Aihearkisto: Yleinen

Talvirenkaat tavarapyörään

Ympärivuotisessa ajossa useimmat käyttäjät vaihtavat talveksi rengastusta pyörään. Perhepyörissä tämä on erityisen tärkeää, jos mukana on matkustajia. Tavarafillarit poikkeavat jonkin verran tavallisista pyöristä, koska usein edessä on pieni etupyörä, ja kyydissä on paljon lastia tai matkustajia. Korkea paino tekee sen, että renkaan on hyvä olla riittävän leveä, jotta se kantaa tarvittaessa paljon painoa ja tarjoaa edes jonkin verran pehmeyttä ajoon. Laatikollisissa pyörissä etenkin eturenkaaseen kannattaa panostaa, koska se on ohjaamisen kannalta tärkeä ja jos laatikossa ei ole lastia, niin usein etupää on melko kevyt, joka voi tuoda ongelmia. Yksinkertaistettuna, edessä on hyvä olla yleensä nastarengas jos kaipaa parasta pitoa ja turvaa ajoon. Eturengas on myös helppo ja nopea vaihtaa. Takarenkaassa on useampia tekijöitä vaikuttamassa päätöksentekoon. Oleellisin tekijä lienee se, että monissa tavarafillareissa takarenkaan vaihtotyö on paljon hitaampaa ja hankalampaa kuin eturenkaan vaihtaminen. Jos vaihdat renkaat itse, niin houkutuksena voi olla se, että jos samalla renkaalla pärjäisi ympäri vuoden? Tällöin voi harkita nappula tai kitkarengasta taakse, ja vaihtaa vain eteen nastarenkaan. Tavarapyörän suurempi paino voi tarjota noilla vaihtoehdoilla riittävästi pitoa, kun ajotapa on muutenkin hieman rauhallisempi. Eli laatikkopyörässä tuo on usein ihan toimiva vaihtoehto, kun pyörän painopiste on matala. Lapset ovat laatikossa myös hyvin turvassa, jos pyörä sattuisi keikahtamaan nurin. Laatikon alareuna ottaa nopeasti kiinni maahan. Pitkäperäpyörässä tilanne on hieman eri, koska lapset istuvat takapyörän päällä ja korkeammalla. Pitkäperäpyöriin kannattaa lähtökohtaisesti laittaa taaksekin riittävän pitävä rengas, ja jokapäiväiseen ajoon pitkäperäpyörässäkin on todennäköisesti tarve laittaa nastat taaksen jos kuljetat lapsi päivittäin. Mutta taas, jos kaikkein liukkaimmilla keleillä vaihtoehtona on vaikka kävely päiväkodille, niin silloin voi pärjätä myös ilman nastoja.

Seuraavaksi pohditaan vaihtoehtoja liukkaamasta pitävämpään. Lähtökohtana on yleisimmät tavarapyörien rengaskoot, 20″ ja 26″, joihin valikoima on hieman rajallisempi verrattuna joihinkin muihin kokoihin. Oletuksena on, että kaikki mahdolliset renkaat tavarafillarissa on varustettu mahdollisimman hyvällä pistosuojalla ja vahvalla rakenteella. Meiltä löytyy ja on ostettavissa ja tilattavissa kaikkia tässä mainittuja vaihtoehtoja. Esimerkiksi kesärenkaita tässä ja talvirenkaita tässä. Myös monia muita renkaita löytyy, jota ei tässä mainita! Kysy rohkeasti.

Kesärengas on monilla alla syyshuoltoon saavuttaessa. Jos et meinaa ajaa talvella tai ajat satunnaisesti, niin voi tällä toki koittaa onnea talven aikana. Lähtökohtaisesti näissä on kuitenkin melko kova kumiseos, joka kestää kulutusta mutta on liukkain vaihtoehto talvella. Syksyllä on kuitenkin hyvä aika huollattaa pyörä ja laittaa se kuntoon kevättä varten. Samalla kannattanee uusia rengas uuteen, jos tulee talvella satunnaisesti ajettua hyvällä kelillä. Näissäkin on hieman eroja kuvioissa, joka vaikuttaa pitoon.
+Kestää kulutusta
+Rullaa hyvin
-Liukkain vaihtoehto talvella, syksylla ja keväällä.

Nappularengas on yleistynyt tavarafillareissa ensiasennusrenkaana ja sen saa esimerkiksi Riese&Müllerin pyöriin kun valitsee mukaan GX-varustetason lisävarusteena. Se onkin kasvattanut suosiotaan etenkin siksi, että se toimii melko hyvin vaihtuvissa pohjoismaiden olosuhteissa. Se toimii hiekkateillä, syksyn märillä lehdillä ja satunnaisissa yllättävissä loska- tai lumikeleissä syksyllä ja keväällä, sekä kevään hiekoitussepelikeleillä siitä voi olla apua, jos sepeliä on yhä asfaltin pinnalla. Vaikka kuvio on karkea, kumilaatu on kuitenkin kovempi kuin talvirenkailla joten se ei tarjoa parasta pitoa ilman viiletessä tai kylmällä pakkasella. Itse olen kokeillut ajaa tällä takarenkaana koko talven, mutta eteen laitoin silloin nastan. Pito katoaa talvella hieman nopeammin ja yllättävämmin kuin kunnon talvirenkailla, mutta kokenut käyttäjä saattaa tällä pärjätä.
+Toimii hyvin monenlaisella alustalla, niin sanottu jokapaikanrengas (all terrain)
-Kuluu hieman nopeammin kuin kesärengas
-Rullaavuus on hieman heikompi kuin kesärenkaalla, mutta sähköavustus kompensoi tämän jos vain akkua riittää

Kitkarengas on harvinaisin vaihtoehto näistä neljästä, mutta voisi olla yleisempikin. Kesärenkaasta tämä eroaa kumilaatunsa osalta. Kumi on pehmeämpää ja tahmeampaa kuin kesärenkaissa, joten kitkarenkaassa on enemmän pitoa kylmissä ja märissä olosuhteissa. Lamellikuviointi tuo lisäpitoa, aivan kuten autojenkin kitkarenkaissa. Olen ajellut itse useamman talven myös HS (45 km/h) pyörällä niin että tämä rengas on takana ja nasta edessä. Se toimii monissa talven olosuhteissa yllättävän hyvin, mutta märällä jäällä tai vastaavalla voi kaivata nastojen lisäpitoa.
+Tarvittaessa tällä ajaa ympäri vuoden
+Ei tarvitse jonottaa renkaanvaihtoaikaa ensilumien aikaan, jos vaihtaa nämä alle jo loppukesän huollon yhteydessä. Voi myös laittaa aikaisin alle ja ottaa keväällä myöhään pois
+Hiljainen, ei harmita ajella kuivallakaan asfaltilla
+Edullisempi kuin nastarengas
+Ei naarmuta lattioita kuten nastarengas, jos pyörää pitää kuljettaa tai säilyttää sisällä
-Kuluu nopeammin kuin kesärengas
-Ei rullaa aivan yhtä hyvin kuin kesärengas

Nastarengas on se perinteinen talvirengasvaihtoehto. Nastat takaavat kohtuullisen pidon myös märällä jäällä, jossa muut renkaat ovat ongelmissa. Laatikollisissa pyörissä yleensä hyvä valinta ainakin eturenkaaksi, koska ilman kuormaa eturenkaalla voi olla melko vähän pitoa.
+Hyvä pito jäällä
-Kallein vaihtoehto
-Nastoilla voi vahingossa raapia jälkiä, jos pyörää pitää säilyttää ahtaassa varastossa
-Huonolaatuisissa nastarenkaissa nastat voivat tulla sisäpuolelta läpi ja puhkaista renkaan, tai nastat ovat liian pehmeitä. Älä hanki huonoja (liian halpoja) nastarenkaita!

Tyypillisiä tavarafillarien renkaita vasemmalta oikealle: Schwalben Big Ben Plus kesärengas, Smart Sam Plus nappularengas, Marathon GT 365 neljän vuodenajan rengas, Marathon Winter Plus nastarengas

Sisärengas vaikuttaa myös ajettavuuteen ja kestoon. Talvella hiekoitussepeli on ongelma, koska se on usein yhtä terävää kuin lasinsirut. Ulkorengas on toki tärkein suoja, ja pidä se hyvässä kunnossa. Mutta myös sisärengas vaikuttaa. Me asennamme nykyään aika paljon paksumpilaatuisia sisärenkaita tavarafillareihin, joita toki löytyy meiltä myös myyntiin. Nykyään on myös paikkanesteitä, jotka on tarkoitettu nimenomaan sisärenkaallisiin pyöriin. Löytyy toki myös tubeless-nesteitä sisärenkaattomaan asennukseen

ABS jarrut ovat myös yksi lisäturva yllättävissä olosuhteissa. Ne estävät etupyörän lukkiutumisen, joka voi estää kaatumisen yllättävissä tilanteissa. Tämä vaihtoehto on saatavissa moniin uusiin Riese&Müllerin tavarapyöriin.

Erikoiset vaihtoehdot:
Kymmenkunta vuotta sitten kokeilin myös hollantilaisvinkkiä, eli nippusiteitä! Kirjoittelin tuosta myös blogikirjoituksen aikoinaan. Toimii parhaiten, jos kilometrejä tulee vain vähän talven aikana. Toisaalta, kyllä tuolla yhden talven ajot tuli aikoinaan ajettua.

Muita myös vanha blogiteksti renkaanpaikkauksesta.

Paikkausvaahtoa kannattaa myös pitää mukana yllättävien rengasrikkojen varalta. Talvella tai märässä on tylsää vaihtaa rengasta tien päällä. Paikkavaahdolla ongelma ratkaa yleensä helpommin. Perinteisiä paikkojakin meiltä toki löytyy.

Riese&Müller Packster(2) 70

Kauden 2025 päivityksiä:

2025 siirryttäessä kannattaa huomata myös oleellinen uudistus joka jää monilta helposti huomaamatta: Packster ja Packster2 mallien ero on siinä, että ei-2 mallit ovat Boschin pitkään tuotannossa olleilla System 2 järjestelmällä varustettuja pyöriä, ja uudet Packster2 mallit on varustettu uudella Bosch Smart System sarjalla. Se koskee siis moottoreita, akkuja ja näyttöjä. Meiltä löytyy varastosta vielä jokunen Packster malli (kysy hyvää tarjousta!), mutta hiljalleen siirrytään kokonaan uusimpaan Smart Systemiin.

Kaudelle 2025 saapuu uusi vaihtoehto, joka on Buggy laatikko ja sadesuoja kiinteillä turvakaarilla.
Tummennetuilla ikkunoilla saa suojaa auringolta. Ikkunat on toki käärittävissä helposti ylös.

CT, eli Control Technology varustepaketti on nyt selvemmin erotettu omaksi mallikseen. CT tarkoittaa siis täysjousitettua mallia, kuva alla. Takaosan jousitus on luksusta polkijalle ja myös matkustajille. Tällöin kuopissa ja kanttikivissa matkustajiin ja polkijaan kohdistuu vähemmän tärinää ja iskuja, ja se on erittäin hyvä ominaisuus ajatellen esimerkiksi päiväunille nukahtanutta matkustajaa. Kaikissa R&M:n perhepyörissä on vakiona etujousitus, ja takajousitus löytyy tästä CT mallista ja Load-malleista. Huomioidaan lisäksi se, että kaksipyöräisessä tavarapyörissä matkustajien sijainti kahden akselin välissä on erinomainen tärinän ja tienpinnan aiheuttamien iskujen osalta. Tuossa kohdassa tärinä ja iskut vaimentuvat parhaiten, toisin kuin pyöräkärryissä, kolmipyörissä ja pitkäperäpyörissä joissa matkustaja istuu suunnilleen pyörän akselin päällä. Tuolloin pyörään kohdistuvat epätasaisuudet välittyvät helpommin matkustajaan, kuin pitkässä pyörässä joissa matkustaja istuu suunnilleen akseleiden välillä.

Huomaa takajousitus! CT=Control technology, eli takajousitus on saatavilla Packsteriin. Huomaa myös pääntuki matkustajille.

Aiempi teksti alla, päivityksiä lisätty.

Packster 70 palaa kaudelle 2023! Joten jos tämä pyörämalli kiinnostaa, niin tilaa kauttamme vaikka heti pyörä itsellesi, niin saat sen sitten kun saamme lisää Packstereitä. Mutta nyt asiaan, eli mitä on jäänyt yli kuuden kuukauden käyttökokemuksista mieleen?

Riese&Müller Packster 70 Vario

Kymmenien tavarapyörien kokemuksella voin todeta, että Packster 70 on tämän hetken parhaita pyöriä lastenkuljetukseen. Malleissa on toki eroja, ja yksilölliset toiveet ohjailevat valintoja mallien välillä, joten mikä tekee Packsteristä erinomaisen? Ensinnäkin, Packster 70:n painopiste on erittäin matala. Laatikon pohja on suunniteltu olemaan hyvin matalalla, joten laskee painopistettä. Matala pohja antaa laatikolle ja siten lapsille erinomaiset tilat.

Laatikon, lasten ja tavaroiden kannalta hyvä sääsuoja on tärkeä. Packster 70:n kuomu on saman tyylinen kuin Load60:n, eli kuomu on kiinteästi kiinni etuosasta ja joustavien kaarien ansiosta takaosan korkeutta voidaan säätää. Eli jos kuorma on pieni, voi kuomun vetää alas jolloin ilmanvastus on pieni. Tai jos lasti on iso, niin kuomun voi nostaa takaa korkealle. Tällöin kuomun alle on yhä väljät olot jopa 160 cm pitkällä matkustajalla kypärä päässä. Meidän oma 150+ cm juniori onkin todennut pyörästä, että ehdottomasti yksi parhaista matkustusmukavuuden kannalta. Ja tällä juniorilla on jo yli kymmenen vuoden kokemus tavarafillareiden kyydissä matkustamisesta. Laatikko on myös melko leveä, koten 11v ja 9v lapset mahtuvat vielä hetken aikaa kulkemaan vierekkäin samalla penkillä. Lattian syvennys tuo mukavasti lisätilaa jaloille, ja penkin alle mahtuu silti säilyttämään esimerkiksi sadevaatteita. Laatikon sisäpuolella on myös kahvat, joista on hyvä pitää kiinni tai joita voi käyttää askelmana, kuormansidontaan, U-lukon kuljettamiseen tai vastaavaan. Kuomun sivut voi myös avata kuumalla ilmalla. Kuomun mukana toimitetaan myös aurinkosuoja, jonka voi kiinnittää kuomun päälle. Tätä osaa arvostaa etenkin vauvat ja lemmikkieläimet. Kuomun lisäksi on saatavilla laatikon pressupeite, jonka voi osin avata, jos lapset istuvat penkillä, tai peitteen voi toki avata täysin. Tavaroiden suojaksi on saatavilla myös kova korkea kuomu, joka on lukittavissa. Sopii hyvin työkalujen tai vaikka ruokaläheteille ruuan kuljettamiseen. EPS-materiaali eristää myös lämpöä hyvin.

Joskus todetaan, että jos haluat tarkistaa kuinka hyvin tuote on tehty, niin katso sellaista kohtaa, jota ei tavallisesti näe. Tämän pyörän osalta se on pohja. Kaikista laatikollisista pyöristä paras pohjan muotoilu on tällä hetkellä Packster 70:ssä. Se on täysin sileä, joten se pysyy puhtaana ja ohjaa eturenkaan roiskevedet pois jaloilta, moottorilta ja voimansiirrolta. Ja ehkä se vaikuttaa myös siihen, että tämä pyörä tuntuu koostaan huolimatta erittäin aerodynaamiselta. Kyllä, todellakin, esimerkiksi alamäkeen pyörä rullaa erittäin kevyesti ja myös tasaisella poljen sillä usein yli 25 km/h jolloin sähköavustus jo lakkaa avustamasta. Tavallaan tämä pyörä onkin aikalailla pisaran mallinen. Laatikon pyöristetyt muodotkin ilmeisesti auttavat tähän. Ja seisontatuki, se toimii tässä pyörässä myös hyvin. Jalan avulla pyörä on raskaallakin lastilla helposti nostettavissa seisontatuen varaan. Jalalla polkaisu auttaa tässä, koska kuski voi käyttää omaa painoaan apuna.

Tekniikan osalta Riese &Müller on aina huipputasoa. Packster70:n sähköavustus on totutusti Boschin toteuttama. Tässä tapauksessa moottorina on neljännen sukupolven Cargo Line Cruise -moottori, ja akkuna on kaudella 2022 mallista riippuen 500 Wh (Family-malli), 625 Wh (Touring, Vario, Automatiq) tai jopa 1250 Wh tupla-akkuinen malli, jolla ajomatkat ovat parhaimmillaan parin sadan kilometrin luokkaa! Latauspistoke on myös tuotu erinomaiseen paikkaan pyörän etuosaan. Tällöin on helppoa saada pyörä lähelle latauspistettä. Toki akun voi myös ladata irrallaan. Packsterissä akut ovat lukittuina runkoputkien sisään varmaan talteen, mutta ne on helppo tarvittaessa irroittaa latausta varten. Varusteista voi mainita myös lisävarusteena saatavan Performance-paketin, joka tuo pyörään mm. erinomaiset valot, jolloin edessä on Supernovan M99 Mini-pro, pitkillä ja lyhyillä valoilla, ja takana vastaava takavalo, jossa on myös jarruvalot! Myönnän, että alkuun ajattelin että onko nämä tarpeellisia, mutta käytössä huomaa että ne kyllä lisäävät turvallisuutta. Pitkiä valoja voi tarpeen mukaan vilkutella vaikka mutkan takaa tai jalankulkijoille tai autoille jos ne eivät muuten meinaa huomata vastaantulijaa. Ja niillä näkee erinomaisesti itsekin. Ja toki myös vakiona olevat Supernovan valot ovat erinomaiset! Ohjauksesta todettakoon se, että perinteisen työntötangon sijaan tämän pyörän ohjaus on toteutettu vaijereilla, jotka kulkevat rungon sisällä. Ohjaustavan ansiosta pyörä on saatu muotoiltua sellaiseksi kuin on haluttu, ja tässä on saatu myös yksi lisäominaisuus: Etupyörä kääntyy tarvittaessa poikittain, joka mahdollistaa kääntymisen hyvin pienessä tilassa. Eli jos kääntää etupyörän poikittain, niin takarengas pysyy liki paikoillaan käännöksessä. Tämä toki on mahdollista vain kun kuljettaja on jalkautunut. Mutta myös ajossa pyörän kääntösäde on taitavalla kuljettajalla perinteistä kääntösädettä pienempi. Packster 70:ssä on myös edessä jousitus, joka myös takaa matkustajille tai tavaroille pehmeät kyydit.

Huomaa latauspiste valon oikealla puolella! Ja vaijeriohjaus takaa pienen kääntösäteen. PÄIVITYS 2025: Kuvasta poiketen nykyiset Packster2 mallit on varustettu uudemmalla Mobie 34 joustohaarukalla. Sen paksummat 34 mm putket tarjoavat entistä paremman ajotuntuman ja takaavat kestävyyden.

Packster 70 on saatavilla eri vaihteistoilla: Kaudella 2022 edullisin malli on Family-malli, jossa on Shimano Deore 10 v. ketjuvaihteisto, seuraavana on Touring-malli 11 v. XT-linkglide vaihteistolla. Sitten on hihnavedolla varustetut Vario (manuaalinen vaihto) ja Automatic, jossa vaihtaminen on täysin automaattista ja portaatonta. Itse olen ajellut hihnavedolla jo vuosia, kuten myös moni asiakkaistamme. Hihnavedosta on lähinnä hyvää sanottavaa. Puhdas, hiljainen, kestävä. Riese&Müller toki käyttä Gatesin parhaita CDX sarjan tuotteita, jotka ovat hyviä ja kestäviä. Hihnoissa on sisällä hiilikuitua, ja hihnapyörät on tehty takana ruostumattomasta teräksestä ja edessä koneistetusta alumiinista.
Varustepaketeista mainittakoon vielä GX, joka tarjoaa nappularenkaat joilla moni pärjää ympärivuotisesti pääkaupunkiseudulla, tai Comfort-kit, johon kuuluu kaarevampi ohjaustanko sekä leveämpi satula pystympää ajoasentoa varten. Tangon korkeudessa on pikasäätö kaikissa malleissa.

Pyörän mitat alla, muut tekniset tiedot löydät R&M:n sivuilta. Tilaa meiltä soittamalla, sähköpostilla tai tekevällä alustava tilaus nettikaupan kautta. Mutta parhaiten saat päivän tilanteen selville olemalla suoraan meihin yhteydessä tai poikkeamalla koeajolle.

Bosch PowerMore 250 tai R&M Range Extender 250

Bosch Powermore 250 on saatavilla Riese&Müllerin tilauspyöriin kaudelle 2025. Ja myös muihin pyöriin jälkiasennussarjana. Powermore 250, tai kuten R&M kutsuu, Range Extender 250, on pienikokoinen 250 Wh akku, joka on tarkoitettu pääosin pidentämään pyörän ajomatkaa. Esimerkiksi 500 Wh akulla varustettuun pyörään se tuo kolmanneksen lisää ajomatkaa, tai 750 Wh akulla varustettuun noin neljänneksen. Tai yksinkertaisemmin, pienillä pyörillä saat sillä noin 50 km lisää ajomatkaa, ja tavarafillareillakin keskivertokäyttäjä saa sillä noin 25 km lisää ajomatkaa. Mutta tämän akun käyttötarkoitus ei liene monilla pelkästään ajomatkan kasvattaminen. Se nimittäin tuo mukanaan muitakin etuja:

  • Pieni akku on helppo ottaa mukaan pyörästä latausta varten. Koska se painaa vain noin 1,5 kg ja koko on noin pyöreän maitotölkin kokoa, niin sen voi helposti ottaa mukaan laukkuun ja ladata vaikka työpäivän aikana, kahvitauolla tai muussa vastaavassa tilanteessa.
  • Tällä voi tarvittaessa korvata pyörän pääakun lyhyillä matkoilla. Jos käyt pienillä asioilla, ja et halua esimerkiksi talvella ottaa isoa akkua ulos, niin voit ottaa tämän pienemmän mukaan. Rajoituksena on se, että tämä ei välttämättä anna aivan yhtä paljon virtaa ulos kuin isommat akut, joten pieni tehonpudotus voi olla havaittavissa joissain raskaissa olosuhteissa.
  • Akku on siirrettävissä helposti eri pyörien välillä. Irtotelakoita voi hankkia erikseen. Omassa käytössä ajattelin käyttää tätä esimerkiksi siihen, jos kiinnitän ison Carla Cargon peräkärryn johonkin pyörään, niin lisäakulla saa lisää ajomatkaa jos kyydissä on raskas lasti.
  • Jos pyörän pääakku on unohtunut ladata illan aikana, niin PowerMore akun voit napata mukaan pelastamaan vaikkapa aamun työmatkan.
  • Ja tätä voi tavallaan käyttää ikäänkuin ”bensakanisterina”. Jos perheenjäsenellä tai kaverilla olisi akku vähissä, niin tällä voi kantaa repussa lisää virtaa paikan päälle, jos ei ole latausmahdollisuutta. Pisin lisävarustejohto on muistaakseni noin 70 cm, eli sillä voi ylettää esimerkiksi latausportilta pyörälaukkuun, jos pyörässä ei ole kiinni telakkaa PowerMore akkua varten. Mutta nuo irtotelakat ovat edullisia, pullotelineen hintaisia, joten sellaisen voi asentaa vaikka varmuuden vuoksi. Ja pullotelineadapterilla samaa telakkaa voi käyttää juomapullolle, jos lisäakku ei ole paikoillaan.

Joitain rajoituksia pienellä lisäakulla toki on:

  • Jälkiasennettavissa vain Bosch Smart systemillä varustettuihin pyöriin. Me toki asennamme tämän teille vaikka huollon yhteydessä, jos haluatte.
  • Akun telakassa ei ole lukkoa, mutta toisaalta, se on pieni ja kevyt ottaa mukaan.
  • Jos pyörässäsi on jo kaksi akkua, niin kolmannelle ei ole enää tukea.

Powermore lisäakku on noin juomapullon kokoinen, ja se myös kiinnittyy yleensä pyörän juomapullotelineeseen. Lisäakusta menee johto pyörän latausporttiin, ja näitä johtoja on useita eri malleja, jotta kuhunkin pyörään löytyy sopiva. Tällä hetkellä johtoja on 50- 750mm välein. Akkutelineeseen on saatavilla myös pikakiinnitteinen juomapulloteline, joten voi halutessasi vaihdella näiden välillä.

Lisätietoja Boschin sivuilta.

Tai jos haluat katsoa R&M:n sivuilta lisätiedot tai ajantasaisen hinnan lisävarusteena, niin ne löytyvät tästä.

R&M Range Extender Multichargerissa. Pyörässä on erinomainen paikka valmiina lisäakulle.
Powermore jälkiasennussarja. Tämän lisäksi tarvitaan vielä johto akun ja pyörän latausportin välille. Huomioi, että akku kiinnittyy suoraan tuohon telakkaan. Keskimmäinen on pulloteline, jota voi pitää telakassa kiinni jos akku ei ole paikoillaan. Eli juomapulloteline tai akku sopii samaan telakkaan kiinni.

Pitkäperäpyörien kokovertailu

Pitkäperäpyöriä on monen kokoisia ja levyisiä, joten miten ne vertautuvat toisiinsa? Ja jos haluat mieluummin pyörän laatikolla, niin katso klassikkopostauksemme Laatikkopyörien kokovertailu. Keräsimme tähän vertailuun muutamia pyöriä jotka sattuivat olemaan ulkona. Unohdimme joukosta Workcyclesin Fr8:n ja Gr8:n, joka sopisi hyvin tähän samaan joukkoon.

Bicicapace e-Classic ja Heavy Duty rack. Ei vielä varsinainen pitkäperäpyörä, mutta paljon tukevampi kuin keskimääräinen tavaratelineellä varustettu polkupyörä. Sillä tämä tavarateline kestää lastenistuinten kiinnittämisen. Valmistajan testaamana 35 kg asti.
e-Classicin takatelineellä Laiskiainen. Toki tähän telineelle saa lastenistuimen (Maxi tai junior), tai sitten Bicicapacen Mini Child Packin, tai pelkän pehmusteen, jalkatapit tai mini foot boardit. Ja muista aina pinnasuojat lapsia kuljettaessasi!
Bicicapace e-Classic
Bicicapace e-Classicona. Tässä on sama takateline kuin Classicissa, mutta huomaa kuinka sen kiinnityspiste on siirrettu taaksepäin, ja pyörän takahaarukkaa on pidennetty. Tämä tekee sen, että takatelineellä on enemmän tilaa ja kasvaneen akselivälin ansiosta pyörä on hieman vakaampi ajattava. Kuvassa on paikoillaan lisävarusteena saatava Mini Child Pack, joka sisältää nuo levymäiset jalkatuet, pinnasuojat, istuinpehmusteet, sälkänojan ja kiinnipitotangon. Selkänojatyynyssä on lantiovyö ja tämä MCP on mallia avoin, ja saatavilla on myös suljettu jossa kaarissa ei ole aukkoja sivuilla.
Laiskiainen rentoutuu Classiconan kyydissä. Huomaa myös tukeva Classiconan oma seisontajalka. Jalka on tärkeä yksityiskohta tavarapyörissä, joka vaikuttaa lastattavuuteen, käyttöön ja myös turvallisuuteen kun lapset ovat kyydissä. Nykyinen jalkamalli on osoittautunut kestäväksi, toimivaksi ja yksinkertaiseksi.
Kiinnipitotanko lisää matkustajan mukavuutta. Kiinnipitotanko ei mahdu lyhyempään Classic-malliin.
Bicicapacen e-Justlong on isoin pitkäperäpyörä. Child packin sisään mahtuu tarvittaessa jopa kolme (pientä) lasta. Valmistajan antama takaosan maksimikuorma on 70 kg. Joskin on todettava, että itse teline kestää paljon enemmän, koska se on terästä ja osa runkoa. Maksimikuormaa rajoittaakin lähinnä ajo-ominaisuudet ja esimerkiksi takakiekon ja renkaan kestävyys. Takaosassa on myös paikoillaan sadesuoja, joka on kuvassa sivuilta avoin, mutta siihen saa myös sujettavat sivuikkunat. Ne voi asentaa molemmille tai vain toiselle puolelle. Jos molemmat ovat paikoillaan, niin sadesuojan saa auki kippaamalla sen taaksepäin auki.
Justlongissa takamatkustajalla on hulppeasti tilaa. Bicicapacelle ominainen iso etulaukku on erinomainen. Isoon 80L vetoiseen laukkuun mahtuu monta kassia säältä suojaan. Laukun takaosassa on tarviketaskut esimerkiksi lukolle, vaatteille tai juomapullolle johon haluaa päästä helposti käsiksi.
Justlongiin mahtuu kaveri tai kaksi mukaan. Huomioi, että jos takana ei ole matkustajia, niin tuosta sivuilta rullautuu auki kangaspohja, jolla takaosan saa suljettua tuosta jalkaluukkujen kohdalta. Silloin takana voi kuljettaa helposti pienempiä laukkuja, kasseja ja laatikoita. Kätevää! Childpakissä on myös tarranauhalla suljettava varustetasku, joka ei näy kuvassa.
Riese&Müllerin Multicharger Mixte on kuvassa varustettu Safety Bar Kitillä, joka sisältää taakse jalkatuet, pinnasuojat, turvakaaren ja pehmusteet. Edessä tässä pyörässä on pienempi vakiona mukaan tuleva teline. Lisävarusteena saa eteen isomman Cargo -etutelineen.
R&M Multicharger. Huomaa, että oikean puolen astinlautaa voi takana käyttää myös lastenpyörän hinaamiseen. Astinlaudan takaosasta aukeaa luukku, ja teleskooppisesti tukea voi pidentää. Silloin telineeseen menee kiinni lastenpyörän eturengas, joka kiinnittyy yläosastaan hihnalla joka näkyy laiskiaisen jalan takana. Kätevä yksityiskohta.
R&M Multicharger ja safety bar kit. Huomaa: Takaosassa on kaksi tankoa. Sisemmästä pidetään kiinni, ja ulompi suojaa lapsen sormia osumilta, seiniin, tolppiin ja ovenkarmeihin. Sisempi tanko on pehmustettu.
R&M Multitinker on melko uusi pitkäperäpyörämalli. Oikein hyvä sellainen. Kannattaa huomioida, että akku (625 Wh vuonna 2024) on rungon etuosassa luukun alla. Sen paikka on oikein hyvä, koska se siirtää painopistettä eteenpäin. Pitkäperäpyörissä on usein haasteena se, että painopiste tulee melko taakse jos lapset ovat takana matkustajina. Sen vuoksi on hyvä, että edes akku on edessä. Lisäksi kuvassa näkyy Cargo-etuteline, johon saa vaikka kassin, laukun tai korin kiinni.
R&M Multichargerin takaosan Safety bar kit näyttää samalta kuin Multichargerissa, mutta on noin kymmenen senttiä pidempi. Eli takana on tässä hieman enemmän tilaa kuin Multichargerissa. Multitinkerin jalkatuet ovat myös aina vakiovarusteena pyörässä, kun taas Multichargerissa ne ovat lisävaruste.
R&M Multitinkerissä on mukavasti tilaa takana kahdelle lapselle, tai yhdelle lapselle ja pyörälaukuille. Huoma myös säilytyslokero satulaputken takana alaosassa, siinä missä kuvassa on suunnilleen poljin. Tila on lukittavissa ja on yllättävän suuri sisältä. Sinne saa vaikka sadetakin tai -viitan, työkaluja tai retkitarvikkeita kyytiin.

Miksi valita pyöräksi pitkäperäpyörä?

Moni miettii valintaa pitkäperäpyörän ja laatikkopyörän välillä. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Usein ajatellaan, että pitkäperäpyörä on jotenkin pienempi ja mahtuu paremmin esimerkiksi pyörävarastoon. Tämä on osin totta, mutta jos pyörän varustelee lastenistuimilla ja lastenkuljetuskehikolla, niin ne kasvattavat pitkäperäpyörän kokoa. Pitkäperäpyörä on usein sopiva isompien lasten kuljettamiseen, jotka osaavat jo istua tukevasti polkijan takana. Siellä on hyvin tilaa jaloille ja matkustaja istuu aika korkealla, joka voi olla matkustajille mukavaa. Toisaalta, laatikkopyörässä matkustajat istuvat matalalla ja lähempänä pyörän keskikohtaa, joka parantaa pyörän ajettavuutta. Pitkäperäpyörissä painopiste matkustajien kanssa on usein aika takana ja melko korkealla, joka vaikuttaa jonkin verran ajettavuuteen, ainakin jos itse polkija on kovin kevyt. Yksi näkökulma pyörävalinnan näkökulmaan on se, että jos lapsi nukkuu vielä paljon päiväunia, on laatikkopyörä helpompi valinta. Laatikossa voi nukkua vaikka pitkältään, kun taas pyörän lastenistuimella nukutaan istualtaan, joka ei kenties ole kovin optimaalista parhaissakaan lastenistuimissa. Sen sijaan jotkut koululaiset saattavat taas matkustaa mieluummin tavaratelineellä polkijan takana, koska se on kuulemma tyylikkäämpää. Joskin, laatikkopyörän kyydissä matkustaminen voi taas olla rennompaa isommillekin matkustajille, koska siellä ei tarvitse pitää käsillä kiinni ja voi touhuta omiaan matkalla johonkin tai sieltä takaisin.

Laatikkopyöriin saa laatikon päälle kuomut matkustajan suojaksi. Samalla tavoin nykyään myös joidenkin pitkäperäpyörien, kuten Justlongin, takaosiin saa erilaisia sääsuojia. Keskustelu polkijan ja matkustajan välillä on pyörissä hieman erilaista. Vanhemman näkökulmasta laatikkopyörässä lapsen näkee edessään, pitkäperäpyörässä taas lapsi matkustaa takana. Molemmissa keskustelu onnistuu matkan aikana.

Rengaskoko aiheuttaa usein keskustelua. Joissain pitkäperäpyörissä kuten R&M Multichargerissa on edessä ja takana isot 26″ renkaat. Ne tuovat monelle tutun ajotuntuman, ja iso rengas nousee helpommin esimerkiksi kanttikivien ylitse ja toimii vakaammin pehmeillä ajo-alustoilla kuten lumessa. Toisaalta, monissa pitkäperäpyörissä ja laatikkopyörissä vähintään edessä on pienempi 20″ rengas/kiekko. Sen etu on se, että etenkin takana tavarateline ja sen myötä painopiste saadaan alemmas, joka on hyvä asia ajettavuuden kannalta. Kantavuuden vuoksi näissä käytetään yleensä melko leveitä renkaita, sillä iso ilmatila tuo lisää vaimennusta ja tuo yleensä kiekolle lisää lujuutta, koska ei ole vaarana että esimerkiksi terävä kanttikivi löisi niin helposti renkaan läpi vanteelle asti. Nykyään molempiin kokoihin saa myös hyviä nastarenkaita. Joskin 26″ kokoon on toistaiseksi laajempi valikoima.

Takana isompiin kuuluva pitkäperäpyörä, Eli Bicicapacen Justlong. Ja edessä R&M Carrie, joka on laatikkopyöristä pienimpiä. Molempien pituus noin kaksi metriä.

Katso myös Laatikkopyörien kokovertailu.

Bosch ABS 2.0 -jarrut polkupyörissä

ABS jarrut. Tiesitkö että ne on saatavilla tiettyihin pyörämalleihimme? Esimerkiksi Load4 ja Multicharger (Mixte) on saatavilla tällä varusteella. ABS ei toki voi poistaa kaikkia onnettomuuksia, mutta Boschin mukaan jopa liki 30% sähköpyörien onnettomuuksista voisi välttää ABS:n avulla. Ja 30% vähennys on merkittävä! Sen vuoksi otimme myös osan vuoden 2024 ennakkotilauspyöristä ABS jarruilla. Normaalihinta varusteelle on noin 400€, mutta tutustumistarjouksena tammi-helmi-maaliskuussa 2024 jos löydät itsellesi sopivan ABS jarruilla varustetun pyörän varastostamme (tai saapuvista pyöristä), niin tarjoan ABS jarrut kaupan päälle! Ja vaikka ostaisit tuon uuteen pyörään lisävarusteena pyörää tilatessa, niin 400€ on mielestäni pieni hinta siitä, jos sen avulla välttää onnettomuuden.
Kyseessä on siis Boschin toisen sukupolven ABS, joka on jo oikein toimiva. Se on tehty yhteistyössä toisen saksalaismerkin, eli Maguran kanssa. Se siis estää etupyörän lukkiutumisen, ja lisäksi se pyrkii estämään takarenkaan nousemisen irti maasta ääritilanteessa, eli tangon yli lentäminen ei pitäisi olla mahdollista.
Ajossa ABS toimii kuin ”taikaa”. Jos jarrutat kovaa asfaltilla ja eteen tulee jääkohta, niin jääkohdan ajaksi jarruvoima vähenee niin että etupyörä ei lukkiudu. Kun jää loppuu, niin paremman kitkan myötä jarruvoima taas paranee. Hämmästyttävää, mutta todella toimivaa.
Myönnän, että itsekin paljon ajavana olin epäileväinen näiden suhteen. Ja jos olen skarppina vaikka maastopyöräilemässä, niin en tällaista kaipaisi. Mutta ne yllättävät tilanteet! Minullekin on käynyt niin, että arkiajossa ajelee ajatuksissaan pyörätiellä, mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää, niin sitä herkästi voi jarruttaa etujarrulla liian kovaa. Ja sellaisen tilanteen ABS voi pelastaa. Joten tutustu tekniikkaan vaikka Boschin sivuilta, tai kysy meiltä lisää.

Huomio! ABS vaikuttaa vain etujarruun, ja vain yli 5 km/h nopeuksissa.

Talvipyöräilyvinkkejä ja talvivaatetusta pyöräilijälle

Kerran kymmenessä vuodessa on hyvä kirjoitella talvipyöräilyvinkkejä, joten taas on sen aika. Ensimmäisen osan vuodelta 2014 voit lukea täältä. Ja olihan siinä välissä myös arkipyöräilyn sijasta harrastepyöräilyjuttu Fillaripäiväkirjan toimesta. Mutta tällä kertaa keskitytään hetki vaatetukseen. Itse olen ulkoillut paljon aina, joten olen kenties pitänyt kerrospukeutumista ja muita vaatetusjuttuja itsestäänselvyytenä, enkä ole niistä sen enempää kirjoittanut aiemmin. Mutta tässä hieman juttua kerrospukeutumisesta, ja hieman erityisempiä vinkkejä pyöräilyn näkökulmasta.

Lähtökohdat talvipyöräilyyn

Itse olen noin 70+ kg painava ja 185+ senttiä pitkä, hyväkuntoinen, ja suhteellisen herkästi tulee hiki liikunnassa, myös talvella. Joskin todettakoon, että keskitytään tällä kertaa pääosin arkipyöräilyyn, jossa minulla on nykyään käytössä sähköpyörä. HYvin usein laatikollinen pyörä, joka suojaa aika hyvin jalkoja viimalta ja roiskeilta. Sähköpyörä muuttaa talvipyöräilyssä paljon siinä mielessä, että omaa rasitustasoa on paljon helpompi säätää kuin luomupyörällä. Tällä tarkoitan sitä, että jos sähköpyörällä ajaessa meinaa tulla kylmä, niin lasken pyörän avustustehoa ja poljen enemmän itse, jotta tulee lämmin. Tai jos on lämmin, niin pidän avustuksen isolla ja annan pyörän viedä. Tämän ansiosta käytän talvella enimmäkseen toppatakkia pyöräillessä. Ja vastaavasti jaloissa ainakin tuulenpitävää, ehkä jopa ohutta toppaa. Mutta artikkeli pysyy selkeämpänä, niin pilkotaan vaatetus osiin (raajoista) ylhäältä alaspäin, ja lämpimästä kylmään ilmaan.

Päähineet

Syksyn viiletessä menee ensin päähän pipo, ja mielellään vielä tuulenpitävää mallia oleva. Esimerkiksi tämän tyylistä tai vastaavaa olen pitänyt. Ainakin pantaosa on hyvä olla tuulenpitävä edestä. Päälaella voi olla hengittävää kangasta. Todella kylmässä toki koko lakki voi olla tuulenpitävä. Itse pidän pipon päällä pääosin pyöräilykypärää, mutta kylmässä toimii myös laskettelukypärä ja laskettelulasit. Todella kylmässä on ollut joskus käytössä myös ”karvalakki”. Jos ajelee suojaisia väyliä hissukseen, niin tuokin suojaa pahimmilta kolhuilta, joskaan ei ihan kypärän tasoisesti. Jos ei halua hankkia kovin monia pipoja, niin oikeastaan kahdella pärjää ympäri vuoden. Ohut villa tai fleecepipo, ja ohut tuulenpitävä pipo. Noista voi valita jomman kumman, tai jos pukee molemmat päällekkäin, niin sillä pärjää jo hyvinkin kylmässä. Kahdessa pipossa on myös se hyvä puoli, että jos aamulla on työmatkalla on kylmä, voi käyttää kahta pipoa, ja iltapäivällä paluumatkassa lämpimässä voi käyttää vain yhtä.

Kypärän alle sopiva pipo, tämä mallikuva Shelbyn mallistosta

Kaulan ja pään suojaksi kylmillä keleille voi laittaa myös kypärähupun. itsellä on ollut käytössä esimerkiksi Acliman malleja. Mainittakoon sieltä arktisiinkin oloihin sopiva Aclima Doublewool Balaclava, jonka erikoisuus on suun eteen tuleva verkko. Tuolla pärjää sitten jo todella kylmissä oloissa vaikka tulisi viimaa kasvoihin. Itse pidän näissä kypärähupuissa isosta kaulaosasta, jotta kaulaan ei pääse viimaa takin kauluksesta. Yksi malli tällaisesta on beea.fi myymä ”Ninjako” merinovillakaulurin ja lakin yhdistelmä. En ole kyseistä huppua/kauluria käyttänyt itse, mutta minulla on vastaavan kokoinen kauluri ja huppu erikseen. Noiden asusteiden etu on se, että ne on helppo pukea ja riisua. Jos esimerkiksi polkee konttorille hommiin, niin tuollaisen ison kaulurin voi pukea suoraan työvaatteiden päälle, ja se on helppo ja nopea ottaa pois päältä vaikka pihalla ennen kuin astelee sisälle työpaikalle tai asiakastapaamiseen. Käytännössä olen kokenut, että tuollainen vastaa liki villapaitaa. Ja jos on helposti hikoilevaa sorttia, niin tuollainen kauluri ei hiosta niin paljoa kuin kokonainen paita. Se kuitenkin suojaa esimerkiksi edestä viimalta hyvin.

Esimerkkinä Acliman Doublewool balaclava / kypärähuppu. Kuvan malli sopii kylmimpiinkin olosuhteisiin.

Käsineet

Itse laitan hyvin herkästi hansikkaat käteen. Itseasiassa taidan ajaa melkein aina hanskat kädessä, osin harrastuksien vuoksi jolloin haluaa pitää sormet lämpiminä kun saapuu perille. Ja toki hanskat suojaavat, jos sattuisi kaatumaan. Jälkimmäinen toki koskee itsellä lähinnä vapaa-ajan ajoja maastopyörällä. Mutta, kun kelit kylmenevät, niin hanskat paksuuntuvat. Erikoisuutena mainittakoon vedenpitävät ”alppikalastajan hanskat”, joita myös smurffihanskoiksi kutsutaan. Eli Showa Temres hanskat, joita saa nykyään myös mustana. Jos et usko minua, niin lue tästä arvostelu. Jos on lämpötila lähellä nollaa, ja sataa kovaa vettä, niin nuo ovat hyvä valinta. Itse käytän niitä myös pyöriä pestessä jos on kylmä. Noiden hinta on noin kolmekymppiä, mutta toimivat märässä paremmin kuin 150+€ maksavat gorehanskat tai muut vastaavat. Mutta jos on oikeasti kylmä, niin kintaat ovat oma valintani. Ja vaikka minulla on ollut myös hintaviakin gore-tex tms kintaita käytössä, niin useimmiten yhä käsiin päätyy vanhat SA nahkakintaat. Suorastaan naurattaa, että tuollaiset alle kymmenen euroa maksavat kintaat ovat kestäneet omassa käytössä noin 20 vuotta, eikä hienommat mallit ole niitä syrjäyttäneet. Mutta sisähanska on noissa tärkeä, itselläni on noissa nykyään pile(?)-vuori, jossa kämmenselän puolella on tasku vaahtomuovipalalle. Eli tuntuma ohjaustankoon on hyvä ja ohut, mutta kämmenselän puoli on paksu, hieman kuin nyrkkeilyhanskassa. Joka on aasinsilta siihen, että esimerkiksi Hestralla on leather Box(er)-mitt, joka on hieman vastaava ja SA-hanskaa vastaava mutta hienompi malli. Tärkeä vinkki: Jos on hyvin kylmä, niin tumppujen sisällä kannattaa pitää ohuita alushanskoja. Villa tai silkki ovat lämpimiä, joskin eivät kovin kestäviä. Mutta jos käyttää vain alushanskoina, niin siinä käytössä kestävät kyllä aika pitkään. Alushanskat tuovat lisälämpöä, mutta niiden tärkein tarkoitus on se, että kun otat tumpun pois kädestä vaikka lukkoa avatessa tai kännykkää näpyttäessä, niin et altista paljasta ihoa kylmälle. Etenkin jos käsittelet kylmässä jotain metallia, kuten avainnippua, niin on hyvä jos ei koske suoraan paljasta metallia.

Harrasteajossa olen käyttänyt talvella myös tankohanskoja, mutta kaupunkikäytössä en ole niistä pitänyt, koska ne vaikeuttavat suuntamerkin näyttöä. Mutta jos ei suuntaa näyttele, niin nuo ovat kyllä hyvät. Etuna mainittakoon se, että ne pitävät myös vaihdevivut, jarrukahvat yms suojassa vedeltä, rännältä ja lumelta.

Jalat

Jalkineisiin kaikilla lienee omia suosikkeja. Mutta jos miettii syksyn viileitä sadeilmoja, niin saappaat on kyllä hyvät. Jos ne voi työpaikalla vaihtaa muihin kenkiin. Talvella itse pidän yleensä korkeavartisia talvilenkkareita, tai nahkaisia korkeavartisia talvikenkiä. Suomalaisvalmistajilta löytyy esimerkiksi Sieviltä (työ)kenkiä joissa on väljä lesti, jolloin tarvittaessa mahtuu vaikka villasukat. Ja sukkien osalta vinkki: Suomessa tehdään hyviä sukkia esimerkiksi Sukkamestarien toimesta. Sieltä löytyy eripaksuisia merinovillasukkia ja muita.

Housuina olen käyttänyt tilanteen mukaan kaikkea farkuista puvunhousuihin ja ulkoiluhousuihin. Farkut ja vastaavat ovat tuttuja kaikille, mutta mainittakoon että myös farkkuja ja muita arkihousuja löytyy nykyään paremmin säätä kestävinä kankaina, joissa on puuvillan sijaan keinokuituja tai villaa, jopa villasarkaa tai vastaavaa. Puuvilla kuivuu luonnollisesti hitaimmin, keinokuidut ja villa kuivuvat nopeammin, eivätkä laadusta riippuen edes kastu kovin pahasti.

Housujen päällä ilmojen viiletessä olen käyttänyt toisinaan Rainlegsejä. Noiden etu arkipyöräilyssä on siinä, että ne voi laittaa kotona farkkujen tms päälle. Ajaessa ne suojaavat viimalta ja pieneltä sateelta. Ja työpaikan pihalla ne saa pois päältä alle kymmenessä sekunnissa avaamalla kolme solkea. Näitä löytynee Suomesta joistain pyöräliikkeistä tai ratsastustarvikekaupoista. Meillä oli näitä ennen myynnissä, joten voit toki kysyä josko vielä löytyisi jokin pari. Jos kaipaa suojaavampaa tai lämpimämpää, niin esimerkiksi Norronan (ja muiden ulkoiluvaatemerkkien) mallistossa on sade- ja toppahousuja/knickersejä/shortseja, joissa on kokopitkät vetoketjut sivuilla. Ne saa myös helposti pois vaikka työpaikan pihalla. Ei mene siinäkään montaa sekuntia. Erikoisuutena mainittakoon, että kyseisen valmistajan mallistossa on ainakin ollut myös merinovillaisia pitkiä alushousuja täyspitkillä vetoketjuilla. Vetoketjujen ansiosta tuollaiset housut pukee/riisuu nopeasti vaikka vessassa kengät jalassa jos työpaikalla ei ole pukuhuonetta.

Paidat ja takki

Alusvaatteista ensin: Itse käytän lähes aina merinovillaisia aluspaitoja. Niitä löytyy nykyään todella tyylikkäitäkin, ja eri mallisia. Ja löytyy myös merinovillaisia kauluspaitoja ja vastaavia vaatteita jotka sopivat tyyliltään myös toimistohommiin. Ja tyylikkäät villapaidat toimivat hyvin myös (sähkö)pyöräilyssä. Käytän sekä villapaitoja, että fleecevaatteita. Joskin pyrin suosimaan villaisia, koska fleecestä irtoaa mikromuoveja. Ja kerrottakoon kokemus viikon takaa: Lähdin pohjoiseen laskettelemaan uudenvuoden aikaan, mutta toppatakki unohtui kotiin. Sen vuoksi koitin eri päivinä kuoritakin alla ensin kahta fleeceä, ja seuraavana päivänä kahta villaista kerrosta. Periaatteessa aika vastaavan paksuisia kerroksia. Pakkanen oli sama molempina päivinä, mutta tämän kokeilun voittajaksi selviytyi villapaidat, ollen jonkin verran lämpimämpiä. Veikkaan että siihen vaikutti osin se, että käyttämäni fleecet painuivat herkemmin kasaan paineen alla, kun villa taas ei painunut niin herkästi kasaan. Jos taas pitäisi pärjätä vähimmällä määrällä paitoja ympäri vuoden, niin periaatteessa kolmella paidalla pärjää. Villainen t-paita, pitkähihainen ohut villapaita, siis sellainen maksimissaan t-paidan paksuinen, ja villapaita. Jos koot valitsee siten, että kaikkia mahtuu pitämään yhtäaikaa päällä, niin pärjää talvella, kesällä ja välikeleillä. Eli kerrospukeutumista. Päällimmäiseksi kesällä ei mitään, viileämmässä tuulitakki tai sadetakki, ja talvella toppatakki. Eli kerrospukeutumista.

Takin osalta käytän pääosin toppatakkeja talvella, ohuita tai paksumpia. Kokemukseni mukaan ne toimivat myös märällä kelillä arkiajomatkat, ne eivät kastu herkästi läpi asti, ja kuivuvat esimerkiksi työpäivän aikana.

Yhteenveto

Talvipyöräily on lopulta aika yksinkertaista, kun vain pukee sopivasti vaatetta päälle. Oma filosofiani arkiliikkumisen suhteen on ollut se, että hyviäkin vaatteita voi helposti ostaa, koska ne ovat paljon edullisempia kuin esimerkiksi autoilun kulut. Yhden tankkaamisen hinnalla voi hankkia hyvin jonkin vaatekappaleen, joka saattaa kestää vaikka kaksikymmentä vuotta. Jos talvi aiheuttaa joskus harmeja pyöräilijälle, niin ne harmit ovat paljon pienempiä kuin mitä talvi aiheuttaa isommille ajoneuvoille. Jos ajokissa on talviongelmia, niin alle 30 kg ajoneuvo on helpompi saada sisälle sulamaan kuin 2000 kg painava ajoneuvo. Pyörän nostaa tarvittaessa asuntoon sisään lämpimään, mutta autoa ei nosta.

Joten nauttikaa talvipyöräilystä kaikkine haasteineen ja iloineen!

Lisäys: Sattumaa tai ei, niin kaksi päivää oman blogikirjoituksen jälkeen myös Pyöräliitto kirjoitti samasta aiheesta.

Onko nyt oikea aika hankkia tavarapyörä?

Viimeisen vuoden aikana lapsiperheitä on puhuttanut inflaatio ja korkojen nousut. Näiden asioiden vaikutus on ollut kenties korkeimmillaan juuri nuorilla lapsiperheillä, joilla on usein asuntolainaa ja normaalit lapsiperheen kulut. Kuitenkin, juuri lapsiperheillä on myös paljon menoja ja liikkumisen tarvetta. Lapset aamulla päiväkotiin tai kouluun, sitten vanhemmat töihin ja taas töiden jälkeen lasten haku, sitten kotiin ja kohta taas lasten ja vanhempien harrastuksiin. Joten monille herää kysymys, millä lapsiperhe liikkuu?

Meidän vastaus on luonnollisesti se, että jos liikkuminen on mahdollista tavarapyörällä, niin se on usein paras ratkaisu. Se on ylivoimainen energiataloudeltaan, joka tarkoittaa että polttoainekuluja ei käytännössä ole. Polttomoottoriauton tankkaus voi viedä helposti sata euroa kerta, sähköauton lataaminen vähemmän, mutta sähköauton lataaminenkin voi (moni)kymmenkertaisesti enemmän sähköä kuin tavarafillarin lataaminen. Eli jos mietitään liikkumisen kuluja energian käytön näkökulmasta, niin tavarapyörä vie voiton. Sähköillä tai ilman. Samassa suhteessa myös haitalliset päästöt liikkumisesta ovat minimaaliset, joten omaan ja muiden elinympäristöön ei tarvitse tuprutella turhaan savua ja päästöjä. On arjen luksusta nauttia puhtaammasta ilmasta. Ja jos mietitään muita kuin polttoainekuluja, niin niitä autoissa riittää. Talouslehti Forbes kirjoitti 4.2.2022 tutkimuksesta, jossa todettiin että pienen auton elinkaarikustannus on noin 689 000 usd. Eli noin 653 000€, josta yhteiskunnan osuus kuluista on noin 260 000€! Eli toisin sanoen, autoilu maksaa ja paljon! Usein asuntoa pidetään selvästi suurimpana hankintana, mutta autoilun kustannukset ovat salakavalan isoja, ja saattavat olla samalla tasolla asunnon kanssa. Jos verrataan tavarapyörään, niin jälkimmäisen elinkaarikustannukset ovat hyvin pieniä autoon verrattuna, ja etenkin yhteiskunnan osuus kuluista on hyvin minimaalista, koska pyörät eivät juurikaan kuluta infraa ja vievät vain vähän tilaa autoon verrattuna. Talouden ennakoitavuuden kannalta pyörä on myös hyvä valinta. Autojen ongelma on se, että minkähintaiseen autoon tahansa saattaa tulla yllättäviä korjauskustannuksia vaurion tapahtuessa. Moottorin ja alustan vauriot ja viat voivat maksaa tuhansia euroja yllättäen, tai pelkkä pieni kivi tuulilasiin voi aiheuttaa yli tuhannen euron kulut. Pyörällä noin suuria yllättäviä kuluja ei yleensä pysty syntymään. Esimerkkinä, että pyörän renkaat voi saada vaihdettua noin satasella, mutta auton pakollinen talvirengassarja vanteineen voi maksaa tuhat euroa tai yli, ja lisäksi yleensä tarvitaan kesärenkaat.

Jotkut ovat siten onnellisessa asemassa, että liikkuminen saattaa pääosin onnistua julkisella liikenteellä. Tällä hetkellä AB-lippu pääkaupunkiseudulla maksaa noin 60€/kk ja noin ABC lippu noin 80€/kk jos nuo hankkii koko vuodeksi kerrallaan. Jos kahdelle aikuiselle hankkii tämän hetken hinnoilla ABC liput viideksi vuodeksi, niin siitä kertyy yllättäen melkein kymppitonnin verran kuluja! Sillä hinnalla saa jo premium-tason tavarafillarin. Mutta, näissä julkisen liikenteen hinnoissakin on varmasti nostopainetta, kuten kuulimme pyöräliiton ”Valtio kestävän liikenteen edistäjänä” -seminaarissa 24.10.2023. Tuolla Rauno Särkkäaho pohdiskeli hintojen nostopainetta muunmuassa inflaation ja uuden hallitusohjelman puitteissa. Jo pelkästään linja-autoliikenteen kustannusindeksin noususta johtuen hintojen korotuspaine olisi tällä hetkellä 27-53%, joka on merkittävä muutos! Lisäksi, vaikka hallitusohjelmassa sanallisesti sanotaan että työn ja liikkumisen verotusta pyritään keventämään, niin valitettavasti joukkoliikenne on tainnut jäädä nykyhallituksella vähemmälle painoarvolle? Tämä päätelmä sen vuoksi, että riskinä on että joukkoliikenteen ALV kanta saatetaan nostaa 10%->14%. Se taas nostaisi lippujen hintoja. Pyöräilyn kustannukset taas ovat helpommin hallittavissa. Useimmat varaosat ovat kohtuuhintaisia, ja ainakaan meillä huoltojen hinnoissa ei ole ollut isoja muutoksia. Toki meillä on jatkuvasti paine nostaa myös huollon hintaa kulujen noustessa, mutta monet huollot pyörään pystyy tekemään tarvittaessa itse.

Joten, vaikka nyt saattaa monilla perheillä tehdä tiukkaa talouden kanssa, niin on pääteltävissä, ja laskettavissa, että tavarapyörä saattaa olla taloudelle erittäin järkevä valinta liikkumiseen. Ne jotka eivät ole pyörää aiemmin käyttäneet, saattavat alkuun kauhistua perhepyörien hinnoista, joka on nykyään yleisesti 5000+€ luokkaa. Mutta kun otetaan huomioon vaihtoehtojen kustannukset, niin hinta ei ole lopulta niin suuri. Tavarapyörien osalta tilanne on yhä se, että niitä on käytettynä markkinoilla todella vähän. Tämä johtaa siihen, että käytettyjen pyörien jälleenmyyntihinnat ovat olleet suhteellisen korkeita. Toisin sanoen, jos ostat nyt uuden pyörän ja myyt sen parin vuoden päästä, niin saatat saada ison osan pyörän hankintahinnasta takaisin. Mikä on hyvä asia! Ja kun inflaatio on ollut tänä vuonna noin 6% luokkaa, niin sehän on lopulta enemmän kuin noin 4% euribor-korot tällä hetkellä. Joten periaatteessa, pyörähän kannattaa ostaa nyt ennen kuin hinnat taas nousevat.

Yhteenvetona: Laadukas perhepyörä on viisas valinta, jos sillä pystyy hoitamaan perheen (tai yrityksen!) liikkumistarpeet. Vaikka hankintahinta saattaa tuntua juuri nyt korkealta, niin hankintakulu on pienempi kuin esimerkiksi autossa. Ja pyörässä juoksevat kulut ovat merkittävästi pienemmät kuin autossa, koska ei ole pakollisia vakuutuksia, katsastuksia ja muita vastaavia kuluja. Julkiseen liikenteeseen verrattuna pyörä tarjoaa vapauden liikkua omia reittejä omiin aikoihin, ja etenkin lasten kanssa liikkuessa pyörä on loistava joukkojenhallintakeino. Lapset saa kiinni penkkiin kotiovella, ja lapset voi määränpäässä vapauttaa suoraan luontoon kirmailemaan, koska pyörän voi ajaa suoraan leikkipuistoon tai metsään, toisin kuin auton, bussin tai junan.

Loppupohdinnat tälle päivälle: Jos ajatellaan tätä vuodenkiertoa, niin nyt syksyllä ja talvella pyöräliikkeissä, kuten meillä, on se hiljaisempi ajanjakso. Joten juuri nyt on hyvä aika olla yhteydessä ja kysyä pyörästä vinkkejä ja tarjouksia! Näitä vinkkejähän meiltä kysylläänkin usein, ja jos nyt ihan ummikkona joku kysyy juuri tänään, että mikä pyörä olisi meille paras, niin todennäköisesti vastaisin, että itse valitsisin laatikollisen pyörän, jos se muutoin sopii esimerkiksi säilytyksen kannalta. Laatikollisessa pyörässä lapset pääsevät tilavan kuomun alle suojaan säältä, ja samalla kuomu suojaa polkijan jalkoja. Laatikossa painopiste on myös matalalla, joka helpottaa käyttöä ja on hyvä ominaisuus esimerkiksi talvella. Painopiste laatikollisissa pyörissä sijaitsee yleensä tasaisesti renkaiden välillä, joka on ajettavuuden ja lasten mukavuuden kannalta hyvä. Jos taas laatikollinen pyörä on jostain syystä pois laskuista, esimerkiksi pienen säilytystilan vuoksi, niin sitten pitkäperäpyörät ovat hyvä valinta. Pitkäperäpyöriä on erimittaisilla telineillä, mutta yhtenevää näissä on se, että pyörän taka-haarukka on pidenmpi kuin tavallisissa pyörissä. Tuo tekee sen, että jos takana on matkustaja, niin matkustajan painopiste saadaan paremmin renkaiden/akseleiden välisellä alueelle. Lyhyissä/tavallisissa pyörissä takaosa on lyhyempi, joka tekee sen, että yksikin lastenistuin voi usein heikentää ajettavuutta huomattavasti. Etenkin, jos takamatkustajan painopiste on pyörän taka-akselin takapuolella. Jos tarkkaan luet istuinvalmistajien ohjeet, niin niissähän toisinaan esitetään, että penkin painopiste (joka on myös joihinkin penkkeihin merkitty, pitäisi olla akselin etupuolella. Ja se ei monissa tavallisissa pyörissä onnistu. Eli, lasten- tai tavaroiden kuljettamiseen tehty pyörä on oikea valinta. Niiden runko ja osat on tehty kantamaan riittävästi kuormaa siten, että pyöräily on mahdollisimman turvallista ja mukavaa!

Riese & Müller Transporter 85 vario

Transporter 85 on Riese&Müllerin suurin laatikollinen tavarapyörä. Sen vuoksi oli mielestäni hauskaa kiinnittää siihen MKS:n Panamax polkimet. Jos Panamax alukset ovat suurimpia laivoja jotka mahtuvat Panaman kanavan läpi, niin Transporter 85 on todennäköisesti suurimpia laatikollisia tavarapyöriä, jotka mahtuvat läpi 80 cm leveistä ovista. Tämä taas tekee sen, että esimerkiksi yritykset saavat tällä pyörällä tarvittaessa kuljetettua tavarat ja paketit ovista ja isoista hisseistä. Eli varastolta suoraan työkohteeseen, esimerkiksi. Tai perheissä tällä kuljettaa vaikka mitä tavaraa, ja sen saa silti todennäköisesti mahtumaan pyörävarastoon tai katokseen. Tai yhdistys kuljettaa sillä kahvittelutarvikkeet kylätapahtumaa varten. Opiskelijajärjestöilläkin löytyisi tälle varmasti käyttöä, sillä tällä likimain muuttaa pienin yksiön tavarat parilla ajolla. Yritysten kannattaa huomata se, että tähän laatikon kylkeen mahtuu myös paljon mainostilaa!

Riese&Müller Transporter 85 on varustettavissa monilla eri tavarankuljetusratkaisuilla. Tässä on paikoillaan 375 litrainen Flat box cover. Löytyy myös 465 litrainen high box cover ja 250 litrainen utility box.

Tässä kuvassa on Vario mallin voimansiirto. Eli Enviolon Heavy Duty takanapa hihnavedolla on hiljainen ja huoleton. Ja kuvassa myös ne jo mainitut Panamax-polkimet (lisävaruste). Tällä kaudella on saatavilla uutena myös ketjuveto. Shimanon uudet vaihteistot lupaavat pidennettyä kestoikää ketjuvedolle, joten se on palautettu vaihtoehtoihin.
Kun on pakko painaa pitkää päivää, niin päivän päätteeksi pyörä on helppo laittaa lataukseen. Kuvassa uusi latausportti, ja Smart systemin 545 Wh akku. Saatavilla on myös 725 Wh ja massiivinen 1450 Wh Dual battery, jolla voi painaa hommia vaikka kolmessa vuorossa tai kaupunkien välistä linjaliikennettä ajaessa.
Erimittaiset polkijat voivat vivun käänteellä muuttaa ajoasennon korkeutta. Tangon korkeudessa on pikasäätö. Kuvassa myös Intuvia 100 näyttö ja Smart systemin kahvapainikkeet, joilla voi jo sellaisenaan ajella jos ei kaipaa näytöstä lisätietoja.
Tässä siis Flat box cover, joka on keskikokoinen laatikkovaihtoehto tähän pyörään. Pyörän saa myös ilman laatikkoa.
Kypärä mittakaavana. Ja huomaa myös alalaatikko (+15L) tilaa erinäisille tarvikkeille oman luukun alla laatikon pohjalla.

Riese & Müller Multitinker Vario ja renkaanvaihto

1: Lyhyt ja parempi versio vuodelta 2024:

Helpoin tapa renkaanvaihtoon ja hihnan löysäämiseen on se, että irroitat kiristysrullan ja rungon välisen pienen Torx-pultin. Sen jälkeen hihna on löysällä ja saat takarenkaan vaihdettua. Mutta kun laitat kiristäjää takaisin, niin huomaat että se on vaikeaa koska alkuperäinen pultti on hyvin lyhyt. Saat rullan helpommin paikoilleen jos vaihdat tuon M5 kokoisen pultin pidempään, eli vaikka 20-30 mm pitkään pulttiin. Silloin pultin saa helpommin paikoilleen, ja pulttia kiristäessä saat hihnan taas kireälle. Käytä mieluiten ruostumatonta pulttia, tai jos tavallista, niin laita reilusti rasvaa pulttiin, ainakin alapuolelle kiinnityksen jälkeen, niin tuon saa myöhemmin myös pois.

2: Pidempi versio vuodelta 2023, lähinnä silloin jos hihnankireyttä pitää säätää tms.:

Koska tätä kysyttiin, niin tässä vastaus kuvien kera:
Jos vaihdat Multitinker Varion takarengasta, niin hihnan kireys ja kiristysrulla saattaa estää sen, että renkaan akseli tulisi suoraan ulos hahlostaan. Koska tässä mallissa ei ole jousitettua hihnan kiristysrullaa kuten Loadissa, niin tässä mallissa (ja Multihargerissa) hihnan kireyttä säädetään kiristysruuveilla. Niillä saa myös renkaan asetettua suoraan. Eli jos ja kun hihna on tiukalla, ja akseli ei pääse ulos hahlostaan, niin löysää ensin nuo allaolevassa kuvassa näkyvät T40 ruuvit (pari kierrosta), jonka jälkeen saat siirrettyä rengasta eteenpäin kiristysruuvien avulla. Tällöin hihna löystyy, ja renkaan saa irti. Vastaavasti kun olet laittanut renkaan takaisin, niin hihna pitää taas kiristää. Hihna kireyden säätöön löytyy Gatesilta työkaluja, tai puhelimeen ladattava appi.

Jos sinulla on epävarmuutta miten tämä toimii, niin vaihdata rengas pyöräliikkeessä, tai pyydä osaava kaveri apuun. Jos olet vain paikkaamassa sisärengasta, niin katso ensin nämä ohjeet.

3mm kuusiokoloruuvi löytyy tuolta. Paikka on ahdas, mutta pitkällä kärjellä onnistuu helpoiten. Kuvan oikeassa reunassa näkyy kaksi Torx40 ruuvia, jotka tulee myös löysätä pari kierrosta, jotta säätö onnistuu. Jos sinulla ei ole tuohon sopivaa L-mallista Torx avainta, niin jalkatuki on kiinni neljällä pultilla. Jos sen löysää, niin pääsee käsiksi alempiin isoihin ruuveihin. Huomaa, että tuossa näkyy myös nuo Enviolon vaijerien päissä olevat vipu ja tynnyri. Jotta ne saa irti, niin vaihdekahvan päästä kannattaa löysätä vaijerit mahdollisimman löysälle ennen irroitusta.
Vasemmalla puolella ruuvi löytyy tuolta. Ja myös siellä on ne isot T40 ruuvit jotka pitää löysätä.
Ja kiristin näyttää läheltä tuolta. Eli kun kääntää ruuvia sisään, niin eturengas liikkuu eteenpäin, ja kun kääntää ruuvia ulos, niin rengas liikkuu taaksepäin. Kuvassa näkyy myös johdollinen nopeusanturi, jonka magneetti on tässä mallissa jarrulevyn kyljessä kiinni. Jos vaihdat jarrulevyn, niin muista siirtää magneetti uuteen levyyn!
Hihnan suora linja on tärkeää, jotta hihna pysyy paikoillaan ja on pitkäikäinen. Tähän on muutamia keinoja, mutta itse olen todennut parhaaksi ja helpoimmaksi työkaluksi Gatesin oman laser-työkalun. Siinä toiseen hinnapyörään/hihnaan asennetaan laser, joka heijastaa valoviivan kohti toista hihnapyörää.

(Lisävinkki, kuvassa näkyy myös vaihteen ulkoinen vaihdinosa, johon vaijerit kiinnittyvät. Se kannattaa pitää puhtaana, kuivana ja sen voi voidenlla vaikka silikonisprayllä. Estää vaijerien ja vaihteen jäätymistä talvella)
Laserin valolinjasta voi jo katsoa hihnalinjan suoruutta…
…ja jos laserin valo osuu toiseen hihnapyörään/hihnaan asennettuun ”tähtäimeen” keskelle, niin silloin hihnalinja on kunnossa. Tämä työkalu kalibrointikiskoineen on tarkoitettu pääosin ammattikäyttöön, ja hinta on parin sadan luokkaa. Tarvittaessa on tilattavissa meidän kauttamme.

Riese&Müllerin mallivuosi 2024, kommentit tulevalle vuodelle ja kommentit ennakkotilauksesta

Voitte tilata meiltä minkä tahansa R&M:n pyörän, mutta jotta saatte pyöriä nopeasti ja hyvillä valmiilla kokoonpanoilla, niin tilasimme jälleen parisenkymmentä pyörää ennakkoon vuodelle 2024. Tuo on valikoima pyöriä, jotka olemme todenneet hyviksi ja suosituiksi kokoonpanoiksi. Seuraavaksi huomioita ja kommentteja eri malleista ja varusteista, eli mitä valitsimme ja miksi:

Load ja Load4

Kannattaa huomioida, että Load (ilman nelosta!) käyttää nykyisin laajimmalle levinnyttä järjestelmää, eli Bosch eBike system2:sta, kun taas Load4 on varustettu uusimmalla Bosch Smart System järjestelmällä. Molemmat ovat hyviä, mutta Smart System on uusinta uutta, ja siinä on monipuoliset päivitysmahdollisuudet tulevaisuudessa. Smart system saapui uutena kaudelle 2023, ja päivityksien  myötä siihen tuli kauden aikana mm. mäkiavustin (Hill hold function), joka tekee sen, että jos käyttää talustusavustusta ja pysähtyy ylämäessä, niin moottori estää pyörää valumasta taaksepäin. Kuulostaa sinänsä triviaalilta ja se toimii huomaamattomasti, mutta on avuksi jos pyörässä on raskas lasti. Monia vastaavia päivityksiä saatiin Smart Systemin myötä. Smart systemin isoimmat tekniset muutokset ovat uusi Bosch ABS 2.0, jonka myötä tavarapyöriin saatiin lukkiutumattomat jarrut. Tämä on nyt Boschin toisen sukupolven järjestelmä, joten sen tekniikka toimii jo erittäin hyvin. Tavarapyöriin sen lisähinta on noin 400-500€. Valitsin sen mukaan aika moneen tämän kauden pyörään, koska tuo lisähinta on aika pieni, jos sillä voi estää yhdenkin kaatumisen tai onnettomuuden. Lisähinta ei kuitenkaan muodostu pelkästään jarruista, sillä Load4 pyörät ABS jarruilla varustetaan lisäksi uusimmalla ja vahvemmalla etuhaarukalla jossa on paksummat liukuputket. Jo tuon arvo lienee parin sadan paikkeilla, joten Loadissa näkisin että ABS tuo lisähintaa vain parisataa.

Toinen isompi tekninen muutos Smart Systemissä on uudet akkukennot, ja niiden myötä uudet Smart system sarjan laturit. Päivityksen myötä akkuihin saatiin lisää kapasiteettia (500Wh->545Wh +sen lisäksi uusi 725Wh runko-akku). Eli perus Loadissa on saatavilla 500Wh tai 1000Wh akkukapasiteettia, ja uudessa Load4:ssa 725Wh tai 1450Wh (DualBattery). Sanoisin, että näissä 725Wh on se yleisin ja ns. kultainen keskitie. 1450Wh on erittäin paljon kapasiteettia, ja mahdollistaa jopa satojen kilometrien ajomatkat. Jos taloudessa on ennestään Bosch eBike system2:lla varustettuja pyöriä, latureita ja akkuja, niin silloin perus Load on hyvä ja hieman edullisempi valinta. Mutta jos rajoituksia ei ole, niin Load4 ja ABS kannattaa ottaa harkintaan. Se on aikalailla parhaita (tai paras) tavarapyörä.

ABS jarrut saa nyt useimpiin R&M:n ja Boschin Smart systemillä varustettuihin pyöriin

Pidemmän Load75:n varustelussa kannatta huomata se, että alakotelon (footwell) saa varustelussa mukaan vain jos ottaa kolme lastenistuinta varusteluun mukaan. Jos lapsia on vain yksi tai kaksi, ja haluaa alakotelon, niin pystyn sen sinne muokkaamaan tarvittaessa. Toki jos haluaa kavereille tilaa, niin sitten voi ottaa suoraan kolme penkkiä. Sivulaidoista lasten kanssa suosin yleensä korkeita laitoja Load60:n kanssa, mutta Load75:n laatikkoon kulkemisen vuoksi siinä on yleensä kuomun kanssa matalat laidat, jos tarpeen, niin korkeita laitoja saa lisävarusteena 1-2 kpl.

Valitsin näihin mukaan myös helppolukuisen Kiox 300 näytön. Osin sen vuoksi, että Kioxin näytön telakkaan saa nykyään Smartphone Gripin, johon saa kännykän kiinni. Kännykkää voi käyttää vaikka navigointiin, mutta Gripissä on langaton latausmahdollisuus, jos kännykkäsi tukee tuota toimintoa. Tuon lisävarusteen hinta on noin 50€. Yhteen pyörään valitsin mukaan uusimman Kiox 500 näytön, se on sama kuin 300, mutta isommalla näytöllä ja äänimerkillä varustettu. Äänimerkistä voi olla apua reittiopasta käyttäessä.

Loadeihin valitsin myös yleensä tavaratelineen mukaan. Se on kätevä, jos tarvitsee lisätilaa lapsille laatikkoon. Ja pyörää siirrellessä tavarateline toimiin myös kahvana.

Packster2 70

Packster2 70 on päivitetty, ja jälleen 2-viittaa siihen, että mallissa on uusin Bosch Smart system. Toistaiseksi myös system2 säilyy mallistossa, mutta arvelen sen poistuvan jossain vaiheessa. System2:lla varustettuja pyöriä minulla olisi varastossa nyt kaksi, toinen täysjousituksella, ja toinen ilman. Molemmat hyvässä tarjouksessa vuoden 2023 malleina. Mitä uutta Packsterissä on Smart systemin lisäksi? No, absoluuttisen massiivinen mahdollisuus tupla-akkuihin, 2x750Wh powertube tarjoaa jopa 1500 Wh akkukapasiteetin! Mitä tämä tarkoittaa? Suhteutetaan sitä siihen, että noin 10v sitten kun toin ensimmäiset huippuvarustellut R&M:n pyörät Suomeen, niin niissä oli 300Wh akku. Sitten se päivittyi tulevina vuosina 400Wh, 500 Wh jne. 300Wh akuilla pärjäiltiin silloin, mutta kukaan ei 10v sitten varmaan edes unelmoinut 1500Wh akustosta. Teoriassa ja Boschin toimintasäteen arvionnissa tuo tarkoittaa jopa yli 300 km ajomatkoja pienellä avustuksella, ja Turbomoodilla veikkaisin että riittää liki 150 km ajomatkoihin tavarapyörällä. Eli tällä pitäisi kiertää vaikka Ahvenanmaa helposti ilman välilatauksia. Tai ehkä jopa kaksi kierrosta?


Ja kuten jo viimekaudella uutena, niin tähän saa nykyään myös täysjousituksen. Loadista poiketen se on Packsterissä lisävaruste, joka sisältää myös tason noston jarruihin ja valoihin. Eli parhaaseen luokkaan. R&M pyrkii panostamaan jatkuvasti ympäristöasioihin, ja esimerkiksi Packsterissä etuosan laatikko, penkin yms on joko valmistuttu ”päästövapaasti” tai sitten tehty 100% kierrätysmateriaaleista. Ja hei, ABS jarrut saa nykyään myös Packsteriin.

Transporter2 (65 ja 85)

Tämä malli on jotenkin jäänyt Loadin ja Packsterin varjoon, mutta aivan turhaan. Transporter tarjoaa hyvin ominaisuudet hieman edellämainittuja edullisemmassa paketissa. Transporter on myös saanut Smart system päivityksen, ja sen myötä pienin akku on kasvanut 545Wh kokoiseksi. Se on jo oikein hyvä moneen käyttöön, ja jos se ei riitä, niin 725Wh ja 1450 Wh DualBattery vaihtoehdot löytyvät lisävarusteista. Jos perheestä löytyy lemmikkieläimiä, niin tähän malliin saa myös DogKitin, eli lemmikille pehmusteen, ja kiinnityspisteen laatikkoon. Lemmikkien ja lasten kulkemista helpottaa se, että laatikon kyljessä on saranoitu ovi. Joten lapsia tai kuraisia lemmikkejä ei tarvitse nostella kyytiin, koska voivat kulkea aivan itse. Ja hei, vielä löytyy tarjouksessa myös System2:lla varustettu vm2023 malli, kysy hyvää tarjousta! Tämä on hyvä pyörä moneen käyttöön!

Transporter 85 on puolestaan R&M:n isoin tavarapyörä. Sen etuosan taso on massiivinen, ja siihen saa erityyppisiä laatikoita. Toistaiseksi tähän on vain tavarankuljetukseen sopivia varusteita, ei siis lastenkuljetusmallia. Tämä sopiikin erityisesti yritysten kuljetustarpeisiin. Laatikon kyljessä on paljon mainostilaa.

Multicharger ja Multicharger Mixte

Kaikki kauden Multichargerit on varustettu uusimmalla Smart Systemillä. Kaikissa on myös iso 750Wh akku Family-malleja lukuunottamatta. Viimeksi mainittu on edullinen pakettitarjous lastenkuljetusvarustuksella ja 625Wh akulla. Multichargeriinkin saa nyt ABS jarrut lisävarusteena ja muuta mukavaa. Varusteet ovat pysyneet pääosin samana, mutta uudet kauden 2024 laukut on tehty paremmasta ja vahvemmasta materiaalista, joten ne ovat nyt pitkälti vedenpitävät. Eli hinta nousi hieman, mutta ominaisuudet paranivat. Kannattaa myös huomioida, että paremmin varustelluissa Multichargereissa on jo premium-ominaisuuksia, kuten pitkät ja lyhyet ajovalot. Parhaiten varustelluissa myös jarruvalot. Lisäksi, Automatic –varustetaso sisältää automaattivaihteet. Niiden käyttömukavuus on huippuluokkaa, ja sähköisen vaihteen vaihdon ansiosta ei ole myöskään jäätyviä vaijereita vaihteessa. Touring- ja Family-mallia lukuunottamatta Multichargereissa on hihnaveto. Helppohuoltoinen ja hiljainen.

Runkoja on neljä, eli kaksi kokoa ja kaksi mallia. 47 cm on pienempi kuin 51 cm koko, ja Mixte on läpiastuttava unisex-malli. Boomerit sanoisivat naisten malli, mutta matala runko on kyllä kätevämpi myös miehille, jos kyydissä on lapsia. Jos lapset heiluu ja huojuu istuimissaan, niin matalan rungon ylitse on helpompi nostaa jalka kuin korkean rungon ylitse. Keskimääräiselle suomalaisvanhemman pituudelle suosituin koko/malli on ollut isompi Mixte, eli 51 cm läpiastuttava runko. Toiseksi suosituin pieni mixte ja sen jälkeen korkeammalla runkoputkella varustetut pyörät.

Multitinker

Multitinker tuli uutena kaudella 2023, ja on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan. Sen takaosa on aavistuksen pidempi kuin Multichargerissa. Joten jos matkustajia on kyydissä kaksi ja haluaa pitkäperäpyörän, niin silloin tämä on vahva suosikki R&M:n valikoimasta. Koska malli tuli uutena kaudelle 2023, niin tälle kaudelle ainoa uudistus on laukkujen parempi materiaali.

RX connect ja Connect module sekä eBike Alarm

Kaikessa hiljaisuudessa R&M on nyt lisännyt RX-ominaisuuden myös Suomeen toimitettaville pyörille. Eli jos valitset lisävarustelistalta RX-ominaisuuden, niin saat pyörään paikannuksen, seurannan, hälytyksen ja muita turva-ominaisuuksia. Pyörän moottorin avustuksen lukitus onnistuu myös. Saksassa ja muutamassa muussa maassa on myös erillinen pyörän takaisinnoutopalvelu, mutta se ei ole toistaiseksi käytössä Suomessa. Vastaavan paikannustoiminnon voin asentaa myös jälkikäteen noin 200€ hinnalla Smart systemillä varustettuihin pyöriin. Maksuun sisältyy ensimmäinen vuosi palvelun käyttöä ilman kuluja, ja sen jälkeen vuosimaksu on noin 30€ luokkaa.  

Tavarapyöriä onneksi katoaa Suomessa vain hyvin harvoin, mutta sanoisin että jatkossa niitä katoaa entistä vähemmän. Ja mikä tärkeintä, pyörävarkaiden kiinnijäämisen riski nousee paljon uuden tekniikan myötä. Eli tavallaan tämä tekniikka suojaa myös useampia pyöriä, kuin mihin se on asennettu. Jos pyörävoro vie kymmenen pyörää, ja yhdessä on tämä tekniikka niin voi olla, että kaikki saadaan palautettua omistajilleen. Tarvittaessa käytössä meillä Liikkuavassa Laatikossa on myös muita palveluja tämän suhteen. Nimitarrojen lisäksi voimme halutessa esimerkiksi kaivertaa akkuun omistajan tai yrityksen nimen ja puhelinnumeron.