa (ja muualla) oranssit reittimerkit on veistetty pois puiden kyljistä. Mutta maastossa merkit on jätetty, ja polun linja näkyy kyllä hyvin kartassa. Kuitenkin, aivan reitin alussa oli kaadettu myös metsää, joten tein pienen tiekierroksen ja palasin polulle Jongunjoen Hiidenportin kohdalta. Täällä polku on seurattavissa, mutta katoamaisillaan. Siltakosken parilaavu oli tilava, mutta kyltti ”ei enää huolleta” oli harmittava. Nuotiopaikka, parilaavu, huussi ja puuvaja löytyvät yhä, mutta luonto on ottamassa vallan. Toivottavasti kuitenkaan ainakaan laavua ei pureta, sillä huonon sään sattuessa se tarjoaisi yhä hyvän suojan kulkijalle. Jokipolven silta on yhä hyvässä kunnossa. Ajettavuus tällä osuudella on korkeintaan 50%, joten paljon taluttamista. Mutta kun saavutaan Jonkerinsalon suojelualueelle ja retkeilyreitille, niin polku paranee. Tuota osuutta huolletaan, joskin merkintä taitaa olla ”saapaspolku”, eli pitkoksia ei ehkä enää uusita. Mutta hyvin siellä kulki, ainakin tähän aikaan vuodesta. Hiidenportti oli hieno. Kyllä, Hiidenportti, taas. On myös kolmas Hiidenportti, kansallispuisto, mutta sekin on eri paikka. Itse nimesin tämän alueen Jonkerinsalon hyttystensuojelualueeksi, sillä siellä sijaitsi koko reittini kiukkuisin hyttyspopulaatio.  Pitkät vaatteet ja hyttyshuppu oli pakko laittaa päälle. Ajohanskoihin laitoin hyttysmyrkkyä, mutta silti toistakymmentä hyttystä imi niistä läpi kokoajan. Joten nämä hyttyset olivat kyllä jotain ihan omaa lajiaan. 

Jonkerinsalon jälkeen poljin hetken hyttysiä pakoon metsäautotietä, jossa pysähdyin sopivaan paikkaan lounaalle. Tummat pilvet toivat sadekuuroja, ja pistin tarpin tiensivuun lounaan ajaksi. Tässä kohtaa Petran polku olisi löydettävissä metsästä, mutta koska olin jo riittävästi työntänyt pyörää metsässä aiemmin, niin jatkoin teitä pitkin. Juurikkajärven pohjoispäässä ennen maantietä löytyi paikallisen neuvoma lähde/kaivo. Näkyy myös kartassa. Hyvää vettä. Tällä alueella olisi varmasti myös hyviä polkulinjoja joita myös Petran polku seuraa, mutta jatkoin tietä Jämäsvaaralle asti. Jämäsvaara oli hienoa aluetta ja jäin yöksi Hepolammen laavulle. Tällä alueella kipuillaan tuon Petran polun kanssa. Tekstit ovat yhä joissain kylteissä ja kartoissa. Toivottavasti säilyvät. Aamulla herätessä ajatuksena oli ajaa Kuhmoon aamupalalle. Mutta metsässä oli ensimmäistä kertaa paljon hillaa, joten söin niitä mahan täyteen aamiaiseksi. Aamupäivä oli kuitenkin kun saavuin Kuhmoon. Myöhäistä aamupalaa söin Neljän Kaesan kahvilassa. Ja mietin mitä tehdä. Koska olin lähettänyt itselleni paketin lähtiessä, mutta se ei ollut ehtinyt minulle Kuhmoon ennen minua. Oma vika varmaan, koska minulla oli paketin uudelleen ohjaus voimassa, joten myös itselle lähetetty paketti oli pyörinyt muutaman ylimääräisen päivän pääkaupunkiseudulla ennen Kuhmoon lähtöä. No, Kuhmon kirjastossa tulostin uudet kartat ja koitin löytää retkiruokaa, jota ei ollut helppo löytää. Toki marketista sai sitten pastaa ja tämän retken suosikkeja, annospikapuuropusseja, joita voi syödä veden kanssa kylmänä tai kuumana. Ja monta makuakin vielä. Toimi hyvin. Tähän meni kuitenkin yli puolet päivästä. Ehdin toki syödä lounaan Neljän Kaesan bistrossa ja vielä ennen lähtöä heidän kahvilassaan. Mietin pitkään mitä tehdä yön suhteen, mutta kenties Kuhmon kamarimusiikkiviikon vuoksi majapaikoissa oli porukkaa. En itseasiassa soittanut kuin yhteen missä oli täyttä. Mutta päätin jatkaa matkaa. Vaikka koko päivän oli tullut sadekuuroja, niin oli kova tuuli kohtoi pohjoista. Ajattelin että sen turvin riipaisen noin 50 km mittaisen siirtymäpätkän Lehtolammin kodalle UKK-reitin varteen. Olin aiemmin ajatellut ajavani myös Kuhmon UKK-reitin, mutta sen kunnosta ei ollut oikein varmuutta. Ja nyt kun oli mennyt melkein koko päivä karttojen ja muiden metsästykseen, niin päätin ohittaa pääosan tuosta osuudesta. Noh, kovan tuulen ja sadekuurojen siivittämänä saavuin hieman märkänä Lehtolammin umpikodalle, johon laitoin tulet. Savu silmissä kirvellen koitin pysyä kodan pohjalla samalla kun kuivatin vaatteet ja söin illallisen. Yö oli kodasta huolimatta reissun kylmin, lämpötila oli selvästi alle kymmenen astetta, joka oli melkein parinkymmenen asteen pudotus reissun kylmimpiin öihin. Untuvaliivin taisin pukea aamuyöstä päälle. 

Ajettavuus: Petran polulla ehkä 60+%?, UKK-Kuhmo -reitistä en osaa sanoa tarkemmin. Nuo pohjoispään ja eteläosan osuudet olivat ajettavissa pääosin.

Itärajan reitti  162 km (Keskiviikko…lauantai)

Viileän yön jälkeen päivä alkoi kauniina. Katsoin hieman UKK-reitin polkua Lehtolammin kodan kohdalla, ja katsoin että hieman vähän kuljetulta näyttää. Joten päätin polkaista teitä pitkin ainakin Vartiukseen asti. Vartiuksen raja-asemalle taisin saapua hieman ennen kahdeksaa. Kahvilan ovessa oli lakonisesti kyltti ”suljettu toistaiseksi”.  Päätin jatkaa (hiekka)teitä pitkin alkumatkan. Tässä kohtaa retkeilyreitti ylittää toisinaan tien, ja katselin aina reitin kuntoa sen verran mitä tieltä näkyi. Heti vartiuksen jälkeen oli hieman ummessa, mutta heti kohta näytti polku hieman suurentuvan. Mutta pieniä teitä oli jo sellaisenaan hauska ajaa, ja kotkakin tuli tieltä nähtyä suon laidassa. Tässä ollaan jo kuitenkin suojelualueilla (Ystävyyden puisto, Juortanansalo-Lapinsuo) vaikka ei teiltä poistuisikaan. Joten jatkoin teitä Veihtivaaran ja Kellonkylän läpi Kuivajärven kohdille, josta Itärajan reitti varsinaisesti alkaa. Heti alussa oli ilmeisesti sellainen kävijälaskuritolppa, joita etäläsuomen luontokohteissakin näkyy. Täällä se tolppa tosin oli lahonnut katki ja makasi maassa. Johto sinne kyllä meni. Mutta Itärajan reitti oli mielestäni hieno heti alusta alkaen. Suot, Murhijärven alue, Malahvia.. Hienoja paikkoja. Ainoa harmitus oli taas kyltit ”Itärajan reittiä ei enää ylläpidetä välillä Martinselkonen-Murhisalo. Reitille lähtevien on hyvä huomioida, että reitti voi olla poikki huonokuntoisten siltarakenteiden takia ja pitkokset ovat kunnostamatta. Taukopaikkoja ei myöskään enää huolleta tällä välillä, joten on hyvä varautua omilla polttopuilla”.  Nämä ilmoitukset ovat ilmeisesti vuodelta 2019, mutta vielä kaikki oli sinänsä kunnossa ja polttopuutakin oli hyvin. Siltarakenteet saattavat olla hieman huonossa kunnossa, mutta varovasti kulkien minun mielestäni vielä turvallisia. Ja muistaakseni nuo vesikohdat taitavat olla ainakin pääosin ylitettävissä kesällä muutoinkin. Vaikkakin ehkä hankalaa olisi ilman siltaa. Mutta toivottavasti mitään rakenteita ei ainakaan pureta pois. Itse ainakin pärjään vähällä, mutta kun ei ole telttaa matkassa (tarppi on), niin ainakin laavuja ja yöpaikkoja osaa arvostaa.  Malahvian laavukin oli hienolla paikalla, mutta ajattelin että saattaisin ehti Raatteen tien vartiomuseoon joka sulkeutuu kuudelta. Noh, enpä ehtinyt. Ennen Raatetta oli hitaampaakin polkua. Ja kaiken kruunuksi alkoi taas sataa. Raatteen jälkeen on kuitenkin tieosuutta jossa matka joutaa. Raatteen ja Hietajärven välillä oli myös tien varrella kyltti Haapa-Aho (autiotupa). Kartta ei kuitenkaan kerro tuosta mitään, eikä Suomen autiotuvat –kirja mainitse tuota tupaa. Laittakaa vaikka minulle viestiä onko tupa yhä olemassa ja käyttökunnossa? Kuitenkin, en poikennut katsomaan. Hietajärven itäreunalla polku käytännössä katosi ainakin tien vierellä.  Ja tässä tapasin perheen telttailemassa, joka vahvisti aiemmasta vieraskirjasta lukemani merkinnän että Hietajärven laavulla saattaa olla jo yöpyjä. Noh, siinä taas seuraavan sadekuuron vyöryessä päälle mietin että menenkö (huoltamattomalle) laavulle märkänä tai polkaisenko vielä iltasella noin 40 km osuuden Särkän autiotuvalle. Joten päätin ottaa pikakelausvaihtoehdon, ja etenin pääosin teitä pitkin iltaetapin Särkän majalle asti. Sinne saavuin illan hämärtyessä sateessa noin 16 tuntisen päivän jälkeen. Kilometrejä tuli aika varmasti yli sata.

Mutta Särkän autiotupa oli mahtava, vanha rajavartiotupa joten puitteet olivat kunnossa. Lämmin (talviasuttava), siisti, patjat, kaivo, kuivatusmahdollisuudet, koirankoppi.. Kaikki mitä autiotuvalta voi toivoa. Iltapalan jälkeen nukuin pitkään ja heräsin sateen ropinaan. Otin aamiaista, nukahdin puolivahingossa uudelleen. Kun torstain aamupäivä oli jo pitkällä, jatkoin matkaa Martinselkosen eräkeskukseen. Saavuin sinne ehkä puoli kolmelta, ja kolmelta oli kuulemma lounasta tarjolla. Joten suihkun kautta syömään. Siinä muutaman muun kanssa jutellessa selvisi, että ovat lähdössä karhunkuvausreissulle. Ja että vielä mahtuisi mukaan ja lähtö olisi neljältä, paluu aamulla seitsemältä. Noh, pikapäätös ja lähdin heidän matkaansa. Ja olihan se nyt kokemus! Karhuja oli, paljon. Isoja ja pieniä. Ja tuostakin olin polkenut aamulla aika läheltä ohitse. Että kyllä niitä karhuja siellä itärajalla on, mutta osaavat vain hyvin välttää ihmisiä. Oppaan kanssa karhuista oppi myös paljon lisää. Joten jos ette ole karhuja nähneet, niin kannattaa käydä. Minulla ei ollut kuvauskalustoa kännykän lisäksi, mutta onneksi samaan koppiin sattui puoliammattimainen kuvaaja. Jolta sain myös pari laadukkaampaa kuvaa. Kiitos. 

Perjantaina aamulla seitsemältä palattiin eräkeskukseen aamupalalle. Ja siitä pakkaamisen jälkeen jatkoin Itärajan reittiä kohti Hossaa. Tämä osuus on siitä mielenkiintoinen, että siinä sattuu olemaan jopa kolme autiotupaa. Tämän vuoksi reitti lienee yhtä suosittu sekä talvi- että kesäretkeilijöiden keskuudessa. Mutta nyt huomio, koko 160+ kilometrin matkalla vastaani ei tullut muita retkeilijöitä Eräkeskusta lukuunottamatta. Vieraskirjojen mukaan tuvilla käy yöpymässä porukkaa ehkä kahtena yönä kuukautta kohden. Maksimissaan? Joten rauhaa täällä varmasti saa kokea. Täydellistä hiljaisuutta, jolloin kuulee lähinnä oman sykkeen ja hengityksen. Minulla oli tuuria myös hyttysten kanssa, niitä ei ollut. Päivän toisella tuvalla päätin että jatkan viimeiselle asti, jonne oli alle kymmenen kilometriä. Noh, tämä olikin sitten osin ihan pyöränkantomaastoa. Eli vinkiksi, tällä välillä kannattaa käyttää myös niitä metsäautoteitä, jos mahdollista.  Tulijärven noutiopaikka on myös ihan hieno, mutta ei laavua. Tulijärven tupa ei ole aivan reitillä, vaan noin 1,5 km piston päässä. Mutta tupa oli oikein hyvä ja hienolla paikalla. 

Lauantaina jatkoin aamulla kohti Hossaa. Vieremänsuolla oli taas niin paljon hillaa, että söin sitä aika paljon. Kahlasin paljain jaloin suolla ja söin.  Reitin loppuosassa poistutaan suojelualueilta ja siirrytään osin talousmetsiin. Jossa olikin kaikkea hiekkapoluista pieniin hakkuualueisiin ja ampumaradan läheisyyteen.  Vieremänjärven nuotiopaikalle oli merkitty hede, josta saisi vettä, noh, suohon olisi varmaan uponnut ennen hedettä, joten paremmin vettä saa kirkkaista puroista hieman myöhemmin. Hossaan saavuttaessa piti vielä pysähtyä muistomerkille, joka kertoi partisaanien uhreista näissä kylissä. 

Ajettavuus: Ehkä 90%?. Löytyy myös hankalia kohtia, pyörän talutusta/kantoa. Pitkokset ovat pääosin kunnossa, mutta myös rikkinäisiä kohtia on ja toisinaan ne eivät ole ajokunnossa. Mutta osaa pitkoksista Martinselkonen-Hossa välillä uusitaan tänä kesänä 2021 (ja 2022?). Saatoin jopa olla ensimmäinen retkeilijä joillain uusilla pitkoksilla. Optimipyörä itärajan reitille voisi olla läskipyörä. Sillä pärjää suopätkillä ja puolilahoilla pitkoksilla. Huomio! Nyt suot olivat aika kuivassa kunnossa ja itse pärjäsin ns. lenkkareilla. Mutta osa vanhoista pitkoksista on painunut aivan suon pintaan ja veikkaan että monet osuudet voivat olla keväällä veden alla. 

Hossa

Itärajan reitti loppuu ilman sen suurempia fanfaareja Hossaan. En oikeastaan tainnut löytää että mikä olisi viimeinen reittimerkki tai että näyttääkö mikään kyltti Hossasta reitille. Kuitenkin, pidin pienen pysähdyksen Hossan Lumon leirintäalueella jossa on pieni kauppa. Sieltä ostosten kautta matka jatkui. Suihkuun ei muuten tuolla sesongilla pääse, jos ei yövy. Mutta Luontokeskuksella pääsee, ja uintipaikkoja riittää. Luontokeskuksessa on mainio lounas! Ja lounaan jälkeen sain kartan keskuksesta, jonka jälkeen jatkoin takaisin luontoon. Tässä kohtaa ei oikein tiennyt mitä tehdä ja minne mennä. Kun oli jo yli viikon ajanut kohti pohjoista ja takana oli 600+ kilometriä ja ei muita retkeilijöitä, niin pää oli hieman pyörällä kansallispuistoon saavuttua. Tavallaan päämäärä oli jo saavutettu, niin kun lähdin ajamaan Hossan sinistä lenkkiä, joka oli merkitty karttaan ”vaativa”, niin reittiä vähätteli aluksi. Se toki oli aivan eri maailmasta aiemmin ajetun reitin kanssa. Helppoa, kaatuneet puut katkottu pois tieltä ja heijastimerkit ja nuolet ja kyltit opastavat joka risteyksessä. Mutta hiljalleen ihmetys helpotti, ja Hossahan on todella upea kohde! On se toki myös todella helposti lähestyttävä, ja aikalailla retkeilijöille helpoksi tehty. Ei ehkä sitä mitä aiemmalta reittiosuudelta hain, mutta onhan tämä paikka johon pitää palata ainakin lasten kanssa toistekin. Koko sunnuntain kiertelin puistoa ja käytännössä kiersin kaikki polut ja nähtävyydet. Vuokrasin kajakinkin Julmalta-Ölkyltä ja pääsin melomaan ja katsomaan kalliomaalausta jonka näkee vain veden pinnasta.
Maanantai aamuna sain kyydin kaverilta Kouvolaan asti, josta junalla Helsinkiin. Hossasta kulkee myös bussi Kajaaniin, johon mahtuu kuulemma monta pyörää (iso bussi), josta olisi nopea vaihto junaan. Mutta taaskaan junassa ei ollut vapaita pyöräpaikkoja. Ei itseasiassa ollut Kouvolastakaan, mutta purin taas pyörästä polkimet, etupyörän ja muuta jotta sain sen otettua matkatavarana mukaan… Ja taas juna oli puolityhjä. VR, nyt niitä pyöräpaikkoja lisää!! Olisin tullut muutoin jo Kajaanista asti kyytiin jos niitä paikkoja olisi ollut. Ja olisitte saaneet meno ja paluumatkalla sen pyörämaksun, jota en nyt pystynyt maksamaan koska VR:llä ei ollut mitä myydä. Silti junassa oli paljon tilaa ja pyörä kulki matkatavarana hyvin mukana. Vähän hölmöä, mutta toimi se noinkin. Toistetaan: Mieluiten tavaravaunu, tai vähintään otatte pari penkkiriviä pois ja tilalle pyöräpaikat. 

Yleistä

Yllä kuvattu reittikokonaisuus on mielestäni oikein hyvä maastopyörällä kulkevalle. Kuhmon tienoilla olisi ehkä hyvä saada vähän lisää kulkijoita poluille. Ja painakaa valmiiksi parempia karttoja! Nyt niitä ei joko ole, tai niitä ei löydy. Huomio: Hossan luontokeskuksessa myytiin Hossa-Martinselkonen 1:50000 karttaa, jota en ole muualla nähnyt. Koko retkellä mittariin kertyi aika tasan 700 kilometriä ajoa. Reitillä on osuuksia, joilla ei välttämättä ole kännykkäverkkoa ainakaan kaikilla liittymillä. Huomio aikataulusta: Tämä aikataulu sisälsi aika paljon ajoa päivittäin, joten ehkäpä voi olla fiksua varata reissuun enemmän aikaa. Pari viikkoa voisi olla aika hyvä, niin mukaviin paikkoihin voi jäädä pidemmäksi aikaa, ja sitten voisi ajaa myös UKK-Kuhmo reitin enimmäkseen maastossa?

Kartat

www.Retkikartta.fi

Retkeily GT Itä-Suomi 1:250000 sopii yleiseen suunnitteluun.  

Luontoon.fi esitteet eri alueista. 

Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas netissä

”Ilomantsin luonto kutsuu kulkemaan”, kartta, kiitos taksikuskille!

Hossasta löytyy hyvät valmiit kartat, luontokeskuksen kartallakin toki pärjännee. 

Kännykässä Topo GPS, minulla oli myös mukana iPad mini kartoilla, mutta tuo oli käytännösssä turha. 98% prosenttia ajasta pärjäsi paperikartoilla, jotka minulla on Ortliebin vedenpitävässä karttataskussa ohjaustangon päällä (Jones H-bar tarjoaa hyvän tason kartalle). 

Varusteet

Pyörä: Bombtrack Beyond ADV+ vm2019, 29×3” täysjäykkä. Aika hyvä pyörä tällaiseen. Itärajan reitillä olisi voinut olla myös leveämmät renkaat. 

Laukut: Ortlieb handlebar bag (L), Frameback (L), SeatPack (L, mutta pienemmälläkin olisin varmaan pärjännyt, alaputkessa Top-tube pack tuunattuna pulttikiinnityksellä.  Yläputken päällä pieni laukku pähkinöille ja patukoille. Kaksi pullotelinettä haarukassa. Ortliebin 2L water belt, joka oli kiva helteillä. Mutta helteen jälkeen ei ollut enää juurikaan käyttöä. 

Makuupussi: Sea to Summit Spark I, Alusta: Thermarest NeoAir Xlite standard (isompi tai leveämpi olisi kiva jos on 187cm..), hyttysverkko: Seato summit 1 hlö (hieman pieni, mutta kulmittain kun nukkuu ja laittaa narulenkin kulmiin johon saa laitettua laavussa halot tms niin se venyttää verkon riittävän isoksi. Hilleberg Tarp 5. Käytin lähinnä laavuissa makuualustan alla peittämään lautojen raot jotta hyttyset ei pääse tulemaan. Keitin: Minitrangia jossa Vargo Triad poltin. Tällä reissulla käytin noin 25 ml sinolia 0,5L keittämistä kohden. Polttoainetta mukana oli yleensä 3x100ml pullot. Eli noin kymmeneen kokkailuun. Virtapankki: Knog akkuvalo joka toimii myös virtapankkina. Varaosat: Crankbrothersin pieni yleistyökalu ketjunkatkaisijalla, wolftoothin ketjupihdit ja ketjun varalenkit, varasisärengas, tubolito, yms muuta pientä. 

Ruokaa: Leaderin retkiruokapussit, paljon urheilujuomaa ja proteiinijuomajauhetta (pakkautuvat pieneen ja jos muu ruoka loppuu niin näissä on energiaa) Noin neljän päivän ruoat oli ajatus pitää lähtiessä ja kuhmon jälkeen mukana. 

Retken jälkeen mittasin pyörän painoksi laukkuineen noin 23 kiloa. Tässä oli vielä ehkä yhdeksi tai max kahdeksi päiväksi ruokaa. Sisältää myös kaikki vaatteet. Poislukien päällä olleet lyhythihaiset vaatteet. Kenkinä oli ns. flättikengät. Varmuuden vuoksi myös vedenpitävät sukat. Nuokin muuten tulee suojata muovipusseilla jos sataa. Tai sitten ehkäpä suosittelen kenkien päälle vedettäviä sadesuojia jotka on tehty pyöräilykäyttöön. Koska jos kastuvat niin ei niitä saa kuivaksi retkellä ilman saunaa.  Ea-varusteet. Vedenpuhdistustabletit, kevyt vedenpuhdistinfiltteri (olisi pärjännyt ilmankin). Otsalamppu. Puukko, hyttysmyrkky, hyttyshuppu. Suunto Clipper kompassi kellon hihnassa. Tästä voi katsoa suuntaa ajaessa. Oikein hyvä, mutta ottaa herkästi häiriötä. Pyörään en voinut kiinnittää, enkä edes Suunnon kellon viereen. Toisella puolella rannetta toimi hyvin. 

