Kirjoittajan arkistot: Pauli Salminen

Tavarapyöräkatsaus vuodelle 2026

Tässä vaiheessa vuotta tiedossa on jo suurin osa vuoden 2026 uutuuksista, joten tehdään katsaus tulevalle vuodelle.

Packster2 70 Buggy pysyy ennallaan kaudelle 2026, koska se uudistettiin tänä vuonna.

Riese & Müller 2026

Riese & Müller on yleensä nopein ottamaan uuden tekniikan käyttöön, joten aloitetaan tästä merkistä. Tavarapyörien osalta monista malleista tulee uusi versio, pääosin uusien moottorin myötä. Uusi moottori on yleensä uudistettu CX sarjan moottori, jonka kehutaan olevan entistäkin hiljaisempi ja siinä on mahdollisuus ottaa käyttöön jopa 100 Nm vääntö, ja PX sarjassakin huikea 90 Nm. Henkilökohtaisena mielipiteenä tosin todettakoon, että nykyiset väännötkin ovat jo yleensä oikein riittäviä, ja niillä voimansiirto kestää pidempään. Joten jos haluat ”lisävääntöä”, niin yleensä jo nykyisellä moottorillakin kannattaa muistaa käyttää riittävän pientä vaihdetta sen sijaan että runttaisi menemään liian isolla vaihteella. Huomaa myös, että nuo isoimmat maksimiväännöt pitää yleensä ottaa erikseen käyttöön, ja kaikki pyörävalmistajat tai pyörämallit eivät mahdollista niiden käyttöä. Valmistaja on voinut tietyissä malleissa tai vaihteistoissa rajata moottorin antamaa maksimivääntöä.

Boschin kauden 2026 mallistoa. R&M:llä on alkavalla kaudellä tavarapyörisissä käytössä Performance line PX, CX ja Cargo Line. Kaikki ovat erittäin hyviä ja vahvoja moottoreita!

Päivitykset R&M tavarapyöriin

  • Load5 60 ja Load5 75: R&M:n lippulaivamalli saa muutamia päivityksiä: GPS paikannussiru, RX chip, on nyt sisäänrakennettuna kaikissa Load5:ssa. Jos aktivoit palvelun, niin tämä on lähes varma keino pitää pyörä tallessa sähköisen moottorin ja akun lukituksen sekä mekaanisen lukituksen ohella. Jo aiemmin Loadiin on ollut saatavilla ABS jarrut, ja nyt lisävaihtoehdoksi tulee myös Magura IBS jarru. Se on täysin hydrauliikkaan/mekaniikkaan perustuva järjestelmä, joka tasaa jarrutusta sekä etu- että takapyörälle. Eli jos painat vain takajarrua, niin osa jarruvoimasta kohdistetaan myös etujarrulle. Tällä tavoitellaan lyhyempiä jarrutusmatkoja ja tasaisempaa jarrupalojen kulumista. Vaikka kuulostaa kenties kovin eksoottiselta, niin muistetaan nyt että sama järjestely on käytössä myös autoissa ja moottoripyörissä. Nyt vihdoin myös polkupyörissä. Otin tämän kokeeksi uuteen tulevaan Load 60 koeajopyörään. Uusi Bosch CargoLine moottori löytyy toki, ja täysin uutena varusteluvaihtoehtona löytyy myös uusi Performance kit, joka tarkoittaa uudessa Loadissa uutta ilmajousitusta. Tästä tullee lisätietoa myöhemmin viimeistään uuden koeajopyörän saavuttua. Uudessa Loadissa on vakiona myös hissitolppa, jonka avulla erimittaiset kuljettajat voivat säätää satulan korkeuden napin painalluksella. Tämä on kiva myös pyörän päälle tai päältä noustessa, tai vaikka talvikäytössä jolloin liukkaalle päiväkodin pihalle saapuessa voi penkin pudottaa alas nappia painamalla jotta saa jalat tukevasti maahan. DualBattery päivittyy myös hieman, jolloin pyörässä voi olla jopa 1600 Wh akustoa! Ihan kokeeksi heitin nämä asetukset Boschin toimintasädelaskimeen, ja se antaa uudella pihillä Eco+ ajotilalla tavarapyörälle naurettavan pitkän 520 km ajomatkan. No harva teistä kuitenkaan käytännössä ajaa Eco+ ajotilalla muuten kuin kenties pyöräretkillä, mutta Cargo ajotilallakin toimintasäde lupailee 200+ km. Laskin on kyllä hyvä, koska sillä voi kurittaa kunnolla olosuhteita, ja jos nyt laitan kovaa ja raskasta talvikäyttöä vastaavat olosuhteet laskuriin lapsilastilla niin silti toimitasäteeksi tulee yli 60+ km. Joka sekin varmasti riittää, koska harva meistä harrastaa retkipyöräilyä lasten kanssa lumimyrskyssä. Viimeisenä uutuutena mainittakoon uusi hieno Arctic-väri!
Load5 ja uusi Arctic-väri.
  • Multitinker2: Uusi Bosch Performance line CX moottori muokattavissa pyöriessä, ja vakiokokoonpanolla varustettu ja edullisempi Family-malli varustetaan Boschin PX-sarjan moottorilla. Uusia värejä on mm. laava ja oliivi.
Multitinkerin uudet värit
  • Carrie2: Ihana ja kompakti tavarapyörä saa myös uuden Bosch PX moottorin, uuden oven laatikon etuosaan ja uuden Supernova Mini 2 etuvalon. Varusteista löytyy nyt myös Dog kit ja Offroad kit sekä muutama uusi väri. Vaihteistoissa uutena vaihtoehtoina on tulossa Enviolo Automatiq, joka sopiikin hyvin tähän rentoon ja kompaktiin pyörään. Joten vielä melko uusi Carrie kasvattaa varmasti suosiotaan kaudella 2026!
Carrien uusi väri: Coral
Carrien etuosaan on tullut pieni vetoketjulla avattava ovi, josta kaksi tai nelijalkaiset pääsevät helpommin kulkemaan.
  • Multicharger3: Uusi Bosch Performance line CX moottori ja vakiona nyt Supernova Mini 3 Pro etuvalo. Ne jotka haluavat kasvattaa ajomatkaa nyt tai jälkeenpäin, niin lisävarusteena saatava Bosch PowerMore lisäakku antaa +250 Wh lisää akkukapasiteettia. Tämähän oli toki saatavilla jo viime vuonna. Kokonaan uutena on uusi Desert-väri.
Multicharger3 uudessa Desert -värissä. Ylemmässä pyörässä Passenger kit, eli yksinkertainen isomman lapsen tai matkustajan kuljettamiseen sopiva setti johon kuuluu jalkatapit, kiinnipitotanko ja pinnasuojat.

Yleistä: Kaudelle 2025 R&M otti käyttöön yhtenä vaihtoehtona Shimanon Nexus 5 vaihteen. Se on sähköpyöräkäyttöön tehty yksinkertainen ja kestävä napavaihde, josta ainakin itse pidän. Hinta on edullinen ja vastaavasti laatu hyvä. Sopii moneen kaupunkipyörään jos ei kaipaa kovin montaa pykälää vaihteisiin. Toisesta ääripäästä löytyy Rohloff 14 vaihteellaan. Se on erinomainen vaihteisto, mutta toki myös 1000+€ hintavampi vaihtoehto.

EASY-mallit, huomaa tämä jos haet hinta-laatusuhteeltaan erinomaista pyörää!

Load4, Multitinker, Multicharger2 ja Carrie ovat vielä valikoimassa ja niistä on saatavilla lähinnä EASY-mallit. Nämä ovat erittäin kilpailukykyisesti hinnoitellut mallit perhekäyttöön. Eli vastaavat tavallaan Family-malleja, ja idea on että nämä ovat valmiiksi varusteltu perhekäyttöön. Näistä saanee tällä hetkellä parasta hinta-laatusuhdetta kun katsoo mitä tahansa merkkiä. Mutta näitä on vain rajoitettu määrä! Eli kun esimerkiksi tälle moottorille tehdyt rungot on käytetty loppuun, niin enempää ei tehdä. Koska nyt tuotannossa on uudemmalle moottorille sopivat rungot. Ja eilen kun soittelin Saksaan, niin EASY-mallien varastot hupenevat nopeasti. Esimerkiksi Multichargerista taisi olla enää valkoista Mixte 51 cm runkoa/kokoa jäljellä. Mixte 51 cm on ollut meillä suosituin, joten varasin näitä pari, kuten myös Carrien ja Multitinkerin. Mutta kun loppuu, niin lisää ei enää tule. Ja kun nyt puhutaan uusien pyörien tuotannosta, niin mainittakoon että R&M käyttää jo hyvin paljon kierrätettyjä materiaaleja, esimerkiksi Carrien rungosta jo yli 80% on kierrätettyä alumiinia!

EASY malleja on monista pyöristä. Valmiita kokoonpanoja joita ei voi muokata. Rajallinen määrä jäljellä, osa saattaa olla jo lopussa.

Varustelupaketteja

Kaudelle 2026 R&M on kasannut suosituimmat lisävarusteet paketteihin, jotka selviävät alta. Eli esimerkiksi meillä suosituin valinta lapsiperheille on Family kit. Sen kun valitsee, niin sillä pärjää! Toki voin yhä myydä myös jälkeenpäin yksittäisiä varusteita. Jos sinulla on siis esimerkiksi pyörä ilman kuomua, niin saat pelkän kuomun tilattua meiltä.

Screenshot

Työsuhdepyörä, yritykset ja osamaksu

Päivitys 4.9.2025: Suomen nykyinen hallitus (KOK, PS, KD, RKP) päätti lopettaa hyvin toimineen työsuhdepyöräedun, jonka oli asettanut voimaan Marinin hallitus (SDP, Kesk, Vihr, Vas, RKP) vuoden 2021 alusta. Tämän hetkisen tiedon mukaan veroetu jatkuu sopimuksen loppuun niissä pyörissä jotka hankittiin 24.5.2025 tai sitä ennen. Työsuhdepyöräedun hyviin puoliin kuului se, että se mahdollisti monille yksinkertaisen rahoitusjärjestelyn laadukkaan perhepyörän hankkimiseen, ja sen ohella lisäksi veroedun. Moni yritys otti edun ketterästi käyttöön ja pyöräkauppiaan näkökulmasta järjestely toimi hyvin. Rajoittava tekijä oli isompien tavarapyörien osalta se, että maksimisumma rajautui monissa sopimuksissa 4k€ tai 5k€ luokkaan. Yleensä sopimukset sallivat ylimenevän osan maksamisen kertaerällä tai osamaksuna pois. Koska järjestelmä oli käytössä vain 4+ vuotta, niin isoimmat julkiset työnantajat eivät oikein ehtineet järjestelyyn mukaan. Tämän myötä taisi olla niin, että esimerkiksi julkinen terveydenhoitoala tai opettajat eivät tainneet oikein ehtiä etuun mukaan. Pyörä-alan asiantuntijana sanoisin, että työsuhdepyöräetu toimi kuten sen oletettiin toimivan perustamisaikaan. Moni hankki työsuhdepyörän, ja niitä myös käytettiin työmatkoille ja liikkumisee. Liikenteen päästöjä saatiin vähennettyä, koska kun auto korvautui työmatkavälineenä, niin fossiilisten ulkomaisten polttoaineiden käyttö väheni, ja energian tarve korvattiin pienellä määrällä sähköpyöriin ladattua kotimaista sähköä. Arviolta yli 95% myymistämme työsuhdepyöristä oli sähköpyöriä, ja 100% niistä oli hyötypyöriä arjen ajoihin varustettuna mm. kiinteillä valoilla edessä ja takana. Joten kiitos työsuhdepyöräedulle, yhä useampi pystyy nyt kulkemaan arjen ajonsa ympäristöystävällisellä kulkutavalla. Nykyinen hallitus perusteli edun lakkauttamista säästöillä, jotka olisivat noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Kuitenkin, pyöräala arvioi että edun lakkauttamisen myötä valtiolta jää saamatta pelkästään arvonlisäkertymässä noin 60 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi, nykyinen hallitus on kuitenkin päättänyt budjetoida autojen romutuspalkkioon 20 miljoonaa euroa vuosille 2026-2027. Tällä tuetaan jopa 140 g/km(!) päästävän uuden ajoneuvon hankintaa. Vertailun vuoksi, jos lasken nopeasti sähköpyörän CO2 päästöt kilometriä kohden, niin ollaan alle gramman lukemissa. Edellisellä autojen romutuspalkkiokierroksella romutuspalkkion pystyi käyttämään uuden sähköpyörän hankintaan, mutta tällä kertaa hallitus ei mahdollista tätä ympäristöystävällistä vaihtoehtoa joka sopisi myös niille perheille tai yksilöille joilla ei ole varallisuuden puolesta mahdollista hankkia uutta autoa. Eli tavallaan nykyisen hallituksen päätös sulkee pois alemmat tuloluokat tästä(kin) edusta, tehden sen myös ympäristönäkökulmista katsoen epäedullisesti.
——————

Työsuhdepyörän voi hankkia kätevästi kauttamme. Teemme yhteistyötä kaikkien tunnetuimpien työsuhdepyöräyritysten kanssa. Esimerkiksi:

  • Etufillari
  • Fleet
  • Gobybike
  • Ketjureaktio
  • Vapaus
  • Suomen työsuhdepyörä.
  • Myös muita vaihtoehtoja, kerro vain meille mikä yritys on kanssanne yhteistyössä.

Työsuhdepyörää hankittaessa työsuhdepyöräyritys tekee sopimuksen työntekijän työnantajan kanssa ja me laskutamme pyörän sitten työsuhdepyöräyritykseltä. Tämän jälkeen työnantajasi vähentää yleensä noin 100€/kk palkastasi kunnes pyörä on maksettu työsuhdepyöräyritykselle. Veroedun ansiosta palkkasi pienenee kuitenkin vain noin 60€/kk. Tämä siis GoByBiken mukaan kerrottuna. Heillä on sivuillaan myös laskuri, joka antaa esimerkiksi noin 4000€ hintaiselle pyörälle neljän vuoden aikana noin 1000€ veroedun, eli maksat pyörästä noin 25% prosenttia vähemmän veroedun vuoksi. Eli jos työnantajallasi on työsuhdepyöräsopimus käytössä, niin mainitse siitä meille kun keskustellaan teille sopivasta pyörästä.

Yrittäjät ja pienyritykset

Yllä mainitut työsuhdepyöräyritykset ovat tyypillisesti käytössä isommilla työnantajilla, ja ne hoitavat käytännössä pyörien rahoituksen. Jos olet kuitenkin pienyrittäjä tai pienempi yritys ja yrityksen talous on hyvällä pohjalla ja mahdollistaa pyörän rahoittamisen, niin kirjanpitäjä pystyy hoitamaan työsuhdepyörän veroedut käyttöön samalla tavoin kuten ulkopuolinen työsuhdepyöräyritys tekisi. Tästä en kuitenkaan toistaiseksi pysty neuvomaan enempää, joten ota yhteyttä omaan kirjanpitäjääsi.

Yksinkertaisin tapa on toki hankkia tavarafillari yritykselle, jolloin yritys voi vähentää ainakin ALV:n osuuden kun pyörä on yrityksen työkäytössä. Tavarafillarilla hoituu hyvin yrityksen monet ajot, kuten pakettiliikenne lähialueella. Lisäksi kannattaa muistaa hyödyntää laatikon kylkiä mainonnassa. Meiltä saa joihinkin malleihin laatikon tarkempia mittatietoja esimerkiksi graafista suunnittelijaa ja mainoksia varten.

Osamaksu

Jos työnantajallasi ei ole sopimusta työsuhdepyöriä välittävän yrityksen kanssa, niin osamaksu on myös vaihtoehtona. Meiltä pyörän hankkiminen onnistuu esimerkiksi Resurs Bankin kautta. Kyseessä on käytännössä luotto, josta maksetaan korkoa. Resurs Bankilla on sivuillaan laskuri, jonka mukaan vaikuttaa siltä, että korkeintaan vuoden maksuajalla kulut ovat kohtuulliset, mutta yli vuoden maksuajoilla korko voi olla yli 10% luokkaa (tilanne tarkistettu laskurilla 4/2025). Eli tällöin vaihtoehdoksi kannattanee pyytää lainatarjous myös omasta pankista.

———-Maksa myöhemmin – omaan tahtiisi———-
Valitset milloin ja miten haluat maksaa. Saat jopa 12 kuukautta korotonta maksuaikaa.

  • 30–60 päivää ensimmäiseen eräpäivään
  • Ei avausmaksua, ei korttia eikä piilokuluja
  • Voit jakaa maksun osiin ja valita sinulle sopivimman maksuvaihtoehdon
  • Tili on jatkuva luotto, jota voit käyttää helposti myös tuleviin ostoksiisi

Voit tehdä hakemuksen joko alla olevasta linkistä tai toimipaikassa paikan päällä. Saat laskun vasta ostoa seuraavana kuukautena ja voit silloin valita maksatko koko summan kerralla vai joustavasti erissä.

Hae luottoa täältä:

https://apponline.resurs.com/form/fi100

Muut vaihtoehdot?

Jos sinulla on halutun pyörän kokonaissummasta valmiina yli 60%, niin voit kysyä meiltä myös muista loppuosan rahoitusvaihtoehdoista.

Oodi sähköttömälle tavarapyörälle

Hei hupsut asiakkaat, tässä teille rakkaudella kirjoitettuna aamun mietintöjä pyörätrendeistä.

Siitä on ehkä noin kaksitoista vuotta kun meillä alkoi tulla valikoimaan sähköavusteisia tavarafillareita. Ja uskokaa täi älkää, mutta niitä oli todella vaikea alkuun myydä kenellekään. Yritin paljon ja tein paljon työtä sen eteen kun koitin suositella monille että teidän käytössä sähköavustus olisi kyllä hyödyllinen. Sähköpyöriä epäiltiin ja niille naureskeltiin, että ei kai kukaan nyt oikeasti tarvitse pyörään sähköavustusta? Ja miettikäähän, tästä on vain noin kymmenkunta vuotta! Tässä ajassa asiakkaiden ajatukset ovat muuttuneet aikalailla päinvastaisiksi, ja nykyään minun on todella vaikea myydä pyörää kenellekään ilman sähköavustusta. Miksi siis kirjoittaa aiheestä tänään, keväällä ja kesän kynnyksellä?

Uskon, että yhtälailla kuin silloin kymmenen vuotta sitten uskoin että osalle käyttäjistä sähköavustus olisi parempi valinta pitkien matkojen, raskaan lastin tai vaikka aiemman vähäisen kuntoilun vuoksi. Niin yhtä lailla uskon, että yhä on asiakkaita joille se sähkötön tavarapyörä voi olla sopiva tai jopa parempi valinta kuin sähköllinen pyörä. Keitä nämä siis ovat? Mietitään ja kerrataan sähköttömän pyörän etuja:

–Sähkötön pyörä on huoleton, sen voi jättää pitkäksi aikaa seisomaan ilman huolia että esimerkiksi akku menisi huonoksi. Jos ajat vain kesäisin, tai kaipaat tavarapyörää mökkikäyttöön, niin laita sähkötön pyörä harkintaan.
–Sähkötön pyörä on edullinen ja yksinkertainen. Se sopii hyvin seisomaan ulkona pitkiäkin aikoja, tai se sopii jätettäväksi vaikka juna-asemalle matkan ajaksi. Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan:
–Käytettyjen pyörien trendi: Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä on varsinainen buumi hankkia käytetty pyörä. Perustellaan että ”halutaan niin halvan näköinen pyörä jota kukaan ei varasta”. Noh, omasta mielestäni kannattaa kuitenkin hankkia sellainen pyörä, joka täyttää arjen tarpeet, on turvallinen ja sitten siihen pyörään hyvä lukko. Tai vaikka seurantalaite, josta voit kysyä meiltä lisää. Loppujen lopuksi meidän asiakkailta tavarapyörän katoaminen on erittäin harvinaista. Esimerkiksi sähkötön tavarapyörä on sellainen, että ei se sieltä asemalta mihinkään katoa. Vorot haluavat välttää ”erikoisempia” pyöriä jotka on helppo tunnistaa jos niitä yrittäisi myydä. Tavarapyörien osatkaan eivät oikein ole vaihdettavissa muihin pyöriin.
–Ilman sähköjä pärjää hyvin lyhyillä matkoilla, ainakin jos matkalla ei ole mäkiä. Monilla on paljon asiointia lähialueelle. Kilometrin tai kahden matka kauppaan, päiväkotiin, koululle, puistoon, uimarantaan tai harrastuksiin. Juuri tuollaisia lyhyitä tai keskipitkiä matkoja, joita ainakin itseä hieman turhauttaa kävellä. Jos sen matkan menee tavarapyörällä, niin ainakaan ei tarvitse kantaa mitään käsissä. Kuten kauppakasseja. Esimerkiksi lapsiperheillä jo ruoka-ostokset ovat usein sen verran raskaat, että ei niitä oikein huvita kantaa kotiin. Tavarafillarilla pääsee oveta ovelle isojenkin kantamusten kanssa.
–Kuntoilu: Noh, vaikka kieltämättä on tilanteita joissa hyväkuntoinenkin ottaa mielellään sähköavun avuksi, niin yhä moni normaali tai hyväkuntoinen pärjää sähköttömällä pyörällä monet matkat.
–Sähköttömän pyörän voi huoletta antaa myös perheen nuorten tai teinien käyttöön. Ei tarvitse huolehtia turhaan, että hurjastelevat liiaksi tai että kestääkö pyörä nuorten hövelien käyttäjien ajoja. Tai kun nuori lähtee opiskelemaan tai muuttaa omilleen, niin tässä on juuri sopiva pyörä antaa myös heille mukaan. Ainakin siis nuo pienemmät laatikottomat mallit. Ainakin itse opiskeluaikana kaupunkiin muuttaneena sitä oli aika usein paljon kannettavaa arjen askareissa ja harrastuksissa. Olisin arvostanut usein tavarapyörää!
–Sähkötön pyörä kestää aikaa! Itseasiassa vuosikymmeniä. Minulla on parhaillaankin tuossa yksi projekti odottelemassa, eli vanha kolmipyörä ilman sähköjä. Rungolla ja osilla lienee nyt ikää +40v, ja tiedän että saan sen taas ajokuntoon. Mahdollisesti sillä ajaa kunnostuksen jälkeen vielä muutamia kymmeniä vuosia. Jos jokin on ekologinen ajoneuvo, niin tuollainen pyörä on sitä!

Alla muutamia malleja joita löytyisi heti varastosta ilman sähköjä. Monista löytyy toki myös sähköllinen versio.

Bicicapace Sport Tarvittaessa taakse voi asentaa tavaratelineen tai lastenistuimen.
Bakfiets.nl Cargobike Long Classic Linkki saattaa johtaa sähköllisen pyörän sivulle, mutta tällainen sähkötön meillä olisi myynnissä ja varastossa noin 2000€ hintaan. Tämä on aikalailla se pyörä, jolla aloitimme 10+ vuotta sitten. Edelleen erinomainen pyörä. Ja tästä on saatavilla myös lyhyempi malli.
Bakfiets Cargotrike Wide Isoon kuljetustarpeeseen. Sopii myös päiväkotiryhmien käyttöön kun pitää siirtää ulkoilulla lähimetsään vaikka mehukanisteri, eväät, reput ja muutama väsähtänyt lapsi. Yhtälailla sopii lapsiperheiden joukkojenhallintaan, kun koriin saa tarvittaessa useita lapsia vöihin kiinni. Ajoin itse tällaisella monta vuotta. Vaikka meillä oli jo sähköpyöriä, niin tämä seisoin portin vierellä ja se oli se pyörä joka napattiin aamuisin ajoon ja jolla vietiin lapset päiväkotiin tai haettiin sieltä. Hauskana juttuna se, että meillä on myös muutama jyrkkä mäki kodin lähellä, ja myönnän ottaneeni joskus lapset ulos pyörästä ja laittanut myös heidät työntämään pyörää ylös lumista mäkeä. En yleensä laittanut talvirenkaita tähän malliin koska se pysyy aika vakaasti pystyssä ilmankin.
Bombtrack Munroe Cargo, kevyt ja nopea alumiinirunkoinen pyörä. Tarvittaessa saa toki lokarit ja muut lisävarusteet asennettua
Workcycles Fr8, klassikko! Yhden tai kahden lapsen kuljettamiseen. Paras pyörä siihen, jos haluat kuljettaa lasta etusatulassa.
Workcycles Gr8 ja perässä lisäksi Y-trailer large ja Loooong-vetoaisa. Kyydissä yli 5 m pitkiä pattinkeja. Sähkötön pyörä taipuu moneen ja etenkin Gr8 on yksi monipuolisimmista kevyemmistä (tavara)pyöristä joita meillä on ollut. Jos ihmiskunnalle pitäisi valita vain yksi pyörämalli käyttöön niin voisin valita mahdollisesti juuri tämän pyörän. Siihen nähden toivoisin että näitä menisi enemmän kaupaksi! Ihan siis tavalliseen käyttöön! Teinistä eläkeläiseen. Pyörä koko elämäksi.
Bicicapace Classic löytyisi heti tummemmassa Racing green -värissä. Samanvärisellä vihreällä etulaukulla kuin kuvassa. Tarvittaessa taakse saa Heavy Duty -tavaratelineen tai runkokiinnitteisen lastenistuimen. Kysy pakettitarjousta! Voi saada vaikka runkokiinnitteisen lastenistuimen taakse kaupan päälle, jos niitä sattuu olemaan varastossa kysyntähetkellä.

Bicicapacen uudet varusteet kaudelle 2025

Bicicapacelta on julkaistu uusia lisävarusteita jotka ovat saatavilla/tilattavissa maaliskuusta alkaen.

CLEVER SIDES FOR JUSTLONG – available now

The missing part of the puzzle!

A great addition to the tail of your JustLong, with a double purpose: to cover your kid’s legs or to transport your shopping bags.

Easy to clean thanks to the open bottom, they will keep your kids completely dry and wind-protected.

Traveling “solo”? Karry more stuff if needed, all the weight of your bags will sit directly on the running boards. You’ll find practical pockets on the inside to store your shopping bags, ready to use.

EASY-RELEASE SYSTEM FOR JUSTLONG – available by the end of February

As easy as 123!

Straightforward and simple, the new Easy-Release system for JustLong allows you to switch from family to work in a blink of an eye.

At the heart of this system is the idea of simplicity. It’s the perfect solution for those who need a family bike AND a professional bike!

You can choose the open or closed child-pack + the wood panel with integrated side rail is compatible with different sizes of Euro-boxes.

THREE-IN-ONE FOR JUSTLONG – available by the end of February

Name one thing it can’t carry!

With the 3-in-1 system you can do at least 3 things, not at the same time, of course!

Attach the Follow-me tandem, attach a kid’s bike directly, attach a trailer!

The Follow-me Tandem hooks your child’s bike up to yours allowing to carry your child or just carry the bike while the child rests in the child-pack.

Not interested in the Follow-me Tandem? Use the 3-in-1 to attach another bike directly! You’ll have to remove the front wheel but nothing more than that!

And if you don’t need to carry spare bikes, you can attach a trailer and make sky the limit!


NEW CLOSED CHILD-PACK FOR CLASSICONA – available by the end of February

Something old, something new..

The new Closed child-pack for Classicona maintains the traditional design and components of the Open one, but adds the new diagonal bars.

They provide more stability for smaller children while allowing them to climb independently on the bike.

NEW BIG FRONT-LOAD PANEL FOR PELICAN – available by the end of February

Designed for Eurobox standards

There will be no such thing as left-behind cargo, everything will fit on your bike and there will always be space for more!

Compare it to the traditional wood panel and you’ll easily see its loading potential.

Bosch koulutus 2025

Jälleen oli aika käydä kuulemassa uusimmista uutuuksista ja niihin liittyvistä huoltoasioista. Stephanin ja Matthiaksen johdolla käytiin asioita läpi, ja tässä lyhyesti muutamat oleellisimmat uutuudeet vuodelle 2025:

  • Battery Lock -toiminto: Jo aiemmin Boschin Smartsystemiin tuli Lock -toiminto, joka ohjelmallisesti lukitsee moottorin toimimattomaksi muilta kuin omistajaltaan. Tähän on kaksi vaihtoehtoa. Avaimena voi käyttää esimerkiksi Kiox -näyttöä, tai puhelimen Flow -appia. Eli pyörän saa toimintaan vain käyttäjän omalla näytöllä, ja jatkossa (tai jo nyt) toiminnassa on myös useampien näyttöjen yhdistäminen järjestelmään esimerkiksi silloin, kun pyörällä on useita käyttäjiä ja näyttöjä. Tai sitten Flow app toimii langattomana avaimena jos se on omassa puhelimessa. Silloin riittää kun olet pyörän vieressä ja laitat sen päälle tai pois päältä niin moottorin lukitus aktivoituu tai poistuu automaattisesti. Ja nyt kaudella 2025 tämä toiminto laajenee myös Smart System akkuihin. Eli kyseistä akkua ei voi käyttää missään toisessa kuin omistajansa pyörässä. Eli akun varastaminen ei ole jatkossa kannattavaa. Tässä on tehty myös muuta lisäharmia varkaiden varalle, mutta sitä en nyt tässä julkisesti kerro. Mutta todettakoon, että Bosch Smart systemillä varustetun pyörän varastaminen on jatkossa entistäkin vaikeampaa varkaille. Kts myös seuraava kohta. Todettakoon vielä, että tämä ominaisuus on hyvä tulevaisuuden varalta. Odottelen yhä että esimerkiksi kauppakeskukset Suomessa alkavat tarjoamaan sähköpyörille latausmahdollisuutta aivan kuten sitä tarjotaan myös sähköautoille. Tällöin akun voi jättää julkiselle paikalle latauskaappiin tai lataukseen pyörässä kiinni olleessaan, eikä akkua ole kannattavaa varastaa. Lisäpalveluna Flow+ appi ilmoittaa käyttäjän puhelimeen myös sen, milloin akku on ladattu täyteen tai mikä on sen varaustaso.
  • eBike Alarm ja Connect module: eBike alarm -palvelulla saat lisäturvaa pyörälle. Reaaliaikainen GPS:ään ja matkapuhelinverkkoihin perustuva seuranta, hälytys ja pyörän jäljityspalvelu. Tämä on ollut käytössä jo kauden tai kaksi, ja sen käyttö laajenee jatkuvasti. Tämän voimme myös jälkiasentaa Smart System pyöriin, ole yhteydessä.
  • Riese&Müller RX palvelu: RX palvelu on vastaava kuin connect module, mutta se on jo valmiiksi sisäänrakennettuna tiettyihin R&M malleihin, kuten Packster2 70. Tämä on ollut jo vuosia käytössä esimerkiksi Saksassa, ja nyt kun järjestelmää on koeajettu riittävästi, niin se laajenee myös muihin maihin, kuten Suomeen.
  • Bosch eBike ABS Pro on uusin versio Boschin ABS järjestelmästä. PRO version edut tulevat lähinnä maasto- ja kilpailukäyttöön, ja nykyisin käytössä oleva ja Riese&Müllerin tiettyihin malleihin tarjoamamme ABS järjestelmä on edelleen yhtä hyvä kuin uusin PRO versio. Ero on lähinnä siinä, että PRO versiosta voi kytkeä pois turvaominaisuuksia, kuten pyörän takarenkaan nousemisen eston. Kaupunkiajossa ja perhepyörillä et halua lentää tangon ylitse (jota ABS pyrkii estämään), mutta PRO versiossa voit halutessi lentää tangon ylitse. Eli maastoajossa voi olla tarpeen saada takapyörä ilmaan vaikkapa tiukassa mutkassa. Entinen ABS versio rajoitti tuota, mutta nyt kilpa- ja kikkailukäyttöön tuon ominaisuuden saa tarvittaessa pois päältä. Ja lyhyesti: ABS jarrut tuovat lisäturvaa myös tavarapyöriin Suomen vaihtelevissa ja usein myös liukkaissa olosuhteissa. Tämä on saatavilla meiltä perhepyöriin esimerkiksi R&M Multicharger, Packster2 70 ja Load 60 & 75 -malleihin.
  • Uusia akkuja: PowerPack ja PowerTube malleihin tulee/on tullut myös uusia 800 Wh malleja.
  • Smartphone Grip: No tämähän on ollut jo kauden 2024, mutta sen suosio jatkuu. Sen vuoksi varustimme useimmat ennakkoon tilatut varastomallit kännykkätelineellä, jossa on myös latausmahdollisuus. Kätevää!
  • Dual Battery: SmartSystemin tullessa ei ollut alkuun tupla-akku -mahdollisuutta, mutta se oli jo käytössä kauden 2024. Nyt kaudelle 2025 varaudun itse myös siihen, että voisin tarvittaessa jälkiasentaa toisen akun tiettyihin tavarapyörämalleihin. Eli voi olla, että tämä onnistuu jatkossa helpommin kuin ennen. Koska ennen jouduin aika usein sanomaan että tupla-akkua ei ole mahdollista asentaa jälkeenpäin useimpiin pyöriin. Mutta todettakoon, että jos tiedät haluavasi tupla-akun, niin se on yleensä helpointa ja edullisinta ottaa heti tilauspyörään ja tehtaalla asennettuna. Täältä voi hieman tarkistaa mitkä sopivat yhteen. Tai sitten kysyt meiltä onnistuuko vai ei.
  • PowerMore 250 akusta kerroinkin jo aiemmin. Yksinkertainen tapa lisätä akkukapasiteettia.
  • Uudet moottorit: CX-sarjan moottorista on tullut jälleen uusi versio, BDU384Y tällä kertaa. Todettakoon, että CX mallimerkintä on jo aika haasteellinen, koska sillä merkinnällä on jo hyvin monta eri mallisukupolvea. Sen takia moottorit tulisikin erottaa nykyään tuolla tarkalla mallimerkinnällä jos haluaa keskustella ominaisuuksista tai varaosista tarkemmalla tasolla. Mutta yksi detalji: Uusimmissa moottoreissa on myös kiihtyvyysanturit tarkempaa sähköavustuksen hallintaa varten. Eli se tunnistaa kiihtyvyyden lisäksi myös pyörän asennon.
  • Uusi Purion 400 näyttö. On lähinnä maastopyöräkäyttöön suunnattu, mutta voin tarvittaessa jälkiasentaa sen myös tavarafillariin.
  • Uudet ajomoodit ja avustimet
    • Liikkeellelähtöavustin, hill start assist, eli mäkilähtöavustin. Aktivoidaan pitämällä jalka polkimella kevyesti painettuna ja pitämällä miinus -nappi pohjassa. Myös hill hold -toiminto eli pyörä ei lähde rullaamaan taaksepäin mäessä. Vaatii uusimman ohjelmistopäivityksen.
    • Talutusapua päivitetty, vaatii ohjelmistopäivityksen: Automaattinen nopeuden säätö kaltevuuden ja maaston mukaan.
    • Eco+ ajotila: Sopii esimerkiksi pyöräretkille. Yksinkertaistettuna: Sähkömoottori auttaa vain kiihdytystilanteessa ja tasaista vauhtia ajaessa moottorin avustus kytkeytyy pois päältä. Ei ehkä oleellinen toiminto tavarafillareissa, mutta uudet kevyet SX ja CX moottorit eivät enää vastusta ajoa ilman sähköä joten sen myötä sähköpyörät sopivat nykyään myös pitkille pyöräretkille.
    • Limit -ajotila nopeille 45 km/h pyörille. Tämä on mielenkiintoinen. Eli ajatus on se, että ainakin tietyissä maissa pyritään siihen, että nopealle 45 km/h sähköpyörälle voi asettaa Limit -ajotilan, joka rajoittaa avustuksen maksiminopeudeksi 25 km/h. Tällöin mopoksi rekisteröity pyörä vastaa teknisesti sähköavustettua polkupyörää. Eli sillä saisi ajaa pyöräteillä. Mutta mielenkiinnolla odotan, miten asia etenee ja miten eri maiden lainsäätäjät ja valvojat tähän suhtautuvat. Lähtökohtaisesti pidän tätä hyvänä asiana.
  • eShift tuki tulee myös Shimanolle ja TRP:lle, aiemminhan se on ollut jo Rohloffille ja Enviololle.
Stephan on jo kymmenisen vuotta kiertänyt kouluttamassa. Itse olin mukana myös ensimmäisissä Boschin koulutuksissa vuosia sitten. Täytyy antaa kehut, että koulutuksen taso on noussut vuosien aikana.
Akut puhuttavat usein, ja niiden turvallisuus. Oma kokemus ja Boschin koulutus kertoo sen, että tuosta ei tarvitse olla turhaan huolissaan. Huolellisuutta käyttäjältä toki edellytetään, mutta Boshin testaus tekee akuille esimerkiksi pudotus- ja puristustestit. Mielenkiintoista on se, että testeissä ekkuja esimerkiksi puristetaan tuhansien kilojen voimalla! Mutta todettakoon, että kohtele akkuja silti varoen. Akkujen suojausmekanismissa on oikeastaan pari tasoa. Ensimmäisellä tasolla on se, että jos akkuun kohdistuu vaurioittavia voimia, niin akku voi mennä ”turvatilaan”, eli sieltä ei saa enää virtaa ulos. Eli akku on tuolloin vaihtokunnossa. Jos tuosta mennään vielä vakavampaan tilaan, niin vahva kotelointi pyrkii estämään kennojen vaurioitumisen tai jos kennot vaurioituvat, niin lisävahinkojen ja ketjureaktion alkaminen pyritään estämään. Eli lyhyesti sanottuna, käytä vain laadukkaimpia, mielellään Euroopassa suunniteltuja ja valmistettuja akkuja. Niiden (turva)ominaisuuden ovat aivan eritasolla kuin (halvempien) kaukomaiden akkujen joita pahimmillaan kasaillaan vaarallisissa hikipajoissa.
Varaosia huoltoja varten. Pyrimme pitämään hyllyssä jotta mahdolliset ongelmatilanteen saadaan ratkaistua pikaisesti.
Edellisen sukupolven moottori vs. uusin CX moottori. Olisi pitänyt laittaa mallimerkinnät mukaan samaan kuvaan, mutta jos nyt oikein muistan, niin oikealla BDU384Y, ja vasemmalla BDU37xx. Oleellisin ero käyttäjälle lienee se, että uusimmasta on pyritty tekemään täysin hiljainen. Esimerkiksi kytkin on äänetön, ja jos katsotte hammastusta, niin vasemmalla vanhassa on käytetty suoraa hammastusta joka on edullisempi/helpompi valmistaa, mutta on äänekkäämpi kuin oikeanpuolimmaisen moottorin vinohammastus. Ja on siellä nähtävillä myös hammaspyörien koko- ja materiaalieroja. Myös moottorin kiinnitysta runkoon on hieman muutettu ja paino on pudonnut.
Flow -appi ja palvelu on maksuton, mutta Flow+ tilauksella saa pientä maksua vastaan lisäetuja. Maksua voi perustella esimerkiksi sillä, että tuossa tarvitaan esimerkiksi dataliikenteen käyttöä kun pyörään otetaan etäyhteys matkapuhelinverkon ylitse.

Talvirenkaat tavarapyörään

Ympärivuotisessa ajossa useimmat käyttäjät vaihtavat talveksi rengastusta pyörään. Perhepyörissä tämä on erityisen tärkeää, jos mukana on matkustajia. Tavarafillarit poikkeavat jonkin verran tavallisista pyöristä, koska usein edessä on pieni etupyörä, ja kyydissä on paljon lastia tai matkustajia. Korkea paino tekee sen, että renkaan on hyvä olla riittävän leveä, jotta se kantaa tarvittaessa paljon painoa ja tarjoaa edes jonkin verran pehmeyttä ajoon. Laatikollisissa pyörissä etenkin eturenkaaseen kannattaa panostaa, koska se on ohjaamisen kannalta tärkeä ja jos laatikossa ei ole lastia, niin usein etupää on melko kevyt, joka voi tuoda ongelmia. Yksinkertaistettuna, edessä on hyvä olla yleensä nastarengas jos kaipaa parasta pitoa ja turvaa ajoon. Eturengas on myös helppo ja nopea vaihtaa. Takarenkaassa on useampia tekijöitä vaikuttamassa päätöksentekoon. Oleellisin tekijä lienee se, että monissa tavarafillareissa takarenkaan vaihtotyö on paljon hitaampaa ja hankalampaa kuin eturenkaan vaihtaminen. Jos vaihdat renkaat itse, niin houkutuksena voi olla se, että jos samalla renkaalla pärjäisi ympäri vuoden? Tällöin voi harkita nappula tai kitkarengasta taakse, ja vaihtaa vain eteen nastarenkaan. Tavarapyörän suurempi paino voi tarjota noilla vaihtoehdoilla riittävästi pitoa, kun ajotapa on muutenkin hieman rauhallisempi. Eli laatikkopyörässä tuo on usein ihan toimiva vaihtoehto, kun pyörän painopiste on matala. Lapset ovat laatikossa myös hyvin turvassa, jos pyörä sattuisi keikahtamaan nurin. Laatikon alareuna ottaa nopeasti kiinni maahan. Pitkäperäpyörässä tilanne on hieman eri, koska lapset istuvat takapyörän päällä ja korkeammalla. Pitkäperäpyöriin kannattaa lähtökohtaisesti laittaa taaksekin riittävän pitävä rengas, ja jokapäiväiseen ajoon pitkäperäpyörässäkin on todennäköisesti tarve laittaa nastat taaksen jos kuljetat lapsi päivittäin. Mutta taas, jos kaikkein liukkaimmilla keleillä vaihtoehtona on vaikka kävely päiväkodille, niin silloin voi pärjätä myös ilman nastoja.

Seuraavaksi pohditaan vaihtoehtoja liukkaamasta pitävämpään. Lähtökohtana on yleisimmät tavarapyörien rengaskoot, 20″ ja 26″, joihin valikoima on hieman rajallisempi verrattuna joihinkin muihin kokoihin. Oletuksena on, että kaikki mahdolliset renkaat tavarafillarissa on varustettu mahdollisimman hyvällä pistosuojalla ja vahvalla rakenteella. Meiltä löytyy ja on ostettavissa ja tilattavissa kaikkia tässä mainittuja vaihtoehtoja. Esimerkiksi kesärenkaita tässä ja talvirenkaita tässä. Myös monia muita renkaita löytyy, jota ei tässä mainita! Kysy rohkeasti.

Kesärengas on monilla alla syyshuoltoon saavuttaessa. Jos et meinaa ajaa talvella tai ajat satunnaisesti, niin voi tällä toki koittaa onnea talven aikana. Lähtökohtaisesti näissä on kuitenkin melko kova kumiseos, joka kestää kulutusta mutta on liukkain vaihtoehto talvella. Syksyllä on kuitenkin hyvä aika huollattaa pyörä ja laittaa se kuntoon kevättä varten. Samalla kannattanee uusia rengas uuteen, jos tulee talvella satunnaisesti ajettua hyvällä kelillä. Näissäkin on hieman eroja kuvioissa, joka vaikuttaa pitoon.
+Kestää kulutusta
+Rullaa hyvin
-Liukkain vaihtoehto talvella, syksylla ja keväällä.

Nappularengas on yleistynyt tavarafillareissa ensiasennusrenkaana ja sen saa esimerkiksi Riese&Müllerin pyöriin kun valitsee mukaan GX-varustetason lisävarusteena. Se onkin kasvattanut suosiotaan etenkin siksi, että se toimii melko hyvin vaihtuvissa pohjoismaiden olosuhteissa. Se toimii hiekkateillä, syksyn märillä lehdillä ja satunnaisissa yllättävissä loska- tai lumikeleissä syksyllä ja keväällä, sekä kevään hiekoitussepelikeleillä siitä voi olla apua, jos sepeliä on yhä asfaltin pinnalla. Vaikka kuvio on karkea, kumilaatu on kuitenkin kovempi kuin talvirenkailla joten se ei tarjoa parasta pitoa ilman viiletessä tai kylmällä pakkasella. Itse olen kokeillut ajaa tällä takarenkaana koko talven, mutta eteen laitoin silloin nastan. Pito katoaa talvella hieman nopeammin ja yllättävämmin kuin kunnon talvirenkailla, mutta kokenut käyttäjä saattaa tällä pärjätä.
+Toimii hyvin monenlaisella alustalla, niin sanottu jokapaikanrengas (all terrain)
-Kuluu hieman nopeammin kuin kesärengas
-Rullaavuus on hieman heikompi kuin kesärenkaalla, mutta sähköavustus kompensoi tämän jos vain akkua riittää

Kitkarengas on harvinaisin vaihtoehto näistä neljästä, mutta voisi olla yleisempikin. Kesärenkaasta tämä eroaa kumilaatunsa osalta. Kumi on pehmeämpää ja tahmeampaa kuin kesärenkaissa, joten kitkarenkaassa on enemmän pitoa kylmissä ja märissä olosuhteissa. Lamellikuviointi tuo lisäpitoa, aivan kuten autojenkin kitkarenkaissa. Olen ajellut itse useamman talven myös HS (45 km/h) pyörällä niin että tämä rengas on takana ja nasta edessä. Se toimii monissa talven olosuhteissa yllättävän hyvin, mutta märällä jäällä tai vastaavalla voi kaivata nastojen lisäpitoa.
+Tarvittaessa tällä ajaa ympäri vuoden
+Ei tarvitse jonottaa renkaanvaihtoaikaa ensilumien aikaan, jos vaihtaa nämä alle jo loppukesän huollon yhteydessä. Voi myös laittaa aikaisin alle ja ottaa keväällä myöhään pois
+Hiljainen, ei harmita ajella kuivallakaan asfaltilla
+Edullisempi kuin nastarengas
+Ei naarmuta lattioita kuten nastarengas, jos pyörää pitää kuljettaa tai säilyttää sisällä
-Kuluu nopeammin kuin kesärengas
-Ei rullaa aivan yhtä hyvin kuin kesärengas

Nastarengas on se perinteinen talvirengasvaihtoehto. Nastat takaavat kohtuullisen pidon myös märällä jäällä, jossa muut renkaat ovat ongelmissa. Laatikollisissa pyörissä yleensä hyvä valinta ainakin eturenkaaksi, koska ilman kuormaa eturenkaalla voi olla melko vähän pitoa.
+Hyvä pito jäällä
-Kallein vaihtoehto
-Nastoilla voi vahingossa raapia jälkiä, jos pyörää pitää säilyttää ahtaassa varastossa
-Huonolaatuisissa nastarenkaissa nastat voivat tulla sisäpuolelta läpi ja puhkaista renkaan, tai nastat ovat liian pehmeitä. Älä hanki huonoja (liian halpoja) nastarenkaita!

Tyypillisiä tavarafillarien renkaita vasemmalta oikealle: Schwalben Big Ben Plus kesärengas, Smart Sam Plus nappularengas, Marathon GT 365 neljän vuodenajan rengas, Marathon Winter Plus nastarengas

Sisärengas vaikuttaa myös ajettavuuteen ja kestoon. Talvella hiekoitussepeli on ongelma, koska se on usein yhtä terävää kuin lasinsirut. Ulkorengas on toki tärkein suoja, ja pidä se hyvässä kunnossa. Mutta myös sisärengas vaikuttaa. Me asennamme nykyään aika paljon paksumpilaatuisia sisärenkaita tavarafillareihin, joita toki löytyy meiltä myös myyntiin. Nykyään on myös paikkanesteitä, jotka on tarkoitettu nimenomaan sisärenkaallisiin pyöriin. Löytyy toki myös tubeless-nesteitä sisärenkaattomaan asennukseen

ABS jarrut ovat myös yksi lisäturva yllättävissä olosuhteissa. Ne estävät etupyörän lukkiutumisen, joka voi estää kaatumisen yllättävissä tilanteissa. Tämä vaihtoehto on saatavissa moniin uusiin Riese&Müllerin tavarapyöriin.

Erikoiset vaihtoehdot:
Kymmenkunta vuotta sitten kokeilin myös hollantilaisvinkkiä, eli nippusiteitä! Kirjoittelin tuosta myös blogikirjoituksen aikoinaan. Toimii parhaiten, jos kilometrejä tulee vain vähän talven aikana. Toisaalta, kyllä tuolla yhden talven ajot tuli aikoinaan ajettua.

Muita myös vanha blogiteksti renkaanpaikkauksesta.

Paikkausvaahtoa kannattaa myös pitää mukana yllättävien rengasrikkojen varalta. Talvella tai märässä on tylsää vaihtaa rengasta tien päällä. Paikkavaahdolla ongelma ratkaa yleensä helpommin. Perinteisiä paikkojakin meiltä toki löytyy.

Riese&Müller Packster(2) 70

Kauden 2025 päivityksiä:

2025 siirryttäessä kannattaa huomata myös oleellinen uudistus joka jää monilta helposti huomaamatta: Packster ja Packster2 mallien ero on siinä, että ei-2 mallit ovat Boschin pitkään tuotannossa olleilla System 2 järjestelmällä varustettuja pyöriä, ja uudet Packster2 mallit on varustettu uudella Bosch Smart System sarjalla. Se koskee siis moottoreita, akkuja ja näyttöjä. Meiltä löytyy varastosta vielä jokunen Packster malli (kysy hyvää tarjousta!), mutta hiljalleen siirrytään kokonaan uusimpaan Smart Systemiin.

Kaudelle 2025 saapuu uusi vaihtoehto, joka on Buggy laatikko ja sadesuoja kiinteillä turvakaarilla.
Tummennetuilla ikkunoilla saa suojaa auringolta. Ikkunat on toki käärittävissä helposti ylös.

CT, eli Control Technology varustepaketti on nyt selvemmin erotettu omaksi mallikseen. CT tarkoittaa siis täysjousitettua mallia, kuva alla. Takaosan jousitus on luksusta polkijalle ja myös matkustajille. Tällöin kuopissa ja kanttikivissa matkustajiin ja polkijaan kohdistuu vähemmän tärinää ja iskuja, ja se on erittäin hyvä ominaisuus ajatellen esimerkiksi päiväunille nukahtanutta matkustajaa. Kaikissa R&M:n perhepyörissä on vakiona etujousitus, ja takajousitus löytyy tästä CT mallista ja Load-malleista. Huomioidaan lisäksi se, että kaksipyöräisessä tavarapyörissä matkustajien sijainti kahden akselin välissä on erinomainen tärinän ja tienpinnan aiheuttamien iskujen osalta. Tuossa kohdassa tärinä ja iskut vaimentuvat parhaiten, toisin kuin pyöräkärryissä, kolmipyörissä ja pitkäperäpyörissä joissa matkustaja istuu suunnilleen pyörän akselin päällä. Tuolloin pyörään kohdistuvat epätasaisuudet välittyvät helpommin matkustajaan, kuin pitkässä pyörässä joissa matkustaja istuu suunnilleen akseleiden välillä.

Huomaa takajousitus! CT=Control technology, eli takajousitus on saatavilla Packsteriin. Huomaa myös pääntuki matkustajille.

Aiempi teksti alla, päivityksiä lisätty.

Packster 70 palaa kaudelle 2023! Joten jos tämä pyörämalli kiinnostaa, niin tilaa kauttamme vaikka heti pyörä itsellesi, niin saat sen sitten kun saamme lisää Packstereitä. Mutta nyt asiaan, eli mitä on jäänyt yli kuuden kuukauden käyttökokemuksista mieleen?

Riese&Müller Packster 70 Vario

Kymmenien tavarapyörien kokemuksella voin todeta, että Packster 70 on tämän hetken parhaita pyöriä lastenkuljetukseen. Malleissa on toki eroja, ja yksilölliset toiveet ohjailevat valintoja mallien välillä, joten mikä tekee Packsteristä erinomaisen? Ensinnäkin, Packster 70:n painopiste on erittäin matala. Laatikon pohja on suunniteltu olemaan hyvin matalalla, joten laskee painopistettä. Matala pohja antaa laatikolle ja siten lapsille erinomaiset tilat.

Laatikon, lasten ja tavaroiden kannalta hyvä sääsuoja on tärkeä. Packster 70:n kuomu on saman tyylinen kuin Load60:n, eli kuomu on kiinteästi kiinni etuosasta ja joustavien kaarien ansiosta takaosan korkeutta voidaan säätää. Eli jos kuorma on pieni, voi kuomun vetää alas jolloin ilmanvastus on pieni. Tai jos lasti on iso, niin kuomun voi nostaa takaa korkealle. Tällöin kuomun alle on yhä väljät olot jopa 160 cm pitkällä matkustajalla kypärä päässä. Meidän oma 150+ cm juniori onkin todennut pyörästä, että ehdottomasti yksi parhaista matkustusmukavuuden kannalta. Ja tällä juniorilla on jo yli kymmenen vuoden kokemus tavarafillareiden kyydissä matkustamisesta. Laatikko on myös melko leveä, koten 11v ja 9v lapset mahtuvat vielä hetken aikaa kulkemaan vierekkäin samalla penkillä. Lattian syvennys tuo mukavasti lisätilaa jaloille, ja penkin alle mahtuu silti säilyttämään esimerkiksi sadevaatteita. Laatikon sisäpuolella on myös kahvat, joista on hyvä pitää kiinni tai joita voi käyttää askelmana, kuormansidontaan, U-lukon kuljettamiseen tai vastaavaan. Kuomun sivut voi myös avata kuumalla ilmalla. Kuomun mukana toimitetaan myös aurinkosuoja, jonka voi kiinnittää kuomun päälle. Tätä osaa arvostaa etenkin vauvat ja lemmikkieläimet. Kuomun lisäksi on saatavilla laatikon pressupeite, jonka voi osin avata, jos lapset istuvat penkillä, tai peitteen voi toki avata täysin. Tavaroiden suojaksi on saatavilla myös kova korkea kuomu, joka on lukittavissa. Sopii hyvin työkalujen tai vaikka ruokaläheteille ruuan kuljettamiseen. EPS-materiaali eristää myös lämpöä hyvin.

Joskus todetaan, että jos haluat tarkistaa kuinka hyvin tuote on tehty, niin katso sellaista kohtaa, jota ei tavallisesti näe. Tämän pyörän osalta se on pohja. Kaikista laatikollisista pyöristä paras pohjan muotoilu on tällä hetkellä Packster 70:ssä. Se on täysin sileä, joten se pysyy puhtaana ja ohjaa eturenkaan roiskevedet pois jaloilta, moottorilta ja voimansiirrolta. Ja ehkä se vaikuttaa myös siihen, että tämä pyörä tuntuu koostaan huolimatta erittäin aerodynaamiselta. Kyllä, todellakin, esimerkiksi alamäkeen pyörä rullaa erittäin kevyesti ja myös tasaisella poljen sillä usein yli 25 km/h jolloin sähköavustus jo lakkaa avustamasta. Tavallaan tämä pyörä onkin aikalailla pisaran mallinen. Laatikon pyöristetyt muodotkin ilmeisesti auttavat tähän. Ja seisontatuki, se toimii tässä pyörässä myös hyvin. Jalan avulla pyörä on raskaallakin lastilla helposti nostettavissa seisontatuen varaan. Jalalla polkaisu auttaa tässä, koska kuski voi käyttää omaa painoaan apuna.

Tekniikan osalta Riese &Müller on aina huipputasoa. Packster70:n sähköavustus on totutusti Boschin toteuttama. Tässä tapauksessa moottorina on neljännen sukupolven Cargo Line Cruise -moottori, ja akkuna on kaudella 2022 mallista riippuen 500 Wh (Family-malli), 625 Wh (Touring, Vario, Automatiq) tai jopa 1250 Wh tupla-akkuinen malli, jolla ajomatkat ovat parhaimmillaan parin sadan kilometrin luokkaa! Latauspistoke on myös tuotu erinomaiseen paikkaan pyörän etuosaan. Tällöin on helppoa saada pyörä lähelle latauspistettä. Toki akun voi myös ladata irrallaan. Packsterissä akut ovat lukittuina runkoputkien sisään varmaan talteen, mutta ne on helppo tarvittaessa irroittaa latausta varten. Varusteista voi mainita myös lisävarusteena saatavan Performance-paketin, joka tuo pyörään mm. erinomaiset valot, jolloin edessä on Supernovan M99 Mini-pro, pitkillä ja lyhyillä valoilla, ja takana vastaava takavalo, jossa on myös jarruvalot! Myönnän, että alkuun ajattelin että onko nämä tarpeellisia, mutta käytössä huomaa että ne kyllä lisäävät turvallisuutta. Pitkiä valoja voi tarpeen mukaan vilkutella vaikka mutkan takaa tai jalankulkijoille tai autoille jos ne eivät muuten meinaa huomata vastaantulijaa. Ja niillä näkee erinomaisesti itsekin. Ja toki myös vakiona olevat Supernovan valot ovat erinomaiset! Ohjauksesta todettakoon se, että perinteisen työntötangon sijaan tämän pyörän ohjaus on toteutettu vaijereilla, jotka kulkevat rungon sisällä. Ohjaustavan ansiosta pyörä on saatu muotoiltua sellaiseksi kuin on haluttu, ja tässä on saatu myös yksi lisäominaisuus: Etupyörä kääntyy tarvittaessa poikittain, joka mahdollistaa kääntymisen hyvin pienessä tilassa. Eli jos kääntää etupyörän poikittain, niin takarengas pysyy liki paikoillaan käännöksessä. Tämä toki on mahdollista vain kun kuljettaja on jalkautunut. Mutta myös ajossa pyörän kääntösäde on taitavalla kuljettajalla perinteistä kääntösädettä pienempi. Packster 70:ssä on myös edessä jousitus, joka myös takaa matkustajille tai tavaroille pehmeät kyydit.

Huomaa latauspiste valon oikealla puolella! Ja vaijeriohjaus takaa pienen kääntösäteen. PÄIVITYS 2025: Kuvasta poiketen nykyiset Packster2 mallit on varustettu uudemmalla Mobie 34 joustohaarukalla. Sen paksummat 34 mm putket tarjoavat entistä paremman ajotuntuman ja takaavat kestävyyden.

Packster 70 on saatavilla eri vaihteistoilla: Kaudella 2022 edullisin malli on Family-malli, jossa on Shimano Deore 10 v. ketjuvaihteisto, seuraavana on Touring-malli 11 v. XT-linkglide vaihteistolla. Sitten on hihnavedolla varustetut Vario (manuaalinen vaihto) ja Automatic, jossa vaihtaminen on täysin automaattista ja portaatonta. Itse olen ajellut hihnavedolla jo vuosia, kuten myös moni asiakkaistamme. Hihnavedosta on lähinnä hyvää sanottavaa. Puhdas, hiljainen, kestävä. Riese&Müller toki käyttä Gatesin parhaita CDX sarjan tuotteita, jotka ovat hyviä ja kestäviä. Hihnoissa on sisällä hiilikuitua, ja hihnapyörät on tehty takana ruostumattomasta teräksestä ja edessä koneistetusta alumiinista.
Varustepaketeista mainittakoon vielä GX, joka tarjoaa nappularenkaat joilla moni pärjää ympärivuotisesti pääkaupunkiseudulla, tai Comfort-kit, johon kuuluu kaarevampi ohjaustanko sekä leveämpi satula pystympää ajoasentoa varten. Tangon korkeudessa on pikasäätö kaikissa malleissa.

Pyörän mitat alla, muut tekniset tiedot löydät R&M:n sivuilta. Tilaa meiltä soittamalla, sähköpostilla tai tekevällä alustava tilaus nettikaupan kautta. Mutta parhaiten saat päivän tilanteen selville olemalla suoraan meihin yhteydessä tai poikkeamalla koeajolle.

Bosch PowerMore 250 tai R&M Range Extender 250

Bosch Powermore 250 on saatavilla Riese&Müllerin tilauspyöriin kaudelle 2025. Ja myös muihin pyöriin jälkiasennussarjana. Powermore 250, tai kuten R&M kutsuu, Range Extender 250, on pienikokoinen 250 Wh akku, joka on tarkoitettu pääosin pidentämään pyörän ajomatkaa. Esimerkiksi 500 Wh akulla varustettuun pyörään se tuo kolmanneksen lisää ajomatkaa, tai 750 Wh akulla varustettuun noin neljänneksen. Tai yksinkertaisemmin, pienillä pyörillä saat sillä noin 50 km lisää ajomatkaa, ja tavarafillareillakin keskivertokäyttäjä saa sillä noin 25 km lisää ajomatkaa. Mutta tämän akun käyttötarkoitus ei liene monilla pelkästään ajomatkan kasvattaminen. Se nimittäin tuo mukanaan muitakin etuja:

  • Pieni akku on helppo ottaa mukaan pyörästä latausta varten. Koska se painaa vain noin 1,5 kg ja koko on noin pyöreän maitotölkin kokoa, niin sen voi helposti ottaa mukaan laukkuun ja ladata vaikka työpäivän aikana, kahvitauolla tai muussa vastaavassa tilanteessa.
  • Tällä voi tarvittaessa korvata pyörän pääakun lyhyillä matkoilla. Jos käyt pienillä asioilla, ja et halua esimerkiksi talvella ottaa isoa akkua ulos, niin voit ottaa tämän pienemmän mukaan. Rajoituksena on se, että tämä ei välttämättä anna aivan yhtä paljon virtaa ulos kuin isommat akut, joten pieni tehonpudotus voi olla havaittavissa joissain raskaissa olosuhteissa.
  • Akku on siirrettävissä helposti eri pyörien välillä. Irtotelakoita voi hankkia erikseen. Omassa käytössä ajattelin käyttää tätä esimerkiksi siihen, jos kiinnitän ison Carla Cargon peräkärryn johonkin pyörään, niin lisäakulla saa lisää ajomatkaa jos kyydissä on raskas lasti.
  • Jos pyörän pääakku on unohtunut ladata illan aikana, niin PowerMore akun voit napata mukaan pelastamaan vaikkapa aamun työmatkan.
  • Ja tätä voi tavallaan käyttää ikäänkuin ”bensakanisterina”. Jos perheenjäsenellä tai kaverilla olisi akku vähissä, niin tällä voi kantaa repussa lisää virtaa paikan päälle, jos ei ole latausmahdollisuutta. Pisin lisävarustejohto on muistaakseni noin 70 cm, eli sillä voi ylettää esimerkiksi latausportilta pyörälaukkuun, jos pyörässä ei ole kiinni telakkaa PowerMore akkua varten. Mutta nuo irtotelakat ovat edullisia, pullotelineen hintaisia, joten sellaisen voi asentaa vaikka varmuuden vuoksi. Ja pullotelineadapterilla samaa telakkaa voi käyttää juomapullolle, jos lisäakku ei ole paikoillaan.

Joitain rajoituksia pienellä lisäakulla toki on:

  • Jälkiasennettavissa vain Bosch Smart systemillä varustettuihin pyöriin. Me toki asennamme tämän teille vaikka huollon yhteydessä, jos haluatte.
  • Akun telakassa ei ole lukkoa, mutta toisaalta, se on pieni ja kevyt ottaa mukaan.
  • Jos pyörässäsi on jo kaksi akkua, niin kolmannelle ei ole enää tukea.

Powermore lisäakku on noin juomapullon kokoinen, ja se myös kiinnittyy yleensä pyörän juomapullotelineeseen. Lisäakusta menee johto pyörän latausporttiin, ja näitä johtoja on useita eri malleja, jotta kuhunkin pyörään löytyy sopiva. Tällä hetkellä johtoja on 50- 750mm välein. Akkutelineeseen on saatavilla myös pikakiinnitteinen juomapulloteline, joten voi halutessasi vaihdella näiden välillä.

Lisätietoja Boschin sivuilta.

Tai jos haluat katsoa R&M:n sivuilta lisätiedot tai ajantasaisen hinnan lisävarusteena, niin ne löytyvät tästä.

R&M Range Extender Multichargerissa. Pyörässä on erinomainen paikka valmiina lisäakulle.
Powermore jälkiasennussarja. Tämän lisäksi tarvitaan vielä johto akun ja pyörän latausportin välille. Huomioi, että akku kiinnittyy suoraan tuohon telakkaan. Keskimmäinen on pulloteline, jota voi pitää telakassa kiinni jos akku ei ole paikoillaan. Eli juomapulloteline tai akku sopii samaan telakkaan kiinni.

Pitkäperäpyörien kokovertailu

Pitkäperäpyöriä on monen kokoisia ja levyisiä, joten miten ne vertautuvat toisiinsa? Ja jos haluat mieluummin pyörän laatikolla, niin katso klassikkopostauksemme Laatikkopyörien kokovertailu. Keräsimme tähän vertailuun muutamia pyöriä jotka sattuivat olemaan ulkona. Unohdimme joukosta Workcyclesin Fr8:n ja Gr8:n, joka sopisi hyvin tähän samaan joukkoon.

Bicicapace e-Classic ja Heavy Duty rack. Ei vielä varsinainen pitkäperäpyörä, mutta paljon tukevampi kuin keskimääräinen tavaratelineellä varustettu polkupyörä. Sillä tämä tavarateline kestää lastenistuinten kiinnittämisen. Valmistajan testaamana 35 kg asti.
e-Classicin takatelineellä Laiskiainen. Toki tähän telineelle saa lastenistuimen (Maxi tai junior), tai sitten Bicicapacen Mini Child Packin, tai pelkän pehmusteen, jalkatapit tai mini foot boardit. Ja muista aina pinnasuojat lapsia kuljettaessasi!
Bicicapace e-Classic
Bicicapace e-Classicona. Tässä on sama takateline kuin Classicissa, mutta huomaa kuinka sen kiinnityspiste on siirrettu taaksepäin, ja pyörän takahaarukkaa on pidennetty. Tämä tekee sen, että takatelineellä on enemmän tilaa ja kasvaneen akselivälin ansiosta pyörä on hieman vakaampi ajattava. Kuvassa on paikoillaan lisävarusteena saatava Mini Child Pack, joka sisältää nuo levymäiset jalkatuet, pinnasuojat, istuinpehmusteet, sälkänojan ja kiinnipitotangon. Selkänojatyynyssä on lantiovyö ja tämä MCP on mallia avoin, ja saatavilla on myös suljettu jossa kaarissa ei ole aukkoja sivuilla.
Laiskiainen rentoutuu Classiconan kyydissä. Huomaa myös tukeva Classiconan oma seisontajalka. Jalka on tärkeä yksityiskohta tavarapyörissä, joka vaikuttaa lastattavuuteen, käyttöön ja myös turvallisuuteen kun lapset ovat kyydissä. Nykyinen jalkamalli on osoittautunut kestäväksi, toimivaksi ja yksinkertaiseksi.
Kiinnipitotanko lisää matkustajan mukavuutta. Kiinnipitotanko ei mahdu lyhyempään Classic-malliin.
Bicicapacen e-Justlong on isoin pitkäperäpyörä. Child packin sisään mahtuu tarvittaessa jopa kolme (pientä) lasta. Valmistajan antama takaosan maksimikuorma on 70 kg. Joskin on todettava, että itse teline kestää paljon enemmän, koska se on terästä ja osa runkoa. Maksimikuormaa rajoittaakin lähinnä ajo-ominaisuudet ja esimerkiksi takakiekon ja renkaan kestävyys. Takaosassa on myös paikoillaan sadesuoja, joka on kuvassa sivuilta avoin, mutta siihen saa myös sujettavat sivuikkunat. Ne voi asentaa molemmille tai vain toiselle puolelle. Jos molemmat ovat paikoillaan, niin sadesuojan saa auki kippaamalla sen taaksepäin auki.
Justlongissa takamatkustajalla on hulppeasti tilaa. Bicicapacelle ominainen iso etulaukku on erinomainen. Isoon 80L vetoiseen laukkuun mahtuu monta kassia säältä suojaan. Laukun takaosassa on tarviketaskut esimerkiksi lukolle, vaatteille tai juomapullolle johon haluaa päästä helposti käsiksi.
Justlongiin mahtuu kaveri tai kaksi mukaan. Huomioi, että jos takana ei ole matkustajia, niin tuosta sivuilta rullautuu auki kangaspohja, jolla takaosan saa suljettua tuosta jalkaluukkujen kohdalta. Silloin takana voi kuljettaa helposti pienempiä laukkuja, kasseja ja laatikoita. Kätevää! Childpakissä on myös tarranauhalla suljettava varustetasku, joka ei näy kuvassa.
Riese&Müllerin Multicharger Mixte on kuvassa varustettu Safety Bar Kitillä, joka sisältää taakse jalkatuet, pinnasuojat, turvakaaren ja pehmusteet. Edessä tässä pyörässä on pienempi vakiona mukaan tuleva teline. Lisävarusteena saa eteen isomman Cargo -etutelineen.
R&M Multicharger. Huomaa, että oikean puolen astinlautaa voi takana käyttää myös lastenpyörän hinaamiseen. Astinlaudan takaosasta aukeaa luukku, ja teleskooppisesti tukea voi pidentää. Silloin telineeseen menee kiinni lastenpyörän eturengas, joka kiinnittyy yläosastaan hihnalla joka näkyy laiskiaisen jalan takana. Kätevä yksityiskohta.
R&M Multicharger ja safety bar kit. Huomaa: Takaosassa on kaksi tankoa. Sisemmästä pidetään kiinni, ja ulompi suojaa lapsen sormia osumilta, seiniin, tolppiin ja ovenkarmeihin. Sisempi tanko on pehmustettu.
R&M Multitinker on melko uusi pitkäperäpyörämalli. Oikein hyvä sellainen. Kannattaa huomioida, että akku (625 Wh vuonna 2024) on rungon etuosassa luukun alla. Sen paikka on oikein hyvä, koska se siirtää painopistettä eteenpäin. Pitkäperäpyörissä on usein haasteena se, että painopiste tulee melko taakse jos lapset ovat takana matkustajina. Sen vuoksi on hyvä, että edes akku on edessä. Lisäksi kuvassa näkyy Cargo-etuteline, johon saa vaikka kassin, laukun tai korin kiinni.
R&M Multichargerin takaosan Safety bar kit näyttää samalta kuin Multichargerissa, mutta on noin kymmenen senttiä pidempi. Eli takana on tässä hieman enemmän tilaa kuin Multichargerissa. Multitinkerin jalkatuet ovat myös aina vakiovarusteena pyörässä, kun taas Multichargerissa ne ovat lisävaruste.
R&M Multitinkerissä on mukavasti tilaa takana kahdelle lapselle, tai yhdelle lapselle ja pyörälaukuille. Huoma myös säilytyslokero satulaputken takana alaosassa, siinä missä kuvassa on suunnilleen poljin. Tila on lukittavissa ja on yllättävän suuri sisältä. Sinne saa vaikka sadetakin tai -viitan, työkaluja tai retkitarvikkeita kyytiin.

Miksi valita pyöräksi pitkäperäpyörä?

Moni miettii valintaa pitkäperäpyörän ja laatikkopyörän välillä. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Usein ajatellaan, että pitkäperäpyörä on jotenkin pienempi ja mahtuu paremmin esimerkiksi pyörävarastoon. Tämä on osin totta, mutta jos pyörän varustelee lastenistuimilla ja lastenkuljetuskehikolla, niin ne kasvattavat pitkäperäpyörän kokoa. Pitkäperäpyörä on usein sopiva isompien lasten kuljettamiseen, jotka osaavat jo istua tukevasti polkijan takana. Siellä on hyvin tilaa jaloille ja matkustaja istuu aika korkealla, joka voi olla matkustajille mukavaa. Toisaalta, laatikkopyörässä matkustajat istuvat matalalla ja lähempänä pyörän keskikohtaa, joka parantaa pyörän ajettavuutta. Pitkäperäpyörissä painopiste matkustajien kanssa on usein aika takana ja melko korkealla, joka vaikuttaa jonkin verran ajettavuuteen, ainakin jos itse polkija on kovin kevyt. Yksi näkökulma pyörävalinnan näkökulmaan on se, että jos lapsi nukkuu vielä paljon päiväunia, on laatikkopyörä helpompi valinta. Laatikossa voi nukkua vaikka pitkältään, kun taas pyörän lastenistuimella nukutaan istualtaan, joka ei kenties ole kovin optimaalista parhaissakaan lastenistuimissa. Sen sijaan jotkut koululaiset saattavat taas matkustaa mieluummin tavaratelineellä polkijan takana, koska se on kuulemma tyylikkäämpää. Joskin, laatikkopyörän kyydissä matkustaminen voi taas olla rennompaa isommillekin matkustajille, koska siellä ei tarvitse pitää käsillä kiinni ja voi touhuta omiaan matkalla johonkin tai sieltä takaisin.

Laatikkopyöriin saa laatikon päälle kuomut matkustajan suojaksi. Samalla tavoin nykyään myös joidenkin pitkäperäpyörien, kuten Justlongin, takaosiin saa erilaisia sääsuojia. Keskustelu polkijan ja matkustajan välillä on pyörissä hieman erilaista. Vanhemman näkökulmasta laatikkopyörässä lapsen näkee edessään, pitkäperäpyörässä taas lapsi matkustaa takana. Molemmissa keskustelu onnistuu matkan aikana.

Rengaskoko aiheuttaa usein keskustelua. Joissain pitkäperäpyörissä kuten R&M Multichargerissa on edessä ja takana isot 26″ renkaat. Ne tuovat monelle tutun ajotuntuman, ja iso rengas nousee helpommin esimerkiksi kanttikivien ylitse ja toimii vakaammin pehmeillä ajo-alustoilla kuten lumessa. Toisaalta, monissa pitkäperäpyörissä ja laatikkopyörissä vähintään edessä on pienempi 20″ rengas/kiekko. Sen etu on se, että etenkin takana tavarateline ja sen myötä painopiste saadaan alemmas, joka on hyvä asia ajettavuuden kannalta. Kantavuuden vuoksi näissä käytetään yleensä melko leveitä renkaita, sillä iso ilmatila tuo lisää vaimennusta ja tuo yleensä kiekolle lisää lujuutta, koska ei ole vaarana että esimerkiksi terävä kanttikivi löisi niin helposti renkaan läpi vanteelle asti. Nykyään molempiin kokoihin saa myös hyviä nastarenkaita. Joskin 26″ kokoon on toistaiseksi laajempi valikoima.

Takana isompiin kuuluva pitkäperäpyörä, Eli Bicicapacen Justlong. Ja edessä R&M Carrie, joka on laatikkopyöristä pienimpiä. Molempien pituus noin kaksi metriä.

Katso myös Laatikkopyörien kokovertailu.

Bosch ABS 2.0 -jarrut polkupyörissä

ABS jarrut. Tiesitkö että ne on saatavilla tiettyihin pyörämalleihimme? Esimerkiksi Load4 ja Multicharger (Mixte) on saatavilla tällä varusteella. ABS ei toki voi poistaa kaikkia onnettomuuksia, mutta Boschin mukaan jopa liki 30% sähköpyörien onnettomuuksista voisi välttää ABS:n avulla. Ja 30% vähennys on merkittävä! Sen vuoksi otimme myös osan vuoden 2024 ennakkotilauspyöristä ABS jarruilla. Normaalihinta varusteelle on noin 400€, mutta tutustumistarjouksena tammi-helmi-maaliskuussa 2024 jos löydät itsellesi sopivan ABS jarruilla varustetun pyörän varastostamme (tai saapuvista pyöristä), niin tarjoan ABS jarrut kaupan päälle! Ja vaikka ostaisit tuon uuteen pyörään lisävarusteena pyörää tilatessa, niin 400€ on mielestäni pieni hinta siitä, jos sen avulla välttää onnettomuuden.
Kyseessä on siis Boschin toisen sukupolven ABS, joka on jo oikein toimiva. Se on tehty yhteistyössä toisen saksalaismerkin, eli Maguran kanssa. Se siis estää etupyörän lukkiutumisen, ja lisäksi se pyrkii estämään takarenkaan nousemisen irti maasta ääritilanteessa, eli tangon yli lentäminen ei pitäisi olla mahdollista.
Ajossa ABS toimii kuin ”taikaa”. Jos jarrutat kovaa asfaltilla ja eteen tulee jääkohta, niin jääkohdan ajaksi jarruvoima vähenee niin että etupyörä ei lukkiudu. Kun jää loppuu, niin paremman kitkan myötä jarruvoima taas paranee. Hämmästyttävää, mutta todella toimivaa.
Myönnän, että itsekin paljon ajavana olin epäileväinen näiden suhteen. Ja jos olen skarppina vaikka maastopyöräilemässä, niin en tällaista kaipaisi. Mutta ne yllättävät tilanteet! Minullekin on käynyt niin, että arkiajossa ajelee ajatuksissaan pyörätiellä, mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää, niin sitä herkästi voi jarruttaa etujarrulla liian kovaa. Ja sellaisen tilanteen ABS voi pelastaa. Joten tutustu tekniikkaan vaikka Boschin sivuilta, tai kysy meiltä lisää.

Huomio! ABS vaikuttaa vain etujarruun, ja vain yli 5 km/h nopeuksissa.


Päivitys 2025: Tällä kaudella Bosch julkaisee myös ABS PRO version. Sen ero tähän malliin on se, että PRO versio on tarkoitettu maastoajoon ja kilpailukäyttöön. Oleellisin ero on se, että siinä voi vaihtaa asetuksia siten, että takarenkaan voidaan sallia nousta maasta ylös, jos polkija niin haluaa.