Sähköistyssarjat ja jälkisähköistys

Sähköistämme pyöriä, eli lisäämme sähköavustusjärjestelmän polkupyöriin joissa sitä ei ennestään ole. Tällä hetkellä teemme sähköistyksiä enimmäkseen tavarafillareihin, mutta myös moniin tavallisiin pyöriin.

Alla olevissa kuvissa on Workcycles Kr8, joka on sähköistetty Bafang keskimoottorilla. Yleisin moottorikoko on 250W moottori, joka rinnastetaan polkupyörään. Nykyään asennamme tarvittaessa myös tehokkaampia moottoreita, mutta tällöin pyörään tuleen hankkia liikennevakuutus. Se mitä yleensä muutamme Bafangissa verrattuna alkuperäiseen kokoonpanoon on se, että vaihdamme moottorin mukana tulevan rattaan pienempään (yleensä 36-38 hampaiseen). Tuo vastaa paremmin alkuperäistä välitystä ja tuo lisää vääntöä mäkiä ja raskaita lasteja varten.

Akun voi Kr8 pyörässä asentaa laatikon sisään säältä ja katseilta suojaan, tai sitten laatikon ulkopuolelle takareunaan. Ulkopuolisen asennuksen etu on helppo paikka latauksen ja irroituksen kannalta, sekä se, että laatikko jää täysin tyhjäksi lapsia ja tavaroita varten.
Bafangin moottori ei vaadi muutoksia runkoon, joten sen voi tarvittaessa myös poistaa helposti. Käytössä moottori on todettu varmatoimiseksi ja laadukkaaksi. Malliltaan moottori ei ole ihan uusinta uutta, sillä siitä vielä toistaiseksi puuttuu momentintunnistus, eli se ei reagoi polkijan voimaan kuten uusimmat moottorit. Workcyclesin oma Schachner-moottori (tai Greencyclen KM1 moottori) reagoi polkijan voimaan ja antaa hieman paremman ajotuntuman. Tämä hyöty on kuitenkin melko vähäinen tavallista pyörää raskaammassa tavarafillarissa. 250W moottori tekee kuitenkin kiihdytyksissä työtä täysillä, oli momentintunnistusta tai ei. Kevyemmissä pyörissä tai tehokkaammilla moottoreilla momentintunnistuksella on suurempi vaikutus. On huomattava. että Workcyclesin käyttämä Schachner-moottori (tai Greencyclen KM1 moottori) vaativat muutoksia Workcyclesin pyörien runkoon, tai sitten työläämmän asennuksen. Bafang ei vaadi muutoksia muuhun kuin ketjusuojaan. Päivitys: Vuodesta 2018 alkaen Workcyclesin käyttämä moottori ja akku ovat Pendixin valmistamia. Tämä moottori on valittu käyttöön luotettavuutensa takia. Muista sähkösarjoista se poikkeaa siten, että siinä ei ole ollenkaan ohjaustankoon kiinnitettyä erillistä näyttöä tai nappeja. Pelkästään moottori ja akku, jonka päässä olevasta kiertokytkimestä valitaan avustusteho. Yksinkertaisessa rakenteessa on vähemmän osia sekä johtoja ja se lisää luotettavuutta ja takaa sarjalle siistin ulkonäön.  

Keskimoottorilla sähköistykseen sopii parhaiten pyörät, joissa on NuVincin vaihteisto. Kyseinen vaihde kestää hyvin moottorin tuoman lisäväännön, sekä mahdollisen käyttäjän suorittaman huonosti ajoitetun vaihteiden vaihdon. Jos NuVinciin kohdistuu liian suuri voima, vaihde ei vaihdu. Kevyen voiman alla se kyllä vaihtaa. Shimanon Nexus 8 on toinen suosittu vaihde tavarapyörissä. Sen kytkin kestää keskimoottorin tuoman voiman lisäyksen, mutta vaihdetta ei saa vaihtaa kun veto on päällä. Ja vastaavasti vaihde pitää pitää hyvissä säädöissä, jotta vaihde pysyy päällä kun niin halutaan. Eli Nexus 8 kestää hyvin keskimoottorin tuoman voiman lisäyksen huolellisella käyttäjällä. Huolimattomalle en kuitenkaan tuota yhdistelmää suosittele.
Keskimoottorin etu on se, että alkuperäinen etu- ja takakiekko säilyvät, joten niihin ei tarvitse tehdä muutoksia. Tällöin jarruilla, napadynamoilla ja muilla ei ole vaikutusta, ja ne voi säilyttää ennallaan. Aiemmin teimme sähköistyksiä myös etukiekossa olevilla moottoreilla, mutta ne ovat jääneet nykyään vähemmälle. Jos tällaista sarjaa kuitenkin harkitsee, niin jarrujen ja etuhaarukan sopivuus käyttöön pitää tarkistaa. Kauttamme voi kuitenkin tilata mm. levyjarrukiinnikkeillä varustettuja etuhaarukoita esimerkiksi vanhempiin Cargobike-pyöriin.

Akun kapasiteetti ja pyörän toimintasäde mietityttävät usein asiakkaita. Lyhyesti sanottuna ajomatkaan vaikuttaa paljon ajajan oma aktiivisuus, avustusteho, mäkisyys ja kuorma. Yleisin tavarafillareihin asentamamme akkukoko on 15 Ah (36V). Se tarjoaa useimmille käyttäjille riittävästi kapasiteettia siihen, mitä arkikäytössä tavarafillarilla tarvitsee. Greencyclen sivuilla akuille annetaan arviot ajomatkasta seuraavasti:

  • 9Ah 20-50km
  • 12Ah 40-100 km
  • 15Ah 50-200 km
  • 17.4 Ah 70-280km

Tavarafillarikäytössä sanoisin, että jos nämä matkat puolittaa, niin ollaan suunnilleen niissä arvoissa, joita keskivertokäyttäjä akulla saavuttaa joko vaikeimmissa olosuhteissa, tai kevyellä käytöllä pienellä avustuksella. Eli 15 Ah akulla vaikeissa talvioloissa vähintään 25 km täydellä avustusteholla, ja jopa 100 km pienellä avustuksella kesäkäytössä vaikkapa pyöräretkellä. Joillekin taas akun lataustarve voi olla syy hankkia isompi akku. Kerrostalokäytössä akkua ei aina pysty ottamaan mukaan ladattavaksi, jolloin on kiva jos akkua ei tarvitse ladata päivittäin. On huomattava, että akkukapasiteetti on viime vuosina kasvanut pikaisen arvion mukaan noin 5% vuodessa. Kennot kehittyvät, ja nykyisistä kennoista saadaan samasta koosta enemmän kapasiteettia ja käyttöikää kuin mihin oli totuttu muutamia vuosia sitten.

Jos olet kiinnostunut pyörän jälkisähköistyksestä, kysy meiltä etenkin Greencyclen sarjoista. Edustamme heidän tuotteitaan Helsingissä ja pidämme yleensä valmiiksi hyllyssä muutamia tavarafillareihin (ja muihin pyöriin sopivia) sarjoja. Sarjojen ja akkujen hinnat näet suoraan www.greencycle.fi sivuilta. Huolellinen asennus pyörään maksaa yleensä noin 150-200€. Hintaan vaikuttaa lähinnä se, pitääkö pyörään tehdä samalla muita huoltotoimia.

Workcycles Kr8 sähköistettynä. Jos akku asennetaan laatikon sisään, on asennus lähes huomaamaton.

Sähköistetty Workcycles Kr8

Ketjusuoja modifioitu sopimaan keskimoottorin kanssa.

www.LiikkuvaLaatikko.fi Helsinki, Länsi-Pakila

Bafang 8 Fun keskimoottori

Yleisin näyttötyyppi Bafang moottorin kanssa. Muutamia muitakin näyttöjä on.

Johdot kannattaa kiinnittää riittävän tukevasti ja siististi.

Sähköistetty Workcycles Kr8

Pienempi eturatas lisää vääntöä. Wide-narrow -tyyppinen ratas vähentää riskiä että ketju putoaisi eturattaalta. Tässä rattaassa joka toinen hammas on tavallista paksumpi, joka myös lisää kulutuskestävyyttä.

 

Huomio! Meiltä kysellään usein voinko sähköistää pyörän merkkiä X. Huomioi, että ns. ”edulliset/halvat” tavarafillarit on koottu heikommista osista. Tällöin esimerkiksi takanapa (7v..) ei ole useinkaan riittävän vahva kestämään keskimoottorin tuomaa lisävääntöä. Napa saattaa kestää varovaisella käyttäjällä tai sitten ei. Takakiekko on navan kanssa toki vaihdettavissa uuteen ja parempilaatuiseen, mutta sille saattaa tulla lisähintaa 300-500€. Shimanon 8v. takanapa kestää jo paljon paremmin (mm. vahvempi kytkinmekanismi). Myös NuVinci kestää hyvin. Tämän lisäksi ”edullisissa” pyörissä myös jarruista on säästetty. Tavarafillareissa yleinen jarrutyyppi on rullajarru. ”Edullisissa” pyörissä käytetään 40-70 sarjan jarruja, joiden jarrutusteho ei riitä lastatulla pyörillä kuin hiljaiseen nopeuteen ja tasaiseen maastoon.  Hyvälaatuisissa pyörissä käytetään Shimanon IM80 sarjan jarruja, joissa tehoa riittää kun kahvaa vain puristaa. Niiden jäähdytyslevyt ovat riittävän isot pidempiinkin mäkiin ja jarrutuksiin. Sähköistyksen myötä pyörällä todennäköisesti ajetaan enemmän ja pyörän osat altistuvat raskaammalle käytölle. Heikkolaatuiset osat ja rungot eivät sitä kestä, ja muutama asiakas on raportoinut meille jopa katkenneista rungoista. Nämä rungot ovat toistaiseksi olleet kaikki Kiinassa valmistettuja, vaikkakin niitä myös myydään eurooppalaisilla tuotemerkeillä. Vertailun vuoksi, itselleni ei ole tullut tietoon vielä ensimmäistäkään Hollannissa valmistetun rungon vakavaa vauriota. Eli vanhemmat Workcyclesin (ja Bakfiets.nl:n) rungot ja pyörät on myös käytännön kokemuksissa todettu paremmiksi ja siten edullisemmiksi vuosien kuluessa, ja ne myös sopivat tarvittaessa jälkikäteen sähköistettäviksi. Ja lisähuomio, käytetyillä tavarafillareilla on ollut kuluneiden vuosien aikana niin hyvä jälleenmyyntiarvo, että moni on päätynyt myymään sähköistämättömän pyöränsä ja ostanut tilalle uuden valmiiksi sähköistetyn pyörän. Ja jos mietit ensimmäisen pyörän hankintaa ja sitä, tarvitsetko sähköt vai et, niin yksi mahdollisuus on ostaa pyörä ensin sähköjä. Osta tällöin kuitenkin sellainen, joka on helposti sähköistettävissä jälkikäteen, ja varustettu riittävän hyvillä osilla. Hintaero keskinkertaisen ja hyvän välillä ei ole uutena kovin iso, mutta tuo on hyvä ja kannattava sijoitus vuosien kuluessa.