Kesäistä maastopyöräretkeilyä (ja vinkkejä metsänhoitoon)

Heinäkuun alun helteissä (2-4.7.2021) polkaisin maastopyörällä retkeilyreittejä pitkin Forssan suuntaan seuraavaa reittiä: Helsinki-Hyvinkää Seitsemän veljeksen reittiä, ja siitä Hyvinkää-Loppi-Räyskälä-Liesjärvi-Saaren kansanpuisto llvesreittiä pitkin. Tässä hieman huomioita ja tietoja reitistä. 

Seitsemän veljeksen reitti

Seitsemän veljeksen vaellusreitin voi aloittaa vaikka Helsingin keskuspuistosta. www.retkikartta.fi mukaan reitin alkuosa on näkyvillä Tuusulan kunnan rajalle asti, jossa reittiviiva hetkeksi katoaa. Tuon kartalta kadonneen osuuden ajoin Hernemäen tien kautta. Reitti ilmestyy takaisin kartalle Nurmijärven kunnan puolella, Palojoen kylässä. Siellä sijaitsee Aleksis Kiven syntymäkoti, jossa on museo ja kahvila. Tänne on matka muistaakseni noin 30 km, enimmäkseen hiekkatietä ja asfaltoitua pyörätietä. Museolla oli hyvä pitää tauko, ja voisilmäpullat tulivat uunista noin klo 11:00. Koska museolla ei ollut muita ja aikaa oli, niin pistäydyin myös synnyinkodissa (4€) ja Taaborinvuoren museoalueella. Taaborinvuorelta kannattaa koittaa bongata kuvaelma ”Piika ja Ipad”. Vaikka Seitsemän veljeksen vaellusreitillä on jo joitain historiallisia kohteita jo ennen synnyinkotia, niin varsinainen reitti alkaa pohjoiseen matkatessa nykyään vasta tästä synnyinkodilta. Parin kilometrin pyörätieajon jälkeen on nähtävissä ensimmäinen reittimerkki josta polku alkaa metsäautotienä. Siitä parin kilometrin päässä on muutama reittivaihtoehto: Myllykosken alue joen itäpuolella on vaikuttava koskialue, mutta se on hankalasti ajettava koska sieltä löytyy kapeita ja porrastettuja pitkospuita. Jos tämän kohdan haluaa kiertää, niin moottoritien länsireunaa seuraa hiekkatie. Seuraavalle muutamalle kilometrille tulee sitten nopeaa hiekkapohjaista ulkoilupolkua ja hyvin lyhyt pakollinen siirtymä maantienlaitaa. Asuinalueen jälkeen tuleekin pidempi osuus ulkoilualueiden polkuja, joissa on lyhyitä osuuksia myös maastoajoa. Tämä osuus päättyy Rajamäelle, josta löytyy useita ruokailuvaihtoehtoja. Esimerkiksi kebab- ja hampurilaisravintolat on helppo löytää uimahallin läheltä. Mutta Rajamäellä on muutama vierailun arvoinen paikka. Itse kävin ainakin Altian tehtaan viinamuseossa sekä tykkitorninmäellä. Jos on museokortti, niin näihin museoihin pääsee ilman maksua (7€?), tai perjantaisin neljän jälkeen vierailu on myös maksuton. Rajamäeltä eteenpäin reitti seuraa ulkoilureittejä ja polkuja. Osin hiekkapohjaista nummea jota on mukava ajella. Itselleni sattui hellekelit (30´C varjossa!), joten Herustenjärven uimarannalla olisin pysähtynyt, mutta valitettavasti ajelin tuosta risteyksestä ajatuksissani ohitse. Järvi ei näy polulle, joten tuo pitää muistaa katsoa kartasta. Tämän ajo-osuuden loppuvaiheessa on myös Petkelsuo, joka on virkistää kuumalla säällä. Tuohon valitettavasti osuu myös hieman umpeen kasvavaa polun osuutta, mutta jos ahdistaa tai alla nopeampi gravalpyörä tms, niin taas pystyy kiertämään hiekkatietä pitkin ympäri. Mutta suo on toki hieno sen matkaa mitä polku menee siinä vierellä, osin pitkoksilla. 

Tämän osuuden jälkeen siirrytään Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle. Tähän mennessä omassa (kalibroimattomassa) mittarissa oli täynnä noin 80 km. Olen ajanut hki-Kytäjä välin kesäkuumalla kahdesti. Kannattaa huomata tuolta väliltä, että päiväaikaan vettä on saatavilla ruokapaikoista ja kahviloista, mutta jos liikkuu ns. virastoajan ulkopuolella aikaisin aamusta tai myöhään illalla, niin vettä on aika niukalti saatavilla. Itse pidin mukana vedenpuhdistinta, mutta mudanväriset vesilammikot eivät houkuta sen käyttöön. Toki reitti menee asutuksen lähistöllä, joten ainakin hätätilanteessa vettä olisi saatavilla. 

Kytäjä-Usmi

Helteisellä säällä pysähdys Usminjärven uimarannalla teki hyvää. Kannattaa huomata, että täältä löytyisi myös vessat ja oletattavasti vesipiste rakennuksen sisältä. Valitettavasti tuo rakennus suljetaan kesälläkin jo seitsemältä, joten asia jäi selvittämättä. Kytäjä-Usmin ulkoilualueella löytyy hyvin monta mahdollisuutta yöpymiseen, ja itsekin vietin täällä ensimmäisen yön. Tällä alueella ja tästä eteenpäin reitille osuu paljon (puhtaampia) vesistöjä, joten yleensä vettä löytyy jos mukana on vedenpuhdistin.  Aamulla polkaisin hiekkateitä pitkin Paalijärven uimarannalle, josta alkaa Ilvesreitti. Uimaranta on ihan kiva, puolikota (ei tulisijaa), vessat, lintutorni. 

Hämeen Ilvesreitti (Riihimäki-Loppi)

Ilvesreitti on monihaarainen kokonaisuus, ja sen voisi aloittaa tai lopettaa myös Riihimäeltä. Itse aloitin reitin Paalijärven haarasta. Aivan uimarannan lähellä näin ensimmäisen Ilvesreitin opasteen, mutta muutamasta yrityksestä huolimatta en löytänyt polun alkua puskien keskeltä. Mutta kartasta katsoen polku käy lähellä tietä noin 200-300m lintutornilta luoteeseen, ja siitä pääsi polulle. Retken ensimmäiset noin 90 km olivat olleet enimmäkseen kuljettua polkua, jota on enimmäkseen helppoa seurailla. Mutta polun Paalijärven haara on selvästi vähemmän kuljettua, joten polkua sai hieman hakea. Ja tämä oli aikalailla maastopyöräilyä. Alkuosan 7-veljeksen reitti ja Kytäjä-Usmi ovat enimmäkseen gravel- tai XC maastoa (mielestäni), mutta tästä eteenpäin on paljon osuuksia jotka ovat ihan selkeästi maastoa. Kuitenkin, eihän tässä missään erämaassa olla, joten karttaa katsomallamaasto-osuudet ovat kierrettävissä helpompia reittijä pitkin (autotie, hiekkatie, metsäautotie). Joten sen puoleen reitti kokonaisuutena on muokattavissa halutun laiseksi. On kuitenkin huomattava, että hankalat tai jopa umpeen kasvaneet osuudet ovat yleensä aika lyhyitä, joten jos niistä vain jaksaa mennä läpi, niin usein hieno polku tai hauska metsäautotie odottaa palkkiona. Jos tätä reittiä kulkisi useampi, niin polku pysyisi paremmin auki ja helpommin ajettavassa ja seurattavassa kunnossa.  

Lopelle saavuttuani poikkesin reitiltä kylälle syömään, kauppaan ja uimarannalle. 

Loppi-Poronpolku-Räyskälä (Paaran patikka) ja vinkit metsänhoitoon

Uimisen jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa, mutta suoraan sanottuna, Lopelta poronpolulle johtava osuus Ilvesreitistä oli pienenlainen pettymys. Tälle osuudelle osuu useampi hakkuualue, jossa ei ole osattu säilyttää polun linjaa. Yleisesti koko Suomen metsänhoidosta toteaisin, että huonosti toteutettu hakkuu, maanmuokkaus ja istutus (retkeilyreitin polku-uralle) on hyvin haitallista poluille ja siten myös suomalaisten kulttuurille ja elintavoille. Täällä on pitkään osattu elää metsän ja luonnon ehdoin, eikä kaikkea metsää ole vielä 

Olen myös kulkenut retkeilyreittejä, joissa polun linja on osattu säästää metsätöiltä. Tuo ei vaadi lopulta paljoakaan. Jo noin viiden tai kymmenen metrin levyinen linja voidaan usein säästää, eikä se aiheuta käytännössä kustannuksia metsänomistajalle. Lainataan tähän vaikka metsätalouden kehittämiskeskuksen Tapio julkaisua nimeltään Metsänhoidon suositukset (Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. )

Ulkoilureitit, polut sekä retkeilyrakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän virkistysarvoja. Niistä tehdyt sopimukset on otettava huomioon uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa tai muussa metsänkäsittelyssä. Muutoinkin on suositeltavaa, ettei polkuja vaurioiteta eikä heikennetä niiden kulku- kelpoisuutta. (s. 84 )

Ja se miten polku-urat voidaan säästää, mukailtuna kohtaa kulttuuriperintökohteista: 

Suositeltavia menettelytapoja, kun työmaalla on pienialainen kulttuuriperintökohde
• varmistetaan, että kohde on maanomistajan ja muiden työmaalla työskentelevien tiedossa.
• kohteen ylitse ei ajeta koneilla eikä sen päälle kaadeta puita.
• hakkuutähteitä tai puutavaraa ei varastoida tai jätetä kohteen päälle.
• ympärille voidaan tehdä tekopökkelöitä, jotka toimivat kohteen rajauksen merkkeinä vuosikymmenten ajan sekä edistävät samalla monimuotoisuutta.
• pystypuita tai taimikkoa ei jätetä kohteen päälle.
• kohde rajataan mahdollisen suoja-alueen kanssa maanmuokkauksen ja metsänviljelyn ulkopuolelle. (s. 128)
Tähän listaan lisäisin vielä sen, että taimia ei istuteta keskelle polkua. Sitäkin on valitettavasti tapahtunut. 

Pitkät metsäiset vaellusreitit ovat Suomalaista kulttuuriperintöä, ja aika harvinaisia myös maailmanlaajuisesti. Suomessakaan niiden arvoa ei ole oikein osattu ymmärtää vielä. Täällä reiteistä ei ole tehty tunnettuja, mutta ulkomailla on paikkoja, joissa poluille pitää varata vuorot jopa puoli vuotta etukäteen. Täällä on vaikea kuvitella vastaavaa tilannetta, mutta onhan sekin mahdollista. Voi tulla vielä päiviä, jolloin jo metsä itsessään on harvinaisuus. Pitää muistaa, että Australiassakin on paikkoja esimerkiksi eteläosassa, joissa oli ennen metsää. Kun se hakattiin, niin paikan ilmasto muuttui ja aavikoitui. Eli uutta metsää ei enää kasvanutkaan. Koneellinen tehometsätalous on Suomessakin kehittynyt käytännössä viimeisen alle sadan vuoden jakson aikana. Täällä on totuttu siihen, että metsä on toistaiseksi kasvanut takaisin. Mutta kun ilmasto lämpenee, niin täälläkin voidaan nähdä vielä tilanne jolloin pois hakattu metsä ei kasvakaan takaisin. Nyt on jo vuosi toisensa jälkeen rikottu lämpöennätyksiä. Retkeni aikaan oli lämpöä varjossa +30´C. Nuo hakkuuaukeat olivat kuin kuumia pätsejä ja rutikuivia. Siellä oli jo aavikon tunnelmaa, koska lammikoista ja mahdollisista puroista vesi on jo haihtunut pois. Retken aikana en voinut olla muistelematta kymmenisen vuotta sitten näkemiäni maisemia. Australialaisia kuoppia ja uomia joissa oli vielä jäljellä laiturit ja väylämerkit. Mutta veden sijasta noissa oli enää jäljellä kuivaa heinää. Tuolla muutoksen aiheuttamiseen riitti parinsadan vuoden ajanjakso, eli muutama ihmissukupolvi. Tämän retken aikana uutisissa keskusteltiin paljon Kanadan Brittiläisen Kolumbian helteistä, joissa lämpötila nousi lähelle viittäkymmentä astetta. Tuo alue sijaitsee suunnilleen samoilla leveysasteilla kuin Etelä-Suomi. Ainakin minä olen huolissani tästä kehityksestä. Noissa lämpötiloissa oli haasteensa retkeilijälle, ja myös metsän eläimet ja linnut olivat aika ihmeissään kuumuudessa ja kuivuudessa. Samaan aikaan Helsingin Sanomissa oli artikkeli aiheesta jossa ilmastotutkija ja maantieteilijä Tero Mustonen ilmaisi huolensa tilanteesta. Samaan aikaan Ilmatieteen laitos varoittaa että Suomeen on saapumassa uusi kuivuusaalto.

Joten jotta ei nyt unohdettaisi tämän kirjoituksen aihetta, niin todettakoon vielä että metsä on muutakin kuin hiilinielu. Se pystyy suojaamaan meitä myös paikallisilta ilmaston muutoksilta. Monikerroksinen metsän rakenne voi suojata meitä pidempään kuumuudelta ja kuivuudelta kuin kaadettu metsä, tai pelloiksi muutettu metsä tai rakennetut alueet. Metsiä tarvitaan, vanhoja ja monimuotoisia. Ei pelkkiä metsäpeltoja, joskin nekin ovat toki paljon parempia kuin ei metsää ollenkaan. 

No niin, palataan siihen retkiaiheeseen! Eli vaikka Lopen jälkeen polulla oli haasteensa, niin on siellä hienojakin paikkoja. Muutama kommentti niihin liittyen: Joissain vanhemmissa kartoissa tämä osuus on Paaran Patikka –nimellä. Sillä hakemalla saattaa löytyä lisätietoa. Retkikartan reitissa on myös kaksi reittivaihtoehtoa suunnilleen Huhtariihen ja Vahteriston välisellä alueella. Sen pohjoisemman lenkin varrella on Huhtalan laavu, joka ei näy retkikartassa. Mutta näkyy ainakin Calazon kartassa. Eli hyvä muistaa jos sattuu vaikka huono ilma ja on tarvetta sateensuojalle. Ja sitten hieman ennen Poronpolulle saapumista on paikka jota ainakaan maastopyöräilijöiden ei kannata ohittaa. Metsäosuus ennen Väärän Vastamäen nummea ympäröivällä alueella on erittäin hauska! Sinne on muodostunut vauhdikkaita bermejä mäkineen joista jopa moni bikepark olisi kateellinen!  Siellä on taidettu jossain vaiheessa ajaa mönkijällä tai crossipyörällä joka on tehnyt nämä hauskat polut. Muutama pieni puu toki oli kaatunut polun yli, joten ihan silmät kiinni ei kannata ajella. Ja hieman sahan tai kirveen käyttöä noiden kaatuneiden puiden osalta avaisi taas polut vauhdikkaaseen ajokuntoon. Sitten saavutaankin jo Poronpolun maastoihin. Tuo alue ei kaivanne lisää esittelyä, mutta sieltä voi valita halutun ajoreitin kohti räyskälää. Kannattaa kuitenkin huomioida, että yhdellä polun haaralla sijaitseva lossi kulkee vain tapahtumapäivinä. Pilkuttimella sijaitsee erinomainen ja kirkasvetinen uimapaikka, mutta laavu on valitettavasti palanut keväällä 2021. Huhut kertovat, että kunta toivottavasti rakentaa uuden samalle paikalle. Uinti tosiaan virkisti, mutta kovasta helteestä kertoo myös se, että tauolla ollessani rantaan ajoi kaksi maastopyöräilijää, joista toinen hyppäsi pois pyörän päältä ja käveli järveen ilman pienintäkään epäröintiä. Siis täysissä vaatteissa, mitään pois riisumatta. Ei sentään sukeltanut, kun päässä oli kypärä ja ajolasit. Yhtä nopeasti hän myös nousi ylös, hyppäsi pyörän päälle ja jatkoi matkaa. J Veden lämpötila oli edellisellä mittauskohdalla Lopella +26´C, eikä tämäkään ollut yhtään viileämpää. Uinnin jälkeen jatkoin matkaa muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Laakasalon Golfkentälle ja lomakylään/leirintäalueelle. Sieltä golfkentän kahvilasta saa ainakin makkaraperunat tai kanakorin ja muuta virvoiketta. Rannalla on myös mahdollisuus leiriytyä ja saunoa leirintäalueella. Uimarantakin näytti hyvältä. Kun jatkoin matkaa, niin aika pian vastaan tuli Pirunlinna, eli jättimäinen kivikasa. Ja tästä matka jatkuu kivoja hiekkapohjaisia polkuja kohti Räyskälän lentokenttää. Räyskälässä on pieni kesäkauppa muutama sata metriä reitiltä sivussa, mutta se oli jo mennyt kiinni ennen kuin sinne ehdin. Sen sijaan poikkesin lentokentän kahvilassa/ravintolassa, josta saa ainakin pitsaa.  Huomio! Tässä kohtaa Ilvesreitti haarautuu. Eli pohjoiseen jatkamalla päätyy Hämeenlinnaan, joka olisi yksi aloitus- tai päätepiste. Hämeenlinnan jälkeen reitissä on katko ainakin Retkikartan sivulla, mutta Evon ulkoilualueen (tuleva kansallispuisto) jälkeen matkaa voisi taas jatkaa päivänteelle esimerkiksi Aurinko-Ilves –reittiä pitkin. Laittakaa toki minulle viestiä jos tiedätte hyvän linjan Hämeenlinna-Evo –välillä. Käyn sen varmaan myöhemmin ajamassa, mutta nyt jatkoin toista haaraa kohti länttä. Muutaman kilometrin päässä on esimerkiksi hyvin suositut Melkuttimen järvet. Autoja oli jo niin paljon parkkipaikalla, että jätin tällä kertaa festarit väliin ja jatkoin matkaa. Tuki halutessaan voisi kiertää Melkuttimen tai tehdä muita retkiä hienolla alueella. Jatkoin kuitenkin matkaa kohti Kivijärven laavua. Laavu on hienolla paikalla ja järvi nimensä mukainen. Jopa erämainen tunnelma verrattuna Melkuttimiin. Laavulla oli yksi toinen paikallinen retkeilijä, jolta sainkin hyviä vinkkejä loppumatkaa varten. Tässä kohtaa kilometrejä taisi olla koossa noin 160? Eli Kytäjä-Usmi –Kivijärvi -väli on noin 80 km reittivalinnoista riippuen. 

Räyskälä-Liesjärvi

Eli tältä etapilta oli jo alkuosa ajettu. Aamulla jatkoin kivijärveltä kohti Liesjärven eteläosaa. Tämä osoittautui ihan hyväksi suunnitelmaksi, joka selvisi jälkeenpäin. Eli lähdin alkuu seuraamaan Ilvesreitin haaraa kohti Herttuanjärveä. Vaikka olin enimmäkseen seuraillut reittiä, niin täällä lipsahdin muutamissa paikoissa metsäteiden puolelle. Osin sen vuoksi, että reitti oli hyvin vähän kuljettua. Mutta, ainakin yhdellä jaksolla reitillä oli aivan uudet reittimerkit ja mönkijän jäljet. Joten arvelin, että olinkohan jopa ensimmäisiä kulkijoita uudelleen merkkaamisen jälkeen? Tai oliko joku käynyt tarkistamassa reittiä mönkijällä ajaen? Jokatapauksessa, merkit ovat aivan uusia ja taitavat olla jopa heijastavia. Elli wannabee yöretkeilijöille on tehty reitin seuraaminen helpoksi. Olen todennut ainakin Pirkan-uran maastossa syksyllä/talvella että nuo heijastavat merkit ovat kyllä hyviä. Reitti jatkuisi Karkkilan suuntaan, mutta Herttuanjärven ja ampumaradan kohdalla siirryin omalle reitille. Kartassa näkyy metsäautoteitä ja polkuja, joista sai aikaa hyvän etapin. Taipaleenlahden kohdalla on erinomainen uimaranta, ja lyhyt pakollinen mutta nopea pätkä maantien laitaa. Kartasta katsomalla tuota matkaa voi lyhentää metsäautotien kohdalta, kun avaa ja sulkee hirviaidan portin. Korteniemen perinnetilalla oli toimintaa, mutta ei juurikaan ihmisiä. Kannattaa käydä! Eläimiä poikasineen ja muuta toimintaa ja mukava tilan emäntä esittelemässä tiluksia. Koska ihmisiä ei juurikaan näkynyt kuin muutama perinnetilalla, jatkoin Ilvesreittiä kohti Kyynärharjua. Tuon osuuden kiertää Liesjärven karttaan merkitty (maasto)pyöräreitti, joka onkin suositeltava ainakin jos alla on esim gravelpyörä. Mutta, nyt ei ketään tullut vastaan niin Ilvesreittikin oli ok. Kyynärharjulla pidin ruokatauon, järveltä tuleva tuuli oli helteellä mukava. 

Liesjärvi-Saaren kansanpuisto

Kyynärharjun jälkeen jatkoin kohti Hämeen luontokeskusta. Ja tässä vaiheessa totesin että oli hyvä että tein oman lenkin etelän kautta Liesjärvelle. Sillä tällä muutaman kilometrin välillä tulikin vastaan enemmän retkeilijöitä kuin muualla parin sadan kilometrin matkalla. Eli täällä olikin yllättäen kymmeniä retkeilijöitä, eli pienimuotoiset festarit siis. Suoraan sanottuna, tuollaisessa paikassahan saattaa jopa hieman hävetä jos on pyörällä matkassa kun muut kantavat rinkkoja. Mutta ajamalla ja taluttamalla pari kilometriä niin taas hiljeni. Ja palattiin siihen että suosituimpien pienien alueiden ulkopuolella näillä reiteillä on toistaiseksi hyvin hiljaista. Ja luontokeskusta kohti matka etenee nopeasti, kun polut muuttuvat sileiksi. Luontokeskus on tämän kesän remontissa, joten siellä en päässyt käymään. Mutta uimarantoja on taas tässä muutama hyvä. Ruostejärven itäreunalla on suositun näköinen laavupaikka ja ranta, jossa olisi hyvä tauko tai yöpaikka. Tämän jälkeen Eerikkilän Urheiluopisto yllätti samalla kun mittariin täyttyi 200 km ajoa. Tuolta saanee ruokaa ja vettä, jos tarpeen. Tästä kohtaa voisi jatkaa Torronsuolle, mutta minä jatkoin saamani vinkin mukaan kohti Saaren kansanpuistoa. Polku muuten katkeaa hieman hankalasti Urheiluopiston kohdalla, koska siinä on rakennettu paljon. Vinkiksi, että uudet opaskyltit polun alkujen löytämiseksi olisivat tarpeen. Tämän jälkeen polut taas vaihtelivat. Ja minulla painoin hieman kiire, joten hikoilin polkujen läpi ja kirosin taas yhtä hakkuuaukeaa. Laavupaikalla laitoin nimen vieraskirjaan ja jatkoin matkaa. Pian metsä jää taakse ja siirrytään kauniiseen maalaismaisemaan.  Ja yhtä nopeasti ja yllättävästi reitti jatkuu Kaukolanharjulle jonka päällä sijaitsee hieno näkötorni (aukioloajat).  Harjulta laskeudutaan alas kohti uimarantaa ja kahvilaa sekä Lounais-Hämeen pirttiä josta saa maittavaa ruokaa. Itse päätin reittini tähän, mutta matkaa olisi helppo jatkaa Tammelaan tai Forssaan, josta löytyy hyviä liikenneyhteyksiä 

Yhteenveto

Erittäin vaihtelevassa maastossa kulkeva reitti, jota pystyy muokkaamaan mieleisekseen. Itse suosin maastopyörää, mutta jos polkujen sijaan seurailee läheisiä (metsä)teitä, niin olisi ajettavissa varmaan kevyemmälläkin pyörällä. Tai jalkaisin toki myös. Pituutta tälle versiolle tuli noin 214 km mittarini mukaan, mutta riippuu toki paljon vierailukohteista. Matkan varrelle osuu myös lukuisia museoita ja muuta kulttuuria. Reitistä yli 80% lienee merkattua(!) retkeilyreittiä, joten mikään huippusuunnistaja ei tarvitse olla. Karttaa pitää kuitenkin osata lukea, ja ajoa helpottamaan/nopeuttamaan itsella oli myös navigaattori mukana. Reitille pääseminen/poistuminen onnistuu hyvin julkisen liikenteen avulla, ja alku ja loppupisteinä voi toimia esimerkiksi Helsinki, Hyvinkää, Loppi, Hämeenlinna, Räyskälä, Liesjärvi, Torronsuo, Saaren Kansanpuisto, Forssa.. Joten variaatioita on lukuisia. 

Ruokapaikkoja reitin varrella: 

Aleksis Kiven synnyinkoti, kahvila. 

Neste Nurmijärvi myllykukko (24/7)

Rajamäki, useampi ruokapaikka, Kebab, Hesburger yms. 

Loppi, esimerkiksi Loppihovi

Laakasalo Golf, kahvila (Ja Laakasalo Camping)

(Hämeen luontokeskus? Retkeni aikaan remontissa)

Eerikkilän Urheiluopisto 

Lounais-Hämeen Pirtti

Varustus: 

Maastopyörä (Gravel tms pyörä varauksin)

Vesi: itsellä oli 1,5 L juomapulloissa ja 2 L vesipussi jota välillä täytin. Varmuuden vuoksi mukana oli vedenpuhdistin, koska helle ja juomaa meni paljon!  

Navigointi, paperikartat ja Topo GPS appi

Karttoja: 

Retkeily GT Etelä Suomi 1:250 000, liian iso mittakaava ja karttajako huono tälle retkelle, Karttakeskus, tehkää vaikka 1:150 000 kartta tuolta alueelta, kiitos. J

Liesjärvi Torronsuo Hämeen Ilvesreitti, Calazo, tämä on hyvä olla tuolla alueella. 

Evo Päijänne Ilvesvaellus, ei tarpeen tällä reitillä, mutta oli mukana jos olisin tuonne lähtenyt

Muita joita voi vaikka tulostaa taskussa pidettäväksi:

Poronpolun retkikartta (Loppi)

Torronsuon kartta

Kytäjä-Usmin kartta

Talvitouhuja

Viimeisen parin päivän aikana pääkaupunkiseudulla on tullut poikkeuksellisesti yli 50 senttiä lunta. No mikäs siinä, itse tykkään talvesta. Siihen liittyen pari kuvaa ja tuotetta esittelyssä. Ja kannattaa katsoa myös #FILLARIPÄIVÄKIRJA:n video Youtubesta jossa kärryä esitellään:

https://www.youtube.com/watch?v=FYzl6UvgAGg

Oheinen kärry siis pienempi Y-trailer +50cm jatkoaisalla varustettuna.

Fillaripäiväkirjan Jaska Halttunen kuljettaa kärryllä esimerkiksi Savotan ahkiota ja muita retkitarvikkeita. Kuva: Jaska Halttunen
Noin 150 senttinen ahkio kulkee hyvin kärryssä. Tässä siis käytössä lisävarusteena saatava +50 cm jatkoaisa. Tämä on siis 50 senttiä vakioaisaa pidempi, ja saatavilla on myös +90 cm ja teleskooppinen +300 cm jatkoaisa jolla kulkee jopa kuusimetrinen kanootti tai kajakki. Kuva: Jaska Halttunen
Tässä taas tavaraa olikin tulossa mukaan hieman enemmän kuin ajattelin. Mutta eipä hätää! Y-trailereita voi kytkeä yhteen erityisten liitospalojen avulla (Trailer snake). Tai kuten tässä on tehty, liittämällä vetoaisa etummaiseen kärryyn hihnalla. Kärryt seuraavat pyörää paremmin kuin uskoisi, ja yhdistelmällä on ihan hyvä ajaa. Lisöksi, isompaan Y-traileriin itseasiassa mahtuu myös isompi arkku, joka vastaa kooltaan näitä kahta arkkua.
Riese&Müller Load 60, oma suosikkini talvisille teille laatikollisista pyöristä!

Ja jottei mene ihan kärryilyksi, niin viimeisessä kuvassa Riese&Müller Load 60, oma suosikkini laatikkopyöristä talvisille teille! Vahva moottori ja täysjousitus takaa mukavan kyydin. Lyhyempi laatikko on hieman helpommin ajettavissa lumessa kuin pitkälaattikkoisemmat mallit. Pyörään mahtuu myös nastarenkaat lokarien kanssa. Ja lisäksi pyörän valot ovat erinomaiset, jolloin hämärässä näkymisen lisäksi myös näkee itse.

#FILLARIPÄIVÄKIRJA:

FaceBook: https://www.facebook.com/fillaripaivakirja/

Instagram: https://www.instagram.com/fillaripk/

Retkipaikka.fi: https://retkipaikka.fi/kirjoittaja/jaska-halttunen/

YouTube: https://www.youtube.com/c/FILLARIPÄIVÄKIRJA

Alfa TV: https://alfatv.fi/ohjelmisto/fillaripaivakirja/

Tee-se-itse tankohanskat (bar mitts, pogies, poagies)

Tankohanskoja käytetään talvisin tai kylmällä ilmalla pitämään sormet lämpimänä. Ne suojaavat viimalta ja kosteudelta. Niiden avulla esimerkiksi maastopyörällä ajaessa voi käyttää ohuempia hanskoja ja tuntuma jarruihin ja vaihteisiin säilyy parempana. Todella kylmässä ja pidemmillä (läski)pyöräretkillä ne saattavat olla lähes pakollinen varuste. Kaupunkiajossakin ne toimivat, jos ajetaan sellaisessa paikassa jossa ei tarvitse juurikaan näyttää suuntamerkkejä. Useissa malleissa on nimittäin hieman hankalaa saada käsi sisään hanskoihin kesken ajon.

Hanskoja myydään valmiina paljon eri malleja ja niitä moni tekee myös itse. Melko yksinkertaisien kaavojen avulla ne ovat tehtävissä, jos on ompelukone ja sopivaa kangasta saatavilla. Aasiassa aikoinaan näin kuinka paikalliset tekivät niitä usein jopa sanomalehdestä ja teipistä ja muista tarpeista. Seuraavaksi esitellään kuitenkin yksi uusi tapa, jota en ole aiemmin muualla nähnyt.

Jos sinulla on vanha käytöstä poistettu takki, mielellään toppatakki, niin sen hihoista on erittäin helppo tehdä tankohankat. Vanha toppatakkini oli jo niin monesta kohdasta rikki, että sitä ei enää kannattanut korjata. Leikkasin hihat irti vähän kainaloiden alapuolelta ja taitoin leikatun reunan muutamaan kertaan jotta siihen sai ommeltua nauhakujan. Löin pienet purjerenkaat kujaan ennen ompelua jotta kujaan pujotettu kuminauha juoksee paremmin. Tämäkään ei toki ole pakollista, kankainen kuminauhakujan pääkin kestäisi pitkään, tai kanttinauhan pätkällä vahvistettu. Kuminauhan kiristyssoljen kiinnitin hanskaan kiinni, jotta kiristämiseen riittää yksi käsi. hanskan tangonpuoleiseen päähän en tehnyt mitään muutoksia. Tämän takin hihansuussa oli resorit, jotka kiristyvät aika hyvin tangon ympärille. Olettaisin että joidenkin takkien hihansuista valmiiksi löytyvät kiristykset toimivat myös hyvin. Takin hihojen kannattaa kuitenkin olla riittävän väljät, jotta kädet mahtuvat hyvin jarru- ja vaihdekahvoille.

Eihän tämä ehkä tyylikkäin mahdollinen ole, mutta retkikäytössä hyvä puoli on se, että nuo pakkautuvat pieneen tilaan jos eivät ole pyörässä kiinni. Ja jos pitää siitä, että varusteet ovat monikäyttöisiä, niin nämä hihat toimivat yhä myös erillään pyörästä. Idea on sama kuin maantiepyöräilijöiden irtohihoissa. Jos pukee päälleen toppaliivin ja nämä hihat ja vetää näiden päälle vielä kuoritakin, niin yhdistelmällä pärjää jo aika kylmässä.

Samalla kertaa tein myös pyörään kaksi eri runkolaukkua, mutta niistä kuvat lisätään myöhemmin kun ovat ensin päässeet käyttöön.

Tankohanskat testissä juniorilla, joka ei oikein suostu käyttämään kesähanskoja paksumpia käsineitä kelien kylmetessä. Sateen yllättäessä tankohanskat pääsivät testiin. Tässä hanskat ovat melko alhaalla, mutta tarvittaessa ne voi vetää melkein kyynerpäihin asti.

Laatikkopyörä, pitkäperäpyörä vai lastenkuljetuskärry vai pelkkä lastenistuin?

Ensimmäistä perhepyörää hankkivat usein miettivät näiden vaihtoehtojen välillä. Jos ajatellaan, missä vaiheessa perhepyörä kannattaisi hankkia, niin se olisi toki jo ennen kuin ensimmäinen vauva syntyy. Silloin pyörän käyttöön ehtii totutella rauhassa. Ja kun lapsi syntyy, niin meilläkin on muutama perhe asiakkaana, jotka ovat hakeneet vauvan heti synnytyksen jälkeen kotiin pyörällä. Ja paras pyörävaihtoehto tähän on laatikollinen pyörä. Sen kyytiin voi laittaa sopivan kaukalomallisen ”penkin” jotka sopivat myös pienimmille vauvoille. Eli laatikkopyörä on oikeastaan ainoa vaihtoehti kaikkein pienimpien lasten kuljettamiseen, niinkin pienien jotka eivät vielä osaa itse istua vaan vaativat vielä kaukalon käyttöä. Pienien vauvojen kuljetuksessa on myös tärkeää saada lapset säältä suojaan, eli yleensä kuomun alle. Voikin ajatella niin, että laatikollinen pyörä on kuin lastenvaunut, mutta sillä vain pääsee paljon pidemmälle kuin mihin vaunua työntäen jaksaisi (tai ehtisi) liikkua. Laatikkopyörä on omasta mielestäni usein paras vaihtoehto liikkumiseen. Lapsen saa heti kotipihalla kyytiin ja pyörän voi ajaa yleensä suoraan puistoon tai vaikka kauppaan tai kavereiden luokse. Ei lastenvaunujen nostelua bussiin tai autoon tai sähläystä parkkipaikoilla. Pyöräkärry toki tarjoaa joitain samoja etuja, mutta laatikkopyörässä etu on se, että pieni lapsi on koko ajan näkyvillä.

Lapsi voi mukavasti nukkua päiväunet pyörän kuomun alla.

Kun lapsi kasvaa, niin laatikkopyörän kyytiin saa useita erilaisia penkkivaihtoehtoja. Ne tukevat lasta vielä silloin, kun istuminen ja tasapaino on vielä opittavana. Laatikkopyörän laatikossa on myös tilaa leluille ja kavereille, jotka on kiva pitää lähellä jotta matka sujuu mukavasti. Eri vaihtoehdoista laatikkopyörän etu on myös se, että kun lapsi on edessä näkyvissä, niin tietää mitä siellä tapahtuu. Jos tumput hanskat ja lelut haluaa heittää pois laatikosta, niin vanhempi huomaa sen helpommin kuin jos lapsi matkustaa vanhemman takana. Lapsen tai lasten kanssa on myös helpoin jutella, jos hän on edessä. Laatikon sisällä lapsella on myös turvallinen olo, ja ainakin meidän lapset ovat viihtyneet eri vaihtoehdoista parhaiten laatikon kyydissä. Laatikko myös antaa fyysistä suojaa, ja on yleensä vaihtoehdoista turvallisin. Sen seisontatuki on hyvin leveä, joten pyörä ei kaadu jos lapsi kiipeää itse pyörän kyytiin tai sieltä pois. Jos pyörä sattuu kaatumaan ajossa, niin laatikon alareuna ottaa hyvin nopeasti kiinni ja kaatumista ei usein edes tapahdu, tai jos tapahtuu niin se on hyvin rauhallinen koska painopiste on valmiiksi hyvin matalalla.

Laatikon kyydissä on myös mukava matkustaa, koska lasten istumapaikka on suunnilleen akseleiden puolivälissä. Tällöin renkaiden kulkiessa kuopan tai kanttikiven ylitse, kohdistuu heihin mahdollisimman pieni kiihtyvyys. Pitkäperäpyörässä tai peräkärryssä lapset istuvat suunnilleen akselin kohdalla, jolloin kiihtyvyys kuoppaan ajaessa on suurin. Joissain tavarapyörissä, kuten Riese&Müllerin malleissa, on jousitus edessä ja parhaissa malleissa myös takana (Load). Tämä vaihtoehto tarjoaa lapsille pehmeimmät kyydit.

Joskus kuulee sanonnan, että tällaiselle pyörällä ei olisi kovinkaan paljoa käyttöä kun lapset kasvavat kyydistä ulos. Mutta meillä ainakin vielä 10 v on usein kyydissä ja itse ajan suurimman osan ajosta nykyään laatikollisella pyörällä vaikka kyydissä ei olisi lapsia. Laatikko on helppo lastata. Ostoskärryllinen ruokaa menee kyytiin ja harrastusvälineet tai vaikka koira kulkee tarvittaessa laatikossa.

Yhteenvetona laatikkopyörä tarjoaa lapsille sääsuojaa ja perheen kuljetustarpeisiin paljon tilaa, mutta vie paljon säilytystilaa.

Esimerkkejä malleista on Workcycles Kr8, Bakfiets Cargobike (pitkä ja lyhyt), Riese&Müller Packster ja Load.

Kaukaloistuin Workcycles Kr8:n kyydissä. Kuvassa istuimesta puuttuu turvavyöt ja kiinnitys.
Laatikossa on tilaa. Kuvassa Cargobike Long
Lapsi, koira ja potkupyörä. Cargobike Long. Sateen sattuessa ikkunat voi sulkea ja lapsi on heti säältä suojassa.
Lisävarusteena saatava lisäpenkki, Workcycles Kr8.
Lasten penkit säätyvät helposti korkeussuunnassa ja ovat kallistettavissa. Laatikkopyörät tarjoavat parhaat ja mukavimmat kyydit!
R&M Load 60 ja lastenpyörät peräkärryssä
Kolmipyörään mahtuu kaikki kyytiin

Pitkäperäpyörät ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana. Ne tarjoavat melko pieneen tilaan mahtuvan ratkaisun, jossa on melko paljon kuljetuskapasiteettia. Ne eivät sovellu kaikkein pienimpien vauvojen kuljetukseen, mutta noin vuoden ikäisestä lapsesta alkaen voi alkaa kuljettamaan yhtä, kahta tai jopa kolmea lasta. Pitkäperäpyörän säilytys on yleensä melko helppoa, sillä ne eivät vie juurikaan enempää tilaa kuin tavallinen pyörä. Kyytiin saa yleensä hyvin yhden lapsen ja paljon tavaraa tai kaksi lasta ja vähän tavaraa. Nämä ovat mainioita välineitä arjen ajoon. Vaikka yhtä lasta voi kuljettaa usein myös tavallisen pyörän lastenistuimessa, niin pitkäperäpyörä tarjoaa paremman ja vakaamman ajettavuuden kuormattuna jos verrataan tavallisiin pyöriin. Laatikkopyöriin verrattuna pitkäperäpyörä on ketterämpi ja kevyempi, mutta sen painopiste on usein korkeampi. Joten käsittely saattaa vaatia riuskoja otteita. Useissa pitkäperäpyörissä on myös tukeva tuplajalka, mutta tukevuudessa se ei vedä vertoja laatikkopyörien jopa 60 senttiä leveille tuille. Laatikkopyörään lapset voi huoletta jättää istumaan jos sisälle unohtui jotain noudettavaa, mutta pitkäperäpyörää ei voi yleensä jättää ilman aikuisen valvontaa lapset kyydissä. Lapset saavat jonkin verran sääsuojaa koska ovat aikuisen selän takana, mutta vaatetukseen tulee silti kiinnittää enemmän huomiota kuin laatikkopyörän kuomun alla. Lasten sadeviitat (jopa kahdella päänreiällä!) ja muut vastaavat vaatteet tarjoavat sääsuojaa. Eli nämä ovat erinomaisia arkiajoneuvoja polkijalle jolla on usein yksi tai useampi lapsi mukana ja kohtuullisesti tavaraa. Ilman lapsia pitkäperäpyörän kyytiin saa perheen viikon ruokaostokset.

Pitkäperäpyörä on aika lavea käsite. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan pyörää, jossa tavarateline on normaalipyörää pidempi ja vahvempi. Tavallisten pyörien telineet kestävät usein vain 15, 20 tai 25 kiloa, kun taas pitkäperäpyörissä telineen kantavuus on usein 50…100 kiloa. Osassa pyöriä teline on osa runkoa, joissain teline on irrotettavissa. Akseliväli on jonkin verran tavallista pyörää pidempi, joka tuo vakautta ajoon. Tällaisia pyöriä on esimerkiksi Workcycles Fr8, Tern GSD, Bicicapace Justlong, Riese&Müller Multicharger.

Perhepyörän tulee pysyä pystyssä vaikka lapsi yrittäisi kiivetä sen kyytiin ilman lupaa. Kuvassa Bicicapace Justlong.
Pitkäperäpyörässä lapsille pitää pukea riittävästi vaatetta talvella. Kuvassa jo markkinoilta poistunut R&M Transporter.
Pitkäperäpyörän kyljessä voi kuljettaa laatikoita. Kuvassa R&M Multicharger.

Lastenkuljetuskärryjä on monenlaisia ja tasoisia. Näiden kanssa kannattaa olla laadusta tarkka. Voiko lapsi ylettyä työntämään kädet renkaisiin? Kestävätkö materiaalit ulkokäyttöä? Kärry tarjoaa kuitenkin joustavuutta kuljetustarpeisiin, sillä sen voi kiinnittää erilaisiin pyöriin. Ja kun kärry on irti, niin pyörä on jälleen tavallinen. Mutta jos verrataan laatikkopyörään, niin kärryä on hieman raskaampi vetää, koska renkaita on enemmän ja yhdistelmässä on enemmän liikkuvia ja joustavia osia. Laatikkopyörässä kaikki massa on saman rungon ja renkaiden päällä, ja ajettavuus on yleensä parempi koska kärry ei esimerkiksi puske päälle. Kannattaa myös huomioida se, että vedettävän kärryn maksimipainojen pitäisi olla yleensä alle 50 kg, joten kaksi hiemankin isompaa lasta ylittää usein kärryjen kantavuuden. Osa kärryistä on myös muutettavissa lastenrattaiksi, joten yhteenvetona voisikin sanoa että kärry on joustava ratkaisu monenlaiseen käyttöön, mutta ei ehkä se paras valinta jos lapsia pitää kuljettaa paljon ja päivittäin.

Pyöräretkellä lastenkuljetuskärryn kanssa.

Tavalliseen polkupyörään voi usein kiinnittää myös lastenistuimen. Näitä on telineeseen tai runkoon kiinnittyviä malleja. On kuitenkin huomattava, että tavallisella pyörällä voi yleensä kuljettaa vain lasta tai tavaraa, mutta ei molempia. Tämä sen vuoksi, että tila ei riitä tai pyörän ajo-ominaisuudet eivät sovi raskaammille lasteille tai painopiste siirtyy näissä epäedulliseen kohtaan esimerkiksi takana istuvan lapsen vuoksi. Kannattaa lukea myös blogitekstimme lastenistuimista. Tai tutustua nettikauppamme valikoimiin.

Polkupyörän takaistuin on yksinkertaisin ratkaisu.

Saariston ”keskipitkä” Rengastie 2-vuotiaan kanssa pyöräillen

Liikkuvan Laatikon blogissa vierailee tällä kertaa Anne Dahlgren! Hän teki perheensä kanssa noin 100 kilometriä pitkän pyöräretken saaristoon juhannuksena 2020 ja tässä on hänen kertomuksensa matkalta.

Ajatus pienestä pyöräretkestä perheeni kesken heräsi toukokuussa ja keksin, että saariston rengastie olisi tähän loistava vaihtoehto juhannuksen mittaiselle retkelle. En ollut tosin koskaan aiemmin polkenut siellä mutta tuttavani oli suositellut niitä uloimpia saaria erityisesti. Kun tutustuin reittiin tarkemmin niin totesin heti, että koko saariston rengastie sellaiseen olisi muutaman päivän reissuksi liian pitkä 2-vuotiaamme kanssa mutta pieni rengastie ei oikein houkutellut reitiltään.

Katselin karttaa ja ensimmäinen ideani olisi polkea Kustavi – Brändö – Houtskari – Iniö – Kustavi reitin. Tämä idea kaatui kuitenkin jo varattuani majoitukset tälle reitille koska en tajunnut, että yksi lautoista ei kulje ollenkaan juhannuspäivänä. Vain kaksi viikkoa ennen juhannusta jouduin tekemään siis toisen suunnitelman ja perumaan tai muokkaamaan varattuja majoituksia. Aikataulujen ja reittien sumplimiseen saaristolautat.fi sivusto oli ihan mahtava. Tosin erikoispyhinä kannattaa tarkastaa aikataulut vielä kuljetusyhtiöiden omilta sivuilta.

Uusi suunnitelma oli siis Kustavin Heponiemi – Iniö (1. yö) – Houtskari – Korppoo – Nauvo (2. yö) – Rymättylä (3. yö) – Hakkenpää – Heponiemi.

Päätimme myös tavaran minimoimiseksi ja hyvien unien takia yöpyä B&B majoituksissa tai Airbnb:ssä. Telttailukamppeet olisivat vaatineet joko toisen pyöräkärryn tai ainakin kaksi pyörälaukkua lisää.

Kahden ensimmäisen päivän ruokahuoltona meillä oli isovanhemmat, jotka liikkuivat samalla reitillä asuntoauton kanssa. Ilmankin olisi pärjännyt jos olisi vaan katsonut etukäteen missä syödä ja koska. Ravintoloita ja ruokapaikkoja saaristossa ei ole loputtomiin, eli suosittelen kyllä katsomaan vaihtoehtoja läpi etukäteen noiden saarien osalta.

1. päivä: Heponiemi – Iniö

Lähdimme ajamaan kotoa pääkaupunkiseudulta klo 12 maissa tavoitteenamme ehtiä klo 15.20 lauttaan Heponiemestä Iniöön. Matka eteni kuitenkin sen verran hyvin, että ehdimme kuitenkin jo kello 14.20 lähtevään lauttaan, tosin pyörien ja pyöräkärryn pakkaaminen lauttarannan parkkipaikalla oli melkoisen pikainen. Iniön päässä pyöräilyä tuli Iniön kirkonkylälle vain vajaa 6 kilometriä sisältäen vielä toisen lossimatkan. Yövyimme Villa Högbossa. Se oli ihan mukava aamiaismajoitus lähellä mm. ihanaa Cafe Gamla Bankenia sekä vierasvenesatamaa missä oli pieni uimaranta.

Kulkupelimme parkissa ensimmäisellä lauttamatkalla
Villa Högbo

2. päivä: Iniö – Houtskari – Korppoo – Nauvo

Ensimmäinen lautta lähti aamulla vasta klo 11.15 Iniön Dalenista Houtskarin Mossalaan. Se maksoi 12 euroa pyörältä. Asuntoauto maksoi jopa 70 euroa. Ennen lautalle menoa kävimme tutustumassa Söderbyn kylään joka oli kyllä lampaineen ja lehmineen näkemisen arvoinen. Sinne meni noin kilometrin mittainen hiekkatie vähän ennen lauttarantaa. Me söimme lounasta lauttamatkan aikana, myös Mossalassa olisi ollut joku satamakahvila/ravintola. Tämän noin 50 min lauttamatkan jälkeen olikin sopivasti tytön päikkäriaika niin ajoimme putkeen Houtskar – Korppoo lautalle. Kilometrejä tuli 23 ja tämän lisäksi kaksi lossimatkaa. Minulle oli etukäteen kehuttu Hyppeis Värdhusissa olevaa ravintolaa mutta nyt se ei oikein sopinut aikatauluihin.

Ehdimme hyvin jo klo 14.20 lauttaan ja ehdimme heittelemään välissä kivia mereen ym. Helle oli aikamoinen! Kittuisin satamasta ei löytynyt oikein hyvää uimapaikkaa etenkään lapselle. Muutenkin reitin varrella oli vähän huonosti ihan sattumanvaraisia uimarantoja ja rannat olivat heinikkoisia ja kivikkoisia. Eli jos joku uimaranta on niin kannattaa hyödyntää!

Korppoon saarelta emme keksineet mitään jännää jotenkin poljimme suoraan Galtbyn satamasta seuraavalle lossille kohti Nauvoa. Nauvon saarella tyttö alkoikin sitten osoittaa hivenen pitkästymisen merkkejä kärryssään. Sieltäkään ei löytynyt oikein mitään erityistä minne pysähtyä. Jotenkin olin etukäteen ajatellut, että kyllä vastaan tulee joku kyläkauppa tai kahvila missä ottaa taukoja mutta siellä oli lähinnä vain heinikkoista peltoa. Tähän kannattaa siis varautua. Tien varrella oli kyltti traktorimuseoon noin 2km päässä, eli se on ainakin potentiaalinen pysähtymispaikka jos jaksaa polkea vähän extraa. Me päätimme jatkaa kuitenkin suorilta Nauvoon ja kohti seuraavaa majoitusta ja uimarantoja. Onneksi tyttö kuitenkin jaksoi vielä tämän pätkän ilman isompi harmituksia. Helteinen keli janotti meitä polkijoita aika tavalla mutta tyttö joi todella vähän ja sekös vähän huolestutti. Onneksi kuitenkin perille päästyämme hän oli kuitenkin taas virtaa täynnä ja jotain välipalaa upposi. Matkaa tälle välille tuli 21 kilometriä eli yhteensä tälle päivälle tuli noin 50 kilometriä poljettavaa.

Yövyimme Majatalo Martassa ja se oli ainakin ihan mieluinen kokemus saunoineen ja rauhallisella paikalla lähellä keskustaa. Läheltä löytyi leikkipaikka, kauppa sekä lukuisia ravintoloita ja muita liikkeitä.

Söderbyn satama
Tyypillistä maisemaa saarien keskiosista

3. päivä: Nauvo – Rymättylän keskusta

Seuraavan majoituksen olimme varanneet Airbnb:stä Rymättylän keskustan läheltä eli päivämatka ei ollut pitkä. Päätimme siis viettää päivää Nauvossa uiden ja syöden lounasta rauhassa isovanhempien kanssa ennenkuin he lähtivät asuntoautollaan eri suuntaan. Laiva kohti Rymättylää lähti klo 15.30 ja se pysähtyi myös Seilissä. Matka Nauvosta Hankaan maksoi 10 euroa pyörältä. Rymättylässä meitä odotti vielä 15 kilometrin matka poljettavaa tytön ollessa hereillä. Pysähdyimme vähän yli puolessa välissä Röölän venerannassa jätskille. Siellä oli myös ravintola mutta näin juhannuspäivänä se oli melkoisen kiireinen.

Tällä etapilla alkoikin sitten olemaan jo jonkin verran mäkeä – eli se kannattaa huomioida omassa jaksamisessa jos lasti on itselle painava. Me poljimme 17km/h vauhdilla ja hirmuisesti kovempaa ei olisi kyllä mennyt tuossa helteessä.

Seuraava majoituksemme osoittautui erittäin mukavaksi – se oli siis yksityinen pihamökki omakotitalon pihapiirissä idyllisessä pientaloalueella. Pihalla oli trampoliini mikä oli meidän tytön erityinen suosikki, tosin siinä ei ollut verkkoja niin sai olla aika tarkkana! Mökissä olisi ollut pieni keittonurkkaus sekä grilli käytettävissä mutta päätimme mennä pitsalle läheiseen baariravintolaan terassille. Siellä olikin sitten juhannustunnelmaa ihan riittämiin mutta onneksi pitsa oli erittäin maistuvaa!

Matkalla Nauvosta Rymättylään
Airbnb majoituksen lähialueita

4. päivä: Rymättylän keskusta – Hakkenpää – Heponiemi 

Aamupäivän otimme rennosti ja kävimme paikallisessa leikkipuistossa ja rannassa. Söimme lounasta majoituksessa ja lähdimme polkemaan päikkäriaikaan klo 12 maissa kohti Teersaloa minne olisi noin 31 kilometrin matka. Tyttö nukahti nopeasti kärryyn ja nukkuikin sitten siihen asti kunnes pysähdyimme Teersalossa. Tämän etapin varrella oli useampi kyläkauppa tai kesäkahvila missä olisi voinut pysähtyä. Tämä väli oli myös vähän vähemmän mäkinen ja matka sujui 20km/h keskarilla.

Teersalossa oli kiva uimaranta jossa pulikoimme siihen asti, että olikin aika lähteä taas lautalle, jonka oli määrä lähteä klo 15.00. Kannattaa siis huomioida, että tämä lautta on vain kevyelle liikenteelle vaikka itse lautta onkin sellainen, että voi kuljettaa autojakin. Aluksi olimme lauttarannassa vähän ihmeissään mikä lautta on oikea kun sieltä lähtee lautta myös Padvaan. Hakkenpäähän menevä lautta on siis se mikä on merkattu ”Saariston rengastien” suuntaan.

Hakkenpäässä on sataman lähellä kiva kahvila-ravintola, jossa söimme reissun ”ties-monennet” jätskit ja pillimehut. Kaveriperheemme kutsuivat meidän läheiselle mökilleen kylään niin jäin sinne tytön kanssa oleilemaan siksi aikaa, että mies polki hakemaan auton Heponiemestä. Hakkenpäästä Heponiemeen oli siis sen noin 26 kilometriä. Tämän osuuden voisi siis polkea jo ensimmäisenä päivänä jos jättäisi auton suoraan Hakkenpäähän eikä Heponiemeen niin kuin me teimme. Tällöin ajomatkat per päivä olisivat vähän tasaisemmat.

Ennen illan ajomatkaa takaisin kotiin kävimme syömässä Pollin Pihassa mikä oli Kustavin tien varrella. Suositukset siitäkin! Sieltä löytyisi myös mtb-rata ajettavaksi mikä on kuulemma kohtuu tekninen.

Meidän karavaani
Rymättylän maisemia
”Meidän laiva tulee” Teersalossa

Yleistä reissusta:

Olemme aikaisemmin reissanneet tyttömme kanssa melko paljon ja hän on melko sopeutuvainen uusiin tilanteisiin mutta kieltämättä tämä retki vähän jännitti koska olimme ensi kertaa pyörän varassa yönylireissulla. Hän on melko temperamenttinen ja rohkea luonteeltaan mutta tykkää kovasti kokea uusia asioita ja nähdä paikkoja. Tuntuu siltä, että reissussa tulee aina paljon vähemmän mitään harmituksia kuin kotona. Nyt tosian kohti reissun loppua alkoi selvästi väsymys ja helle tuntumaan itse kullakin.

Kiva reissu ja kokemus kaiken kaikkiaan! En kyllä suosittele ainakaan yhtään tiiviimpää tahtia pienen lapsen kanssa, että ehtii myös leikkimään ja oleilemaan. Meillä aikataulua helpotti tosiaan isovanhempien ”huoltoauto” ruokien osalta vaikka itse kaikki varusteet kyllä kuskattiin. Poljettuja kilometrejä kertyi yhteensä koko porukalle noin 100 ja miehelle noin 20 enemmän. Lautta- ja lossimatkoja oli yhteensä 10 jos pysyin laskuissa mukana. Kannattaa vähän katsella niiden aikatauluja etukäteen. Ei muuta kuin mukavaa reissua jos joku tämän lukijoista päättää lähteä myös!

Reittikartta Googlesta. (Google ei tunnista Teersalo – Hakkenpää lauttaa kulkureitiksi)

Varusteista olennaisimmat:

Thule Chariot Cross Sport 1 pyöräkärry
Koo-di merkkinen UV-suoja ja pimennys kärryyn (sopii hyvin Thuleen Chariottiin)
Cyclocross pyörät
Toisessa pyörässä Thulen Pack’n Pedal Tour Rack XT sekä 2 x 25l Thulen Shield laukkua
Selässä 8L juoksureput jotka oli kätevät mm lautoilla kun sinne sai lompakot yms
Matkapotta (ihan ehdoton pottaiässä olevalle!)
Paljon hedelmäsoseita ja pillimehuja yms tytölle
Itselle eväänä lähinnä salamipötköjä ja vähän karkkia
Liikaa vaihtovaatteita
Retkipyyhkeet

Kirjoittaja: Anne Dahlgren


Toinen vastaavanlainen retkikertomus löytyy täältä: Pyöräretki Ahvenanmaalle

Tavaran ja ruoan kuljetus kaupungissa

Elämme poikkeuksellista aikaa jolloin maailmanlaajuisesti olemme kokeneet suuria muutoksia. Koronalla on ollut vaikutusta lähes kaikkeen toimintaamme, myös liikkumiseen. Nykyinen poikkeustilanne tulee aiheuttamaan pitkäkestoisia, jopa pysyviä, muutoksia arjen käytäntöihimme. Haluaisin huomioida seuraavaksi niitä muutoksia, jotka mahdollisesti ja toivottavasti jäävät osaltaan pysyviksi.

Olemme nähneet toistuvia uutisia ja mittaustuloksia siitä, kuinka ilma on kaupungeissa puhdistunut. Eilen Helsingin sanomat uutisoi, kuinka ilma on kirjastunut jopa Itämerellä. Vähentyneen laivaliikenteen ja typenoksidien päästöjen vuoksi mereltä näkee nyt yhtä aikaa sekä Tallinnaan että Helsinkiin. Vastaavasti Ilmatieteen laitos uutisoi aiemmin että ilman typpidioksidipitoisuus on laskenut Suomessa 40 prosenttia poikkeustilan aikana. Nämä ovat konkreettisia mittausten osoittamia merkkejä siitä, kuinka liikenteen muutoksilla on vaikutusta kaupunkien ilmanlaatuun.

Toinen muutos on ollut merkittävä kasvu ruuan ja pakettien kotiinkuljetuksessa. Ja tämä on se asia, josta haluan hieman puhua. Tavarapyörät ovat Suomessa ensisijaisesti olleet lapsiperheiden käytössä. Monissa maissa on kuitenkin myös yrityksissä havahduttu niiden etuihin kaupunkiliikenteessä. Tavarapyörä on kätevä, nopea ja yritykselle edullisempi vaihtoehto kuin auton käyttö. Ja todella puhdas ja päästöiltään pieni verrattuna raskaampiin ajoneuvoihin. Ruuan ja tavaroiden kuljetuksessa sillä pääsee suoraan oven viereen tai sisäpihalle, eikä sen pysäköinti tuota ongelmia ahtaissakaan paikoissa. Se on myös turvallisempi tapa toimittaa tuotteita vilkkailla alueilla, se ei aiheuta vaaraa ympäristöönsä kuten isommat ajoneuvot. Pyörän kuljettajalla on rajoittamaton näköyhteys ympäristöön, toisin kuin jakeluauton kuljettajalla jonka näkökenttää haittaa monet auton rakenteet.

Riese&Müller Packster 80

Esimerkiksi Riese&Müller Packster 80 on iso tavarapyörä, jonka kokonaiskantavuus on 200 kg, eli tähän voi n.100 kg kuorman. Sen etuosa on varustettavissa isolla laatikolla tavaroiden kuljetukseen. Tähän voin tarjota myös 2coolin lämpölaukkuja elintarvikkeiden kuljetukseen, joissa ladattavilla lämpölevyillä ruoan ja juoman saa pysymään kuumana tai kylmänä. Tämän pyörän etu on nopeus ja sähköavustus. Eli ruoan toimitus on nopeaa ja työ lähetille kevyttä. Tästäpyörästä saa myös rekisteröitävää mopomallia, jolla homma hoituu vielä nopeammin. Kesän tai koronan jälkeen pyörä on tarvittaessa muokattavissa helposti lisävarusteilla muuhun käyttöön, kuten lastenkuljetukseen. Tässä mallissa on edessä jousitus, jotta tuetteet eivät tärise kuljetuksen aikana. Meiltä löytyy myös täysin jousitettu malli Riese&Müller Load 60 tai 75 , jolla kuljetuksen laatu nousee entisestään. 

Jotta voisimme nauttia puhtaammasta kaupunkien ilmasta myös jatkossa, Riese&Müllerillä on tällä hetkellä yrityksille kohdennettu tarjouskampanja, jotta saisimme yritysten ja lähettien ajoneuvoista ympäristöystävällisempiä ja kaupunkeihin paremmin sopivia. Kysy lisää.

Riese&Müller Load 75 lukittavalla kannella
Cargobike yrityslaatikolla varustettuna
Kylmälaukulla varustettu pyörä

Muita esimerkkejä pyörien käytöstä esimerkiksi myyntikojuina löytyy täältä:
Workcycles other bicycles
tai
Workcycles Classic bicycles

Riese&Müller Load 60 Rohloff HS

Riese & Müllerin Load on ollut jo vuosien ajan edelläkävijä. Nopeana 45 km/h mallina saatava laatikollinen tavarafillari jossa on täysjousitus on yhä ainutlaatuinen pyörä ajettavuudeltaan. Mallia on uudistettu kattavasti kaudelle 2020. On huomioitava, että tämä kirjoitus esittelee nimenomaan pääosin Load 60 Rohloff HS mallia, mutta pyörä on toki saatavana myös monissa muissa varusteluversioissa, kuten polkupyörämallina jonka sähköavustus loppuu 25 km/h nopeudessa. Kovempaakin sillä toki pääsee, mutta vain HS mallissa sähköavustus auttaa polkijaa 45 km/h nopeuteen asti. Merkittävimmät uutuudet kaudelle 2020 ovat uusi Boschin Cargo Line -moottori, joka on jo ns. neljättä sukupolvea Boschin valikoimassa. Uuden moottorin myötä pyörään on nyt saatavilla myös Rohloffin vaihteisto hihnavetoon yhdistettynä. R&M ei toki tyytynyt valitsemaan pelkkää vaihteistoa, vaan yhdisti nyt ensimmäistä kertaa tavarapyörissä Rohloffiin myös E-14 vaihtajan. Se on sähköinen vaihtaja, joka toimii yhteistyössä moottorin kanssa. Pyörässä ei siis ole ensimmäistäkään vaijeria, ei vaihteissa eikä jarruissa. Tämä takaa varman toiminnan myös talvella, koska pyörässä ei ole vaijereita eikä niiden kuoria jotka voisivat kerätä kosteutta tai jäätyä pakkasella. Pyörässä on huikea määrä pieniä yksityiskohtia. Lisäksi lisävarusteiden lista on pitkä, joten kannattaa tutustua ainakin jälkimmäisiin Riese&Müllerin sivujen kautta. Ja kuten tavallista, jos haluat tilata pyörän, ota talteen pyörän konfiguraatiokoodi ja kerro se meille niin pyörän tilaaminen etenee helpoiten. Tai poikkea koeajolle ja katsomme sopivan mallin ja varusteet yhdessä.

Riese & Müller Packster 60 Vario

Packster 60 on kyseisen mallin keskimmäinen versio. Packster 40 on lyhyt ja kapea, Packster 80 taasen jo hyvin suurilaatikkoinen malli. Kahden isoimman mallin laatikot ovat yhtä leveät, joten Packster 60 tarjoaa laatikon pituuteen nähden melko reilusti tilaa kahdelle lapselle. Hartiasuunnassa ei tule ahdasta leveiden penkkien ansiosta. Uusin vuosimalli 2020 tarjoaa uutena ominaisuutena esimerkiksi säädettävät matkustajien penkit. Penkeistä löytyy nyt selkänojan korkeuden pikasäätö, kuten myös kallistusmahdollisuus.
Kuvissa esiintyvässä Vario-mallissa on hihnaveto, joka on tasaisesti lisännyt suosiotaan jo useamman vuoden ajan. Paikallisen pyörähuollon mekaanikko tai sinä itse varmasti tulet kiittämään tätä valintaa tulevien vuosien aikana. Hihnavetoisen pyörän käyttö- ja huolto on paljon puhtaampaa kun ketjuja ei tarvitse voidella ja puhdistaa.
Pyörä löytyy meiltä koeajoon ja on myös tilattavissa kauttamme. Eri mallivaihtoehdot ja lisävarusteet löydät Riese&Müllerin sivujen kautta. Jos lähetät meille pyörän konfigurointikoodin niin tilaus etenee helpoiten, mutta toki autamme tarvittaessa aivan alusta alkaen. Toisinaan tätä pyörää löytyy toki meiltä myös heti ajoon, joten kannattaa kysyä löytyykö sopiva malli heti valmiina.

Sähköinen liikkuminen ja energiatehokkuus

Sähköinen liikkuminen on hyvä kehityssuunta, joka parantaa liikkumisen energiatehokkuutta kun riippuvuus öljystä vähenee. Tällä hetkellä suurin puhe ja hypetys tapahtuu sähköautojen ympärillä. Sitä on helppo edistää, osin sen takia että se on helppo selittää kansantajuisesti. Sähköauton periaate on yksinkertainen: energia varastoidaan akkuun, josta se johdetaan sähkömoottorille joka liikuttaa autoa. Aivan kuin lasten leluissa tai taskulampussa. Yksinkertaista ja ymmärrettävää. Viime päivinä mediassa muistutettiin myös siitä, että vetyautojakin on tulevaisuudessa. Tekniikka on pääosin sama kuin sähköautossa. Akku on pienempi, ja sitä ladataan polttokennolla. Polttokenno muuntaa esimerkiksi vedyn sisältämää energiaa sähköksi, joka saatetaan varastoida vielä akkuun tai superkapasitoriin ennen kuin se johdetaan sähkömoottorille. Mediassa on keskusteltu sähköautoista osin myös kriittiseen sävyyn. Esimerkiksi siitä, mistä saadaan riittävästi raaka-ainetta akkuja varten ja miten akkujen kierrätys hoidetaan? Laajamittaisessa liikenteen sähköistämisessä on haasteita, jos se tehdään käyttämällä suhteellisen raskaita ja suurikokoisia ajoneuvoja. Kaiken tämän hypen keskellä tuntuu siltä, että onko kukaan muistanut ajatella tätä asiaa hieman laajemmasta näkökulmasta. Eli miten ja minkälaisilla ajoneuvoilla (sähköinen) liikkuminen järjestelmänä kannattaa toteuttaa? Sähköauto ei ole ainoa mahdollisuus. Sähköpyörä on myös yksinkertainen ja helposti lähestyttävä sähköinen ajoneuvo. Seuraavissa kuvissa esitetään muutamia faktoja, joissa verrataan sähköpyörän ja -auton ominaisuuksia toisiinsa. Esimerkiksi se kannattaa ymmärtää, että samalla määrällä akkumateriaalia voi valmistaa liki kaksisataa sähköpyörän akkua, tai yhden sähköauton akun. Jos olemme huolissamme esimerkiksi akkumateriaalin riittävyydestä ja haluamme sähköistää kaupunkien liikennettä, niin resurssien käytön suhteen sähköistäminen kannattaa tehdä suurelta osin sähköpyörien avulla. Tai jos ollaan huolissaan energiankulutuksesta, niin sama asia. Tai jos mietitään katupölyn määrää ja nastarenkaiden vaikutusta, niin sähköpyörä on yhä ylivoimainen ratkaisu. Sähköpyörä tarjoaa myös ihmisen kokoista liikkumista, ilman ruuhkia. Ja terveyshyötyjä siinä ohessa. Eli vanha polttomoottoriauto kannattaa ensisijaisesta korvata sähköpyörällä kaupunkiliikenteessä, ja vasta sen jälkeen kannattaa miettiä sähköautoa vaihtoehtona.
(Esitys: Aalto Energy Breakfast: Electromobility Ecosystems -tapahtumasta 24.10.2019)

Päivitys 14.11.2019: Ensimmäisen vuorokauden aikana tämä artikkeli oli luettu Liikkuvan Laatikon facebooksivuilla yli 9000 kertaa. Koska aihe selvästi kiinnostaa, niin lisää vastaavia vertailuja voitte lukea esimerkiksi Sustainable energy -without the hot air -kirjasta sivulta 254 alkaen. Kirjalla on jo ikää kymmenisen vuotta, mutta fysiikan lait ovat onneksi pysyneet ennallaan. Tämä on ajankohtaista myös siksi, että eilen Hollannissa pienennettiin suurimpia nopeusrajoituksia 130 km/h ->100 km/h moottoriteillä. Se oli tehtävä päästöjen pienentämiseksi. Kuten edellä mainitussa kirjassa ja wikipediassa todetaan, ilmanvastus nousee toiseen potenssiin suhteessa nopeuteen. Tehonkulutus nousee jopa kolmanteen potenssiin suhteessa nopeuteen. Nopeammin ajaessa toki päästään perille lyhyemmässä ajassa, mutta fysiikan lakien mukaan ilmanvastuksesta johtuva energiankulutus nousee silti toiseen potenssiin suhteessa nopeuteen. Eli kaksinkertainen nopeus vaatii kahdeksankertaisen tehon ja nelinkertaisen energiamäärän. Toisin sanoen, Hollantilaisten päätös laskea maksiminopeuksia on tehokas keino pienentää liikenteen päästöjä. Eikä se edes vaadi mitään uutta tekniikkaa tai muutoksia liikennejärjestelmään. Jos, ja kun, Suomessa halutaan pudottaa liikenteen energiankulutusta niin myös täällä yksi keino on nopeuden rajoittaminen, myös moottoriteillä. Esimerkiksi Ruotsissa on jo yleisesti käytössä 110 km/h rajoitukset. Alhaisemmat nopeusrajoitukset ovat eduksi myös sähköautoille, koska niiden toimintasäde kasvaa